26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
SM-kilpailut

Nokia jahtaa tuplamestaruutta joukkue-SM-turnauksessa

Kilpailu huipentuu torstaina pelattavaan henkilökohtaiseen lyöntipelikierrokseen. Aura Golf, Talma ja Nokia muodostavat naisten kisan kärkikolmikon.

Pickala Golf ja Nokia River Golf lähtevät Tahkolla pelattavan joukkue-SM-turnauksen päätöspäivään kolmen lyönnin etumatkalta. Kärkijoukkueet ovat foursome- ja fourball-kierrosten jälkeen tilanteessa -13, eroa kolmantena olevaan Vuosaareen on kolme lyöntiä.

Nokia oli avauspäivän foursome-kierroksen jälkeen (Janne MommoSami Välimäki, 68 ja Aleksi MyllymäkiEero Myllymäki, 72) lyönnin johdossa ennen Pickalaa (Juuso KahlosOtto Vanhatalo, 68 ja Jesse WaaralinnaSakari Kuosmanen, 73).

Toisen päivän fourball-kierroksella osat vaihtuivat, ja Pickala tuli tasoihin kahdella 67 lyönnin tuloksella.

Miesten kisan voittotaisteluun ovat pyrkimässä myös Vuosaari Golf Helsinki (-10) sekä TarinaGolf (-9) Siilinjärveltä. Lohjan St. Laurence Golf (-3) on jäänyt kärjestä jo kymmenen lyönnin päähän.

Naisten kisassa Aura Golfilla (-4) on lyönnin johto Talman ja Nokian yhdistelmiin. Tiistain foursomen parhaista tuloksista vastasivat Nokian Elina Nummenpää ja Emmi Jalkanen (72) sekä Auran Iida Rissanen ja Daniella Barrett (72). Fourball-kierroksella Aura Golf (68) oli lyönnin verran Nokiaa parempi, Talma (Ursula Wikström ja Anna Kuitunen) pelasi turkulaisten tavoin tuloksen 68.

Fourball-kierroksen paras yhdistelmä oli Pickalan Ida HorttanainenJannika Eskeli (67), mutta siuntiolaisten menestysmahdollisuudet kaatuivat vaisuun (83) foursome-kierrokseen (Alexandra SaunamäkiIda Horttanainen).

Torstain finaalipäivänä joukkueet pelaavat henkilökohtaisen lyöntipelikierroksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje