16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Day vastustamattomasti Players Championshipin voittoon

Maailmanlistan ykkösen kärkiasema ei ollut kunnolla uhattuna koko turnauksen aikana.

Jason Day (-15) osoitti viikonvaihteessa Ponte Vedra Beachillä pelatussa Players Championshipissä, miksi hän on tällä hetkellä lajin paras pelaaja. Alusta alkaen kilpailua johtanut australialainen korjasi potin PGA Tourin lippulaivaturnauksessa, vaikka koki matkan varrella pieniä vastoinkäymisiä.

Lauantai-iltapäivänä supernopeiksi käyneet viheriöt tai finaalikierroksen yhdeksännellä reiällä epäonnistuneet kolme chippiä olisivat voineet sekoittaa hieman kokemattomamman pelaajan mieltä, mutta Day sai pidettyä palikat koossa.

Hän ei päästänyt sunnuntaina yhtäkään pelaajaa kahta lyöntiä lähemmäksi, ja pelasi bogittoman takaysin neljännen kerran peräkkäin. Kyseessä oli Dayn seitsemäs voitto viimeisen kymmenen reiän jaksossa. 28-vuotias pelaaja kuitenkin uhkui turnauksen jälkeen lisää menestyksennälkää.

”Haluan, että minut muistetaan urani jälkeen yhtenä lajin suurista. Mielestäni minulla on siihen mahdollisuudet. Aion jatkaa niin kovaa työntekoa kuin pystyn, jättääkseni jalanjälkeni tähän lajiin. Olen juuri nyt erittäin motivoitunut voittamaan niin paljon kuin mahdollista”, seuraavaa neljän lyönnin päähän jättänyt Day sanoi.

Päätöskierroksen kriittisin hetki osui ulosmenon viimeiselle (par 5), kun Day oli kahdella lyönnillä viheriön sivussa, noin 35 metrin päässä lipusta. Hän tunaroi kuohkeasta karheikkoruohosta kolme chippiä kaltevalla wedgellään, mutta sai pelastettua vajaalla kaksimetrisellä putilla vielä bogin.

Jos olisin tehnyt siellä tuplabogin, olisin päästänyt toiset kamppailuun mukaan. Tunsin itseni amatööriksi, kun chippasin palloa vähän kerrallaan eteenpäin. Mutta se bogiputti oli kohdallani ehkä koko turnauksen ratkaisevin putti. – Jason Day

Day on ensimmäinen pelaaja 16 vuoteen, joka on johtanut turnausta TPC Sawgrassilla alusta loppuun saakka. Hän kuittasi palkintorahaa 1,89 miljoonaa dollaria, mikä on yksittäisen kilpailun suurin sekki kaikki turnaukset huomioiden.

Kevin Chappell oli varmasti yksi iloisimpia kakkoseksi sijoittuneita pelaajia vähään aikaan. Reilut 1,13 miljoonaa tienannut Chappell nousi maailmanlistalla lähelle top 30:a, mikä avaa hänelle paikan kahteen seuraavaan major-turnaukseen.

Päätöspäivän parhaan tuloksen (65) pelannut Justin Thomas nousi jakamaan kolmatta sijaa Matt Kucharin, Ken Duken ja Colt Knostin kanssa. Hän ylisti tuoretta voittajaa.

”Ei ole sattumaa, että Jason on maailmanykkönen. Hän lyö avauksensa valtavan pitkälle ja suoraan. Pallo kantaa suorastaan kuuhun, ja hän pääsee lipulle sellaisiin paikkoihin, mihin suurimmalla osalla ei ole asiaa. Hänen lähipelinsä on myös naurettavan laadukasta.”

Day on Greg Normanin (1994) ja Tiger Woodsin (2001 ja 2013) ohella kolmas maailmanlistan numero yksi, joka on pystynyt voittamaan Playersin. Day venytti OWGR-listalla tuntuvasti etumatkaansa Jordan Spiethiin, joka karsiutui 36 reiän jälkeen.

Hän koki Spiethin kohtalon vuosi sitten pelattuaan toisen kierroksen 81 lyönnillä. Tuon jälkeen Day on pelannut 20 turnausta, mutta jäänyt top 10:n ulkopuolelle vain seitsemän kertaa.

Playersin paras eurooppalainen oli seitsemänneksi sijoittunut Italian Francesco Molinari (-9). Pohjois-Irlannin Graeme McDowell ja Saksan Alex Cejka (-8) jakoivat yhdeksättä sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje