26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Ottaako Barnes vihdoinkin voiton PGA Tourilla?

Vajaat seitsemän vuotta sitten tiukasti major-titteliä tavoitellut Ricky Barnes jahtaa debyyttivoittoaan Texasissa.  

Kolmannella kierroksella tuloksen 67 lyönyt Ricky Barnes (-11) siirtyi San Antoniossa pelattavan PGA Tourin kilpailun kärkeen. Eroa paalulla kaksi päivää olleeseen Brendan Steeleen on yksi lyönti.

Urallaan 221 turnausta Yhdysvaltain kiertueella pelannut Barnes ei ole vielä saanut voittotiliään auki. Paras saavutus on vuoden 2009 U.S. Openin kakkostila. Hänelle olisi ollut lauantaina tarjolla isompikin johto, mutta viimeisen reiällä (par 5) lähelle kaktuspensasta mennyt avaus johti lopulta bogiin.

”Valehtelisin, jos sanoisin, että pelasin menestyksekkään uran kiertueella ilman voittoa”, 35-vuotias Barnes sanoi. ”Tämänhän takia me pelaamme, eikö niin? Tähtäämme siihen, että voimme voittaa turnauksen sunnuntaina.”

Steele aloitti vakuuttavasti tuloksella 64, mutta sen jälkeen hänen pelissään (70-72) ei ole ollut mitään erityisen hohdokasta.

”Pelasin Rickyn kanssa viime viikolla, ja hänen otteensa näyttävät nyt todella hyviltä”, ainoan voittonsa Valero Texas Openissa viisi vuotta sitten saavuttanut Steele sanoi.

”Minulla oli paljon ongelmia, mutta sain kuitenkin tehtyä riittävästi pelastuslyöntejä. Pysyin kärsivällisenä, ja kuittasin loppuun pari birdieä.”

Maailmanlistan entinen ykkönen Luke Donald ja Charley Hoffman jakavat kolmatta sijaa kaksi lyöntiä Barnesista.

”Tuntuu hyvältä olla taas kärkikamppailussa. Vaihdoin putteria viime viikolla, ja tulosta on alkanut tulla”, sanoi viime sunnuntaina RBC Heritage -turnauksessa toiseksi sijoittunut Donald.

Hoffman kävi kisan kärkipaikalla, kunnes teki bogin 12. reiällä. Hän tuntuu viihtyvän TPC San Antoniolla, kilpailun aiemman menestyshistorian perusteella.

”Tämä kenttä istuu silmääni”, Hoffman sanoi. ”Olen koputtanut oveen viimeiset 1,5 kuukautta, ja haluan nyt voittaa.”

San Antoniossa syntynyt Patrick Reed (-8) on viidentenä. Seuraavassa kuuden pelaajan joukosta löytyvät muun muassa 1,5 vuoden takainen FedExCup-voittaja Billy Horschel ja Padraig Harrington.

Horschel ei ole voittanut yhtään kilpailua sitten vuoden 2014 Tour Championshipin, Harrington puolestaan katkaisi viime kauden Honda Classicissa vuodesta 2008 jatkuneen voitottoman jaksonsa PGA Tourilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje