26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Nordic League

Nordic Leaguen rankingin voitosta kamppaileva Oliver Lindellin takaa-ajajana kauden viimeiselle kierrokselle

Erik Myllymäki lähtee päätöspäivään parhaana suomalaisena viidenneltä sijalta. Lindellin kanssa rankingin voitosta kamppaileva Mark Haastrup nousi toiseksi.

Golfin Nordic League päättyy huomenna lauantaina Ruotsin Ljunghusenissa, jossa pelataan kiertueen finaalikilpailu. Suomalaisittain pullat ovat hyvin uunissa, sillä Erik Myllymäki jakaa kisassa viidettä sijaa tuloksella viisi alle parin.

Ero kisaa johtavaan Ruotsin Victor Theanderssoniin on vain kaksi lyöntiä. Jaetulla toisella sijalla kisassa on Tanskan Mark Haastrup, jonka kanssa kiertueen ranking-listaa johtava Oliver Lindell taistelee rankingin voitosta.

Lindell on tuloksessa kaksi alle parin pelattuaan perjantaina torstain tapaan tuloksen yksi alle. Lindell joutui venymään takaysillä pelattuaan etulenkin tuplan ja bogin myötä kolme yli, mutta nuorukainen osoitti jälleen kerran kilpailuhermojen pitävän tiukassa paikassa.

Huomenna porvoolaiselta vaaditaan erinomaista kierrosta, sillä eroa Haastrupiin on neljä lyöntiä. Kokonaiskilpailua ajatellen Lindellillä ei ole niin paljon kaulaa Haastrupiin, että voitto kolahtaisi tilille, jos kaksikon väliin mahtuu Ljunghusenissa useampia pelaajia.

”Alussa pelini oli hyvää, mutta pienet virheet muuttuivat isoksi etuysin kovassa tuulessa”, kertasi Lindell.

”Takaysillä sain draivin päälle ja tulosta syntyi. Sain painettua kierroksen jälleen pakkaselle. Huomenna täytyy pistää kaikki peliin, jotta rankingin voitto saadaan kotiin”, hän lupasi.

Kisaa avauskierroksen jälkeen johtanut Mikael Salminen putosi kierrostuloksen 76 (+4) myötä jakamaan Lindellin tavoin sijaa 11.

Niclas Hellberg (+3) ja Linus Väisänen (+11) eivät löytäneet peliään kovassa tuulessa perjantaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje