26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Purhonen, Erofejeff ja Tamminen hallitsivat tuulen

Pasi Purhonen ei halua antaa nuoremmilleen piiruakaan periksi. Kuva: Finnish Tour

Finnish Tourin finaalikilpailu Nordcenterin Fream-kentällä käynnistyi kokemuksen tahdittamana. Pasi Purhosen unelmakausi sai jatkoa ainakin avauskierroksen perusteella hänen selvittyään urakastaan ilman bogeja. Samaan kierrostuloksen 70 (-2) päätyi myös Purhosen ryhmässä pelannut Peter Erofejeff. Tummat pilvet ja kovat tuulet pelottelivat ensimmäisen kierroksen läpiviemistä Nordcenterissä. Aamupäivän kovimmat sateet haihtuivat kuitenkin kentän yltä ja iltapäivällä selvittiin kuivemmissa olosuhteissa. Iltapäivän kuuma ryhmä oli ennakkoon odotettu. Purhonen, Erofejeff ja Toni Karjalainen pitivät huolta ennakkosuosikkien asemistaan. Karjalainen peesasi omien sanojensa mukaan hyvän kierroksen, 73 lyöntiä. Purhonen on kiertueen rankingissa toisella sijalla, mutta Joonas Granbergin johto on kuitenkin jo tavoittamaton. Virheetön kierros tuli monille yllätyksenä kovassa tuulessa ja vaikealla kentällä. ”Kyllä tänään sai hyvin rauhassa edetä. Puttasin birdietä 16 kertaa ja niiden lisäksi sain pari hyvää up and downia. Lyönti kerrallaan etenin kierroksen alusta loppuun ja tässä on hyvä lopputulos”, Purhonen sanoi. Paljon keskustelua herättäneet sääolosuhteet eivät myöskään saaneet konkaria sijoiltaan. ”Ehkä ennakkoon oli odotettavissa vielä pahempaa keliä. Nyt päästiin vain toteamaan, että on sitä tullut paljon huonommissakin keleissä vedettyä, joten hyvä näin.” Päivän kolmas parin alittaja oli Sarfvikin kokenut Tommi Laitto (71). Tasaisista otteistaan tunnettu Laitto teki kierroksellaan kunnioitettavat kuusi birdietä, mutta kolme bogia ja tupla pitivät menon maltillisena. Par-tuloksella neljättä sijaa jakavat kovassa vireessä olevat Ossi Mikkola ja Ville Lagerblom. Vaikeista olosuhteista kertoo paljon, että ennustettu jatkoonpääsyraja asettui tulokseen +7 ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tamminen sisuuntui Nordcenteriin

Noora

Noora Tamminen on kiinni kauden avausvoitossaan FT:n päätösturnauksessa. Kuva: Finnish Tour

Tammer Golfin Noora Tamminen joutui viime viikon Vuosaaren kilpailussa pettymään viimeiseen kierrokseensa. Tamminen tavoittelee kauden avausvoittoaan Finnish Tourin päätöskisassa, jonka kärkeen hän ankkuroitui 75 lyönnin kierroksellaan. ”Vuosaaressa en todellakaan ollut elämäni kunnossa. Toisen kierroksen huipputulos tuli oikeastaan vähän yllättäen ja viimeisellä kierroksella oli jälleen vaikeata. Tänään peli oli aika vahvaa selviytymistä, mutta varmasti oli kaikille muillekin tässä kelissä”, Tamminen sanoi. Kenttää oli jouduttu lyhentämään niin naisille kuin miehille tietyissä kohdissa vastatuulen ja vesisateen johdosta. Silti kenttä oli erittäin pitkä erityisesti naisille. ”Totta kai näissä olosuhteissa sai joillain väylillä tulla ihan puumailoilla lähestyen”, Tamminen jatkoi. Kärjessä olevaa Tammista jahtaavat lyönnin päässä Hollannista kotiutunut Krista Bakker sekä ranking-voittoaan varmisteleva Annika Nykänen. Nykäsen ranking-titteli näytti varmistuvan jo ensimmäisellä kierroksella, sillä toisena oleva – ainoa mahdollinen saavuttaja – Minna Vuorenpää takelteli ensimmäisellä kierroksella tuloksen 83.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje