26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Nordic League

Nordic Leaguen kausi päätökseen – Lindell kokonaiskilpailun kakkonen

Mikael Salminen ja Erik Myllymäki mahtuivat Ljunghusenin finaalissa viiden parhaan joukkoon. Oliver Lindell ei onnistunut finaalissa, mutta ansaitsi kaudesta pelioikeuden Challenge Tourille.

Mikael Salminen on sijoittunut parhaana suomalaisena neljänneksi golfin Nordic Leaguen päätöskilpailussa Ruotsin Ljunghusenissa. Salminen kirjasi kolmen kierroksen yhteistulokseksi kolme alle parin.

Erik Myllymäki (-2) jäi Salmisesta yhden lyönnin ollen lopputuloksissa viides.

Kisan voiton ratkaisivat uusinnassa Tanskan Mark Flindt Haastrup ja Ruotsin Niklas Lindström. Haastrup oli etevämpi ja voitollaan tanskalainen varmisti myös Nordic Leaguen kokonaiskilpailun voiton ennen Ruotsissa 17:nneksi jäänyttä Oliver Lindelliä.

Erik Myllymäki pelasi vahvan kauden olen kiertueen rankigissa lopulta 11. Kuva: Juha Hakulinen

Erik Myllymäki pelasi vahvan kauden ollen kiertueen rankigissa lopulta 11. Kuva: Juha Hakulinen

Kaksi ensimmäistä kierrostaan 71 lyönnillä pelannut Lindell ei lauantaina saanut peliään kulkemaan ja kierroksen loppupuolen virheet kostautuivat kolmen tuplabogin muodossa. Lauantaina Lindellin tulokseksi merkittiinkin 79 (+7).

”Sehän ei ollut oikeastaan ollut golfia enää ollenkaan. Neljä paitaa päällekkäin ja pitkät kalsarit jalassa. Tuuli oli sellainen, että rauta-5 meni vastatuuleen 130 ja rauta-3 toiseen suuntaan sen 280. Ei tuollaista keliä ole aikaisemmin ollutkaan”, Lindell luonnehti.

Ei tässä ole mitään, ei kuitenkaan voi iloinenkaan olla. Se, mitä laitoin itselleni tavoitteeksi, sitä en vienyt loppuun asti. Käytännössä sillä ei ole vaikutusta, että olinko toinen vai voitinko, mutta on sillä henkisesti merkitystä, Lindell luonnehti.

Linus Väisänen (+12) oli kilpailussa 31:s ja Niclas Hellberg (+17) 39:s.

Lindellillä mahtava kausi

Kokonaisuudessaan Nordic Leaguen kausi oli rankingissa lopulta toiseksi sijoittuneelle Lindellille melkoinen menestystarina. Ecco Tourin Vuoden pelaajaksi valittu porvoolainen voitti kaudella kaksi kilpailua ja sijoittui kaikkiaan yhdeksän kertaa viiden parhaan pelaajan joukkoon 17 Nordic Leaguen startissaan.

Lindell jatkaa uraansa ensi kaudella Challenge Tourilla, jolle Nordic Leaguen kokonaiskilpailun viisi parasta pelaajaa saa pelioikeuden.

Seuraavaksi Lindell suuntaa maajoukkueen järjestämälle leirille Espanjaan. Sinne on kutsuttu kaikki Euroopan kiertueen karsinnoissa toiseen vaiheeseen edenneet pelaajat. Lindell tulee pelaamaan toisen vaiheen karsintakilpailunsa Panoramican kentällä.

Jos paikkaa ET:lle ei karsintojen kautta tule, on työpaikka ensi kaudella Challenge Tour.

”Varmasti muuttuu touhu jo siinä mielessä, että kisat kestää neljä päivää. Griinit on varmaan parempia ja nopeampia, ja taso on kärjessä kova. Siellä ei huonoja pelaajia tule vastaan.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)