16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Teemu Putkonen: Kiinan ja Thaimaan kautta Amerikkaan

Uusimmassa Golflehdessä Teemu Putkonen kertoo, miksi pelaa PGA Tour China -kiertueella. Tässä jutussa sukellamme aiheeseen ja Putkosen kuulumisiin hieman syvemmälle.

Järvenpäästä kotoisin oleva Teemu Putkonen, 27, on yksi harvoista suomalais- tai eurooppalaispelaajista, jotka jahtaavat unelmaansa, paikkaa pääkiertueelle Aasian viheriöillä.

Edes maanosan pääkiertue Asian Tourilla ei tällä hetkellä ole eurooppalaisia tunguksi asti. Vielä vähälukuisempi joukko ei-aasialaisia pelaajia kiertää maanosan muita kiertueita, kuten Putkosen tapauksessa PGA Tour Chinaa.

Kasken Jannen kanssa ollaan aika useasti reissussa ja väliviikoilla yhdessä treenaamassa. Muutaman jenkin kanssa kierretään samoja kisoja, ja heidän kanssaan on hyvä reissata ja treenata. Aasiassa on hyvin vähän eurooppalaisia, ja suomalaisia vain minä ja Janne”, Putkonen luonnehtii.

Satelliittikiertue tarjoaa kuitenkin väylän eteenpäin PGA Tourin haastajakiertue Web.com Tourille, joskin vain muutamalla onnekkaalle.

”Viisi parasta saa pelioikeuden Web.com Tourille seuraavalle kaudelle. Tämä onkin suurin syy, minkä takia pelaan Kiinassa. Jo nuoresta pojasta pitäen olen halunnut pelata PGA Tourilla ja asua Pohjois-Amerikassa”, Putkonen sanoo.

Vaikka kilpailee pääosin Kiinassa, Putkonen asuu ja harjoittelee Thaimaassa. PGA Tour Chinan kalenterin varaan kokokauden kisaohjelmaa ei yksin voi rakentaa, vaan ohjelmassa on muidenkin kiertueiden kilpailuita ja suunnitelmissa on kisata myös Suomessa.

”Treenasin viime vuonna Hua Hinin Black Mountainissa, mutta näyttää, että tämä vuosi menee Bangkokissa ja lentokentän kupeessa sijaitsevalla Thana Cityn kentällä. Kenttä sijaitsee aivan lentokentän vieressä, jopa niin lähellä, että voi nähdä, kun koneet laskeutuvat ja nousevat ylitsesi. Thana Cityssä on hyvät fasiliteetit harjoitella, siksi se on houkutellut paljon pro-pelaajia viettämään väliviikkojaan siellä, mikä myös passaa minulle hyvin, kun saan treenata paljon hyvien kavereitteni kanssa”, Putkonen sanoo.

Putkonen sanoo kokevansa itsensä erittäin onnekkaaksi, kun pystyy keskittymään täysillä intohimoonsa. Golf on ollut hänen päätyönsä viiden vuoden ajan.

”Opiskeluja en ole tehnyt sitten 2010 jenkkivuoden jälkeen. Ammattiurheilu on täysipäiväistä työtä, ja asiat pitää olla hoidettuna niin, että siihen voi keskittyä 24 tuntia vuorokaudessa, jos siltä tuntuu.”

”Tiedän, mitä itse haluan saavuttaa urheilijana, ja tiedän myös, että se on mahdollista vain, jos olen kokoajan läsnä.”

Golfin oheisharjoitteluna toimii punttisali ja jooga, jota Putkosella on ohjelmassa kuutena päivänä viikossa. Salilla nuorimies on käynyt säännöllisesti lukioajoista alkaen.

Talous tiukilla

Suurin haaste on raha. Vuosibudjetti rakentuu palkintorahojen ja tukijoiden ja yhteistyökumppaneidensa varaan suhteella 50-50.

