16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Si Woo Kim ylivoimainen Pohjois-Carolinassa

Kenttäennätyksen perjantaina tehneestä korealaisesta tuli kauden nuorin voittaja PGA Tourilla.

Si Woo Kim täydensi korealaisten onnistuneen viikonvaihteen huippugolfissa voittamalla Greensborossa pelatun PGA Tourin kilpailun. Hän kaiverrutti nimensä kiertopalkinnon kylkeen 11 vuotta myöhemmin, kun hänen maanmiehensä K.J. Choi oli tehnyt vastaavan tempun samaisessa Wyndham Championshipissä.

Ehti kulua vajaa vuorokausi Korean Inbee Parkin olympiakultamtalista Rion kesäolympialaisissa, kun Kim sinetöi viiden lyönnin voiton Sedgefield Country Clubilla. Päätöskierroksella tuloksen 67 lyöneen pelaajan kokonaissaldo oli 259 (-21). Tällä hän jakaa vuodesta 1938 käydyn kisan kaikkien aikojen kovinta lopputulosta.

Pohjois-Carolinassa 38. PGA Tourin kilpailunsa pelannut Kim, 21, on kiertueen nuorin voittaja sitten Jordan Spiethin, joka noin kuukausi ennen 20-vuotispäiviään voitti John Deere Classicin. Hänen ja K.J. Choin ohella korealaisista voittoihin USA:n kiertueella ovat pystyneet Y.E. Yang, Sang Moon Bae ja Seung Yul Noh. Choi on selkeä listaykkönen kahdeksalla voitollaan.

Toisella kierroksella tuloksen 60 lyönyt Kim iski pitkin turnausta tarkkoja lähestymisiään reiän viereen, eikä menestykseen vaadittu edes tulikuumaa putteria. Hieman toista miljoonaa dollaria kuitanneen Kimin etumatka ennen takaysiä oli sen verran suuri, että hänellä oli varaa tehdä viiden reiän jaksossa kolme bogia kympiltä lähtien.

”Pelasin hyökkäävästi. Olen jo varmistanut paikkani 125:n joukossa (kiertueen rankingissa), joten uskallan lyödä vapautuneesti suoraan lipulle”, ensimmäistä kertaa FedExCupiin osallistuva Kim sanoi.

”En osannut odottaa kenttäennätystä, ja olen erittäin onnellinen, kun olen nyt kauden nuorin voittaja.”

Greensboron turnauksen nuorimman voittajan titteli säilyi silti edelleen Seve Ballesterosilla. Espanjalainen oli 20-vuotias voitettuaan kisan vuonna 1978. Seve saavutti kolme kuukautta myöhemmin voiton Open Championshipissä, joka oli hänen ensimmäinen major-tittelinsä.

Peliotteitaan parantanut Luke Donald (-16) oli Wyndham Championshipissä kakkonen. Hideki Matsuyama ja Brandt Snedeker (-15) jakoivat kolmannen sijan. Donaldin ohella eurooppalaisista top 10:een ylsivät myös Graeme McDowell ja Rafael Cabrera-Bello.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje