16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Uuden näkökulman löytänyt Jhonattan Vegas nousi Canadian Openin voittoon

Vahvarakenteinen venezuelalainen sinetöi mestaruudellaan paikan torstaina alkavaan PGA Championshipiin.

Päivän yhdeksänneksi viimeisessä ryhmässä Jim Furykin kanssa pelannut Jhonattan Vegas (-12) esitti sunnuntaina sen verran vahvaa golfia, että se takasi hänelle Kanadan avointen voiton. Kisa oli tiukka sillä Jon Rahm, Martin Laird ja Dustin Johnson jäivät mestarista lyönnin päähän.

Vegas kuittasi hieman yli miljoonan dollarin palkintosumman lisäksi itselleen paikan torstaina New Jerseyssä käynnistyvään kauden viimeiseen major-turnaukseen PGA Championshipiin.

Viiden lyönnin päästä kärjestä päätöskierrokselle lähtenyt venezuelalainen teki rei’illä 2–6 viiden birdien suoran. Toinen täsmäisku osui kierroksen kolmelle viimeiselle reiälle, joista jokaiselle merkittiin birdie.

Vegas on osoittanut viime nousukuntoa, sillä hän sijoittui samaan aikaan Open Championshipin kanssa pelatussa Alabaman turnauksessa viidenneksi. Paras päivä osui toiselle kierrokselle, jolloin hän iski uuden kenttäennätyksen, 61 lyöntiä.

”Joskus on saatava vähän onnekkaita pomppuja voittaakseen turnauksen PGA Tourilla”, Vegas sanoi.

Onhan tämä mahtava tunne. Viime viikolla minulla oli kuuden lyönnin johto kisan puolivälissä, mutta hävisin voittajalle kolmella lyönnillä. Tänään starttasin viisi lyöntiä kärjestä ja voitin yhden erolla – on tämä hullu laji. – Jhonattan Vegas

Voitto oli Vegasille toinen Yhdysvaltain kiertueella, ensimmäinen tuli Bob Hope Classicista. Tuore menestys antaa hänelle kahden vuoden automaattisen pelioikeuden PGA Tourille sekä osallistumisoikeuden ensi vuoden Mastersiin.

”Ajattelin ennen kierrosta, että jos pääsen lukemaan -12, minulla voi olla mahdollisuuteni. Tuo 12 alle oli kirjaimellisesti mielessäni.”

”Kävin pitkän keskustelun Alabaman kisan jälkeen vanhempieni kanssa. Keskustelin pitkään myös valmentajieni kanssa, mikä on se puuttuva tekijä, mikä voisi avata tien voittoon. Tulin sitten tänne täysin erilaisella lähestymistavalla, ja se näytti toimivan.”

Rahmin entinen college-golfjoukkuekaveri, amatööri Jared du Toit (-9) sijoittui ensimmäisessä ammattilaisturnauksessaan yhdeksänneksi. Arizona State yliopistossa seniorvuotensa aloittavasta du Toitista olisi tullut kotimaansa avointen ensimmäinen voittaja sitten Pat Fletcherin vuonna 1954.

Espanjan Rahmille ammattilaiskisa oli neljäs. Hän sijoittui omassa debyytissään kolmanneksi Congressionalilla viime kuussa.

Canadian Openin voittoa puolustanut Jason Day (-7) oli turnauksessa 14:s.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje