16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Hideki Matsuyama voittoon Bahamalla – Tiger Woods birdietilaston ykkönen

Rautaisessa iskussa oleva Matsuyama ei halua verrata itseään Japanin suurimpiin golfsankareihin. Kilpakentille paluun tehnyt Woods osoitti viikonvaihteessa taitonsa olevan tallessa.

Jo lauantain jälkeen varmalta voittajalta vaikuttanut Hideki Matsuyama (-18) piti pintansa Hero World Challengen päätöspäivänä. Läpihuuttojutuksi ei finaalikierros sentään hänen osaltaan muodostunut, sillä seitsemän lyönnin etumatka hupeni kahteen.

Voitto oli tämän hetken kuumimmalle pelaajalle neljäs viiden viimeisen turnauksen jaksossa: Bahaman ja WGC-sarjan kilpailun voittojen ohella kaksi ykköstilaa tuli Japanin kiertueella. Lisäksi hän oli CIMB Classicissa (PGA Tour) kakkonen.

Matsuyamasta tuli lopulta ainoa pelaaja, joka on pystynyt voittamaan kansainvälisesti viisi turnausta vuoden 2016 aikana.

”En ole lähelläkään sellaista tilannetta, että minut kuuluisi mainita samassa lauseessa Tiger Woodsin kanssa. Kova työnteko kuitenkin jatkuu, toivottavasti tulen vähitellen vain paremmaksi ja paremmaksi”, hän sanoi tulkin välityksellä.

Matsuyamasta, 24, on kypsynyt sen kaltainen tähtipelaaja, jolta voidaan odottaaa lähitulevaisuudessa isoja tekoja. Murtautuminen maailman eliittiin on tapahtunut nopeasti, joskaan hänen kielitaitonsa ei ole karttunut samassa tahdissa.

Eräs japanilainen toimittaja sanoi Matsuyaman voittoisan Memorial Tournamentin jälkeen pari vuotta sitten: ”Hän ei juuri puhu englantia, mutta ei hän liiemmin puhu japaniakaan.”

Hideki Matsuyaman seuraava iso tavoite on menestyä ensi kevään Mastersissa. Kuva: Getty Images

Hideki Matsuyaman seuraava iso tavoite on menestyä ensi kevään Mastersissa. Kuva: Getty Images

Tällä hän viittasi pelaajan ujoon persoonaan, joka ei selvästi tunne oloaan kotoisaksi joutuessaan huomion keskipisteeksi.

Vaikka Matsuyama on ensimmäinen japanilainen, joka on noussut miesten maailmanlistalla kymmenen joukkoon, hän ei halua tulla vertailluksi maan golfhistorian parhaisiin pelaajiin.

”Jumbo Ozaki, Isao Aoki, Shigeki Maruyama ja Tsuneyuki Maruyama ovat sellaisia pelaajia, joiden jalanjälkiä on suuria kunnia seurata. Mutta vastatakseni kysymykseesi, en ole kaikkien aikojen paras japanilainen golfin pelaaja”, hän vastasi asiaa tiedustelleelle lehdistötilaisuudessa.

Seuraavaksi isoksi tavoitteekseen Matsuyama mainitsee huhtikuussa pelattavan Masters Tournamentin.

”Ensi viikosta alkaen kaikki huomioni ja valmistautumiseni tähtää Mastersiin. Odotan itseltäni hyviä esityksiä PGA Tourilla, mutta Masters on seuraava maalini.”

Henrik Stenson (-16) oli Hero World Challengessa kakkonen. Matt Kuchar, Rickie Fowler ja Dustin Johnson (-13) jakoivat kolmannen sijan.

Woods hiljensi epäilijät

<a href=Tiger Woods pelasi lähtökohtiin nähden varsin hyvän turnauksen Albany Golf Clubin kentällä. Kuva: Getty Images" width="630" height="440" />

Tiger Woods pelasi lähtökohtiin nähden varsin hyvän turnauksen Albany Golf Clubin kentällä. Kuva: Getty Images

Tiger Woodsin odotettu paluu sujui kenties paremmin kuin moni osasi odottaa. 15 kuukauden tauko lajin huipulla on pitkä aika, mutta varsinkaan kilpailun toisella kierroksella siitä ei näkynyt merkkiäkään.

Pelillisesti tulos 284 (-4) oli varsin kelvollinen, ja kertoo siitä, että Woodsilla on edelleen tulevaisuutensa golfin parrasvaloissa. Se kuinka määrätietoisesti hän on valmis tekemään pian 41-vuotiaana sellaisia uhrauksia, joita menestyksekäs kilpaileminen vaatii, on sitten toinen asia.

Fyysisesti tilanne tuntuisi olevan hallinnassa. Tällä kertaa toipumisjakson kanssa ei selvästi kiirehditty, ja kahdesta reilun vuoden takaisesta selkäoperaatiostaan huolimatta Woods näytti lyövän palloa toisinaan yllättävänkin räväkästi.

Woods teki neljän päivän aikana 24 birdieä, kun voiton vienyt Matsuyama tilastoi 22 birdieä ja kaksi eaglea. Tilasto on paljon puhuva, ja se kertoo siitä, ettei Tiger ole kadottanut kykyään tehdä tulosta.

Kierrosten loppupuolelle painottuneiden virheiden määrä oli kuitenkin runsas, ja niistä luonnollisesti suurin osa menee pelituntuman puutteen piikkiin. Kahdeksan bogia ja kuusi tuplabogia eivät antaneet mahdollisuutta 15. tilaa korkeampaan sijoitukseen.

Viitisen kiloa hoikistunut Woods kertoi palauttavansa painonsa entiselleen (normaalisti noin 85 kiloa) lähiviikkoina. Tämän lisäksi hän aikoo jatkaa erilaisten välineiden testaamista.

”Pidän nyt pari viikkoa vapaata, hankin vähän lisää painoa ja hoitelen erilaisia asioita. Sen jälkeen painopiste on välineiden testaamisessa ja harjoittelussa. Oli hienoa huomata, että nopeuteni on palannut takaisin. Lyönneissä on tarpeeksi ruutia, joten siltäkään osin ei tarvitse kantaa huolta. Se tuntuu hyvältä”, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)