16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Reed palasi voittojen tielle New Yorkissa

Patrick Reed oli juhlinut edellistä voittoaan PGA Tourilla tammikuussa 2015. Ykköstila vei hänet FedEx Cupin ykköseksi ja sinetöi paikan USA:n Ryder Cup -joukkueeseen.

Patrick Reed (-9) taisteli lopulta kauden ensimmäisen pudotuspeliturnauksen ykköseksi PGA Tourilla. Vääntö oli tiukka, sillä toisen sijan jakaneet Sean O’Hair ja Emiliano Grillo hävisivät hänelle yhdellä lyönnillä.

Bethpage State Parkin Black-kentällä käydyn turnauksen voitto oli Reedille viides USA:n kiertueella. Edellinen tuli yli 1,5 vuotta sitten pelatussa Tournament of Champions -kilpailussa Havaijilla.

Reed otti sunnuntaina pientä takapakkia tehtyään bogin kolmannella reiällä. Tästä sisuuntuneena hän iski kolme birdieä rei’illä 4, 5 ja 7. Johtopaikka irtosi sisääntulon toisella, jolle pitkään virheettömästi pelanneelle Rickie Fowlerille (-6) kirjattiin bogi.

Myös Reedille tuli lopussa pari virhettä (bogit rei’illä 16 ja 18), mutta hänen voittoansa ne eivät estäneet. The Barclays -turnauksen ykköstila vei Reedin FedEx Cupin kärkeen ja maailmanlistalla top 10:een.

”Kaikki ovat spekuloineet Ryder Cup -paikkani kanssa, kuinka olen karsinnassa millä sijalla milloinkin. Mutta voitto huolehtii näistä asioista, nyt ei tarvitse enää spekuloida”, Reed sanoi.

Tasapainoista peliä kolme ja puoli kierrosta esittänyt Fowler hyytyi kummasti finaalikierroksen jälkipuoliskolla. Hän onnistui pitämään bogit poissa tuloskortistaan 56 reikää putkeen, kunnes lipsautti yhden 11. reiällä.

<a href=Rickie Fowlerin hyvä vire petti pahimmalla mahdollisella hetkellä. Kuva: Getty Images" width="630" height="417" />

Sisääntulossa 39 lyöntiä tarvinneen Rickie Fowlerin hyvä vire petti pahimmalla mahdollisella hetkellä. Kuva: Getty Images

Lämpimänä koko viikon ollut putteri ei toiminut tärkeässä paikassa pelastajana, kun Fowler missasi birdieputit kolmella seuraavalla viheriöllä. 15:n bogi ja 16:n tuplabogi suistivat hänet voittokamppailun ulkopuolelle, ja samalla automaattisen paikan USA:n Ryder Cup -joukkueeseen.

Toiseksi viimeisellä tullut birdie antoi pientä toivoa, mutta 18. reiän vino avaus ja bogi raivasivat Zach Johnsonille tietä Ryder Cup -karsinnan kahdeksannelle sijalle ja tasoittivat hänen tietään syyskuun lopussa pelattavaan haasteotteluun. Fowlerin pääsy USA:n joukkueeseen on nyt kapteeni Davis Love III:n villien korttien varassa.

Fowler jakoi lopputuloksissa seitsemännen sijan Ryan Mooren ja Jason Kokrakin kanssa.

Menestys pudotuspeliturnauksissa voi aiheuttaa melkoista kohennusta FedEx Cupin pisteissä. O’Hair oli ”runkosarjan” jälkeen pistetilastossa sijalla 108. Jaettu kakkostila New Yorkissa nosti hänet peräti 18. tilalle.

Long Islandin kisan jälkeen FedEx Cupin pisteissä sata ensimmäistä jatkaa seuraavaan pudotuspeliturnaukseen. Torstaina alkavan Deutsche Bank Championshipin jälkeen jatkossa on 70 pelaajaa, kunnes kauden 2015–2016 huipentavaan Tour Championshipiin mahtuu enää 30 parasta.

Jos Reed onnistuu pysyttelemään FedEx Cupin pisteissä viiden joukossa kahden seuraavan kilpailun ajan, ja voittaa Atlantassa Tour Championshipin, hänet kruunataan kauden kuninkaaksi ja 10 miljoonan dollarin bonuspotin saajaksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)