Thaimaan sisäiset lennot ovat onneksi edullisia, noin 30–100 euroa, mutta pääosa kisoista pelataan Bangokikin liepeillä, joten niihin pääsee kätevästi ja edullisesti.

Lentomatkustaminen on melko edullista myös muualle Aasiaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kiinaan, jossa Putkonen pelaa vähintään tusinan verran kisoja, lennot kustantavat 50–400 euroa.

”Täällä Aasiassa on halvempi asua ja elää muutenkin, on tietysti positiivinen asia, ettei budjettien tarvitse aivan taivaisiin nousta. Täällä tietysti voi elää myös kuin kuninkaat, mutta silloin jo ollaan aivan Euroopan hinnoissa tai toinen vaihtoehto on olla vähän heikompilaatuisissa hotelleissa ja syödä katuruokaa (joka on kylläkin parasta ruokaa).”

Ruuasta Putkosella on muitakin kokemuksia.

”Aina välillä tuntuu vaikealta löytää hyvää ruokapaikkaa, mutta jos jonkun kerran löytää, niin yleensä loppuviikko tulee vietettyä samassa paikassa. Euroopassa taas tuntuu, että joka toinen liike tarjoilee ihan mukiin menevää ruokaa.”

Ruokailu ei suinkaan ole ainoa elämän osa-alue, jolla suuret kulttuurierot aiheuttavat haasteita. Pelkästään kieli on suuri haaste, sillä englannilla ei suinkaan pärjää kuin harvoissa paikoissa.

”Kielimuurista johtuen monet hyvin yksinkertaisetkin asiat saattavat viedä paljon aikaa ja energiaa, mutta siihen on vain asennoiduttava oikein.”

Kentät huipputasoa

Golf on Kiinassa suhteellisen uusi asia, eikä pelaajia vielä omasta takaa ole paljon. Potentiaalia jättiläismaassa on kuitenkin valtavasti. Kenttäverkosto perustuu lähinnä turisteille suunnattujen huippukenttien varaan. Rakentamisessa ei ole säästelty, puitteet ovat viimeisen päälle.

”Kiinan kentät ovat viimeisen päälle joka osa-alueella. Joka ikinen kerta kentälle saavuttaessa voi vain hymyillä ja todeta, että ”muutama” miljoona tähänkin paikkaan on upotettu. Tätä hyvin harvoin pääsee miettimään Euroopassa”, hän sanoo.

Tämän kauden tavoitteeksi hän nimeää PGA Tour Chinan voiton ja nousun Web.com Tourille. PGA Tourilla hän näkee itsensä mielellään 3–5 vuoden päästä.

”Viime vuonna jäin rahalistalla sijalle 42 ja säilytin korttini, mutta tavoitteeseeni en vielä päässyt. Nyt kuitenkin tiedän, mitä se vaatii ja että minulla on peli toteuttaa tavoitteeni.”

Pelaajana Putkonen luonnehtii itseään optimistiseksi ja aggressiiviseksi.

”Tässä on hyvät ja huonot puolensa, mutta olen tullut vuosi vuodelta paremmaksi pelaajaksi, joka näkee milloin on aika olla agressiivinen ja millon ottaa se ’lay up’.”

Lisäksi hän pitää itseään erinomaisena puttaajana. Heikkoudekseen hän laskee rautapelin.

”Osun griineihin noin 11 kertaa kierroksella. Haluaisin nostaa sen 13–14 osumaan kierroksella. Alkuvuodesta minulla on ollut hyvin aikaa treenata ja olenkin tehnyt muutamia muutoksia vetooni, jotka ovat nostaneet rautapelini uudelle tasolle. Olen hyvin innoissani, kun taas päästään viivalle Kiinaan.”

PGA Tour China -kiertueen avauskilpailu, Henan Open, kaudella 2016 pelataan 11.–15. toukokuuta Zhengzhoussa. Toukokuussa ohjelmassa on kaikkiaan kolme kilpailua, kesäkuussa kaksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje