16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Nuutinen neljäntenä Haverdalissa

Sanna Nuutinen pelaa jälleen hyvää turnausta LETAS-kiertueella. Lauri Ruuska on 18:ntena Nordic Liigaan kuuluvassa Fjällbackan kisassa.

Sanna Nuutinen (-3) taistelee toisena viikonloppuna peräkkäin kovista sijoituksista LET Access Series -kiertueella. PGA Halmstad Ladies Openin kahtena ensimmäisenä päivänä tulokset 71–70 pelannut helsinkiläinen jakaa ennen päätöskierrosta neljättä sijaa yhdessä Michele Thomsonin, Charlotte Thompsonin ja Mireia Pratin kanssa. Eroa kärkeen on kolme lyöntiä.

Keimola Golfia edustava pelaaja selvitti toisen kierroksen vähemmillä virheillä kuin torstaina. Päivän ainoa bogi tuli Haverdals Golfklubbin kentän 16. reiällä. Kierroksen ensimmäinen birdie oli ulosmenon ainoa parista poikennut reikätulos. Kaksi muuta birdieä Nuutinen teki rei’illä 11 ja 15.

Haverdalin kisan kärjessä espanjalainen amatööri Maria Parra (-6). Lynn Carlsson (-5) ja Miriam Nagl (-4) ovat seuraavina.

Turnauksen viisi muuta suomalaista karsiutui finaalikierrokselta.

Ruuska 18. Nordic Liigassa

Lauri Ruuska (-3) mahtuu ainoana suomalaisena 20:n joukkoon Ruotsin Fjällbackassa meneillään olevassa Nordic Liigan ja Nordea Tourin kilpailussa.

Siilinjärveltä lähtöisin oleva pelaaja oli tuloksellaan 67 toisen kierroksen eliittiä. Hieno esitys nosti Ruuskaa tulosluettelossa 47 sijaa ylöspäin.

Viime vuoden lopulla ammattilaiseksi siirtyneellä Ruuskalla oli perjantain kierroksella kaksi vahvaa vaihetta. Hän teki kuudennen ja kymmenennen reiän välisessä jaksossa neljä birdieä, toinen tehoisku (kolme peräkkäistä birdieä) osui sisääntulon puoliväliin.

Tanskassa toissa viikolla voittanut Oliver Lindell ja Mikael Salminen (-2) jakavat 26. sijaa. Myös Niclas Hellberg (-1) venyi cut-rajan oikealle puolelle mainion toisen kierroksen (68) ansiosta.

Stora Hotellet Bryggan Fjällbacka Openin paalupaikkaa jakavat Christian Skjøth, Christopher Sahlström, Per Längfors ja Björn Hellgren. He ovat tilanteessa yhdeksän alle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje