26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen hurjassa iskussa Portugalissa

European Tourin kortistaan taisteleva Korhonen (64,-7) pelasi avauspäivänä kauden parhaan kierroksensa. Marc Warren 63,-8 johtaa, Korhonen jakaa toista sijaa.

Mikko Korhonen kesti loistavasti haastavan lähtökohdan tuomat paineet aamukierroksellaan Portugalin Algarvessa. Birdejä kertyi kierroksen mittaan peräti yhdeksän, näistä viisi peräkkäin sisääntulon ensimmäisillä viheriöillä (10-14). Viimeinen onnistuminen päätösväylällä nosti hänet kisan kärkeen yhdessä USA:n David Lipskyn , Callum Shinkwinin ja Matthew Baldwinin kanssa.

Korhosen tuloskorttiin mahtui myös kaksi bogia, jotka hän teki par-kolmosilla. Kauden 2015  Portugal Mastersissa Mikko Korhonen oli  yhdeksäs yhteistuloksella 11 alle, joten itseluottamuksen pitäisi olla mukavien muistojen johdosta Victoria Oceanico-kentällä loppuviikosta kohdillaan.

Yhdeksän birdien miehen ilme ja olemus kertovat tyytyväisyydestä omaan tekemiseen.Getty Images)

Yhdeksän birdien miehen ilme ja olemus kertovat tyytyväisyydestä omaan tekemiseen.Getty Images)

Iltapäivän pelaajista kovimman vireen löysi edellisviikolla MikkoIlosen kanssa British Mastersia torstain jälkeen johtanut Marc Warren. Hän aloitti iltapäivällä mahtavasti tehden kuusi birkkua putkeen. 35-vuotias skotti lunasti kärkipaikan tuloksella 63,-8 yhdeksän birkkua ja yhden bogeyn. Tourin konkareihin luokiteltavalla Warrenilla on tilillään kolme voittoa ET:lta, joista kaksi Pohjoismaista (Ruotsi 2007, Tanska 2014.

Marc Warren pyrkii Espanjassa voittokantaan pitkän tauon jälkeen. Kuva: Getty Images

Marc Warren hyytyi tasaisessa British Mastersissa kärkipaikalta sijaluvulle 22. Portugalissa hän on taas torstain jälkeen veturina. Kuva: Getty Images

Warren (68. Race to Dubai) taistelee vielä paikasta ET:n viimeiseen finaalikisaan Dubaihin. Turkin ja Etelä-Afrikan finaaleihin hänen nykyinen sijoituksensa+ Portugalista mahdollisesti tulevat lisäeurot jo riittävät

Perjantain iltapäiväkierrokselle Korhonen (klo 15.00) pääsee erittäin hyvistä asetelmista.

Korhonen antoi mailojensa puhua Vilamouran alueen ykköskentällä. Analyysi pelin jälkeen oli viiltävän yksinkertainen.

”Oli hyvä päivä tänään. Paljon birkkuja ja vähän bogeja. Tästä on hyvä jatkaa, mennään lyönti ja päivä kerrallaan.”

Uusiakseen ET-korttinsa Korhosen pitäisi sijoittua ennakkoarvioiden mukaan 15 ensimmäisen joukkoon.

Roope Kakon mahdollisuudet huipputulokseen murenivat jo kolmannella väylällä (kentän 12.) Kakko löi tällä par-viitosella seitsemän kertaa, kahdella seuraavalla hän teki bogit. Lopputulokseksi tuli kolmesta birdiestä huolimatta 75,+4, jonka myötä Kakon mahdollisuudet nousta tuloslistalla kolmanneksi ja saada ET:n kortti ilman karsintoihin osallistumista ovat  teoreettisen pienet.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje