16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Major

Henrik Stenson: Haluan tulla koko ajan paremmaksi pelaajaksi

Open-voitto ei tyydyttänyt PGA Championshipiin valmistautuvan ruotsalaisen menestyksennälkää.

Henrik Stenson kertoi PGA Championshipin lehdistötilaisuudessa, ettei hänellä ole aikomuksia nostaa jalkaa kaasupolkimelta, vaikka 1,5 viikon takaisen Openin upeat hetket palaavat edelleen mieleen.

Royal Troonissa finaalikierroksen 63 lyönnillä pelannut ruotsalainen teki kaikkien aikojen kovimman 72 reiän tuloksen majoreissa, ja toi kotimaalleen ensimmäisen voiton yhdessä miesten neljästä suurimmasta golfturnauksesta.

Stenson, 40, avasi voittotilinsä majoreissa varsin iäkkäänä pelaajana, mutta on valmis tarttumaan uuteen haasteeseen Baltusrol Golf Clubilla torstaina alkavassa Yhdysvaltain PGA:n mestaruusturnauksessa.

”Haluan porskuttaa täysillä eteenpäin. Tämä on laji, jossa et ole koskaan valmis, eikä omien taitojen ylärajaa voi saavuttaa. Itselläni on vain jatkuva pyrkimys tulla vielä paremmaksi”, Stenson sanoi.

Stenson totesi olevansa perfektionisti, mikä on siivittänyt häntä aina eteenpäin. Göteborgilaissyntyinen paljasti myös, että täydellisyyden tavoittelu on välillä koitunut hänen kohtalokseen.

Major-turnauksen voitto oli pitkälti ainoa asia, jota en ole saavuttanut. Nyt se on hoidettu. Samanaikaisesti olen kääntänyt katseeni jo seuraavaan major-titteliin. – Henrik Stenson

Skotlannin länsirannikolla pelatun Openin finaalikierros nousi yhdeksi huippugolfin historian hienoimmista kaksintaisteluksi Stensonin ja Phil Mickelsonin välillä. ”Lefty” hävisi vastustajalleen kolmella lyönnillä, vaikka iski päätöspäivänä tuloksen 65.

Mickelsonin voittotulos neljä alle Baltusrolissa vuonna 2005 kertoo, ettei kentällä vietettäne tällä viikolla samanlaista birdiejuhlaa kuin Troonissa.

”Vaikka saatoimme saada golfin näyttämään helpolta tuona sunnuntaina (Troonissa), tämä on kuitenkin kova laji. En voi odottaa, että pelaisin niin hyvin joka kerta. Aina on tarkoitus pistää parastaan, mutta se ei aina ole siitä kiinni.”

<a href=Danny Willettin mielestä major-voitot alkavat olla yhä useamman pelaajan ulottuvilla. Kuva: Getty Images" width="630" height="420" />

Danny Willettin mielestä major-voitot alkavat olla yhä useamman pelaajan ulottuvilla. Kuva: Getty Images

Stenson pelaa New Jerseyssä kahdella ensimmäisellä kierroksella niin ikään tänä vuonna major-voittajina debytoineiden Danny Willettin ja Dustin Johnsonin kanssa.

”En ole pettynyt, mikäli tulokseni tällä viikolla on -19. Sen voin luvata”, hän vitsaili.

Masters-voittonsa myötä maailmanlistalla top 10:een noussut Willett ei ihmetellyt, mikäli kauden neljäskin major-titteli menisi ”ensikertalaiselle”.

”Parhaat pelaajat kehittyvät koko ajan paremmiksi, koska me kaikki harjoittelemme kovempaa. Kaikki maailmanlistalla 30:n, 40:n tai 50:n joukossa olevat pelaajat ovat ilmiömäisiä golfareita. Heistä moni ei sula tiukassakaan paikassa”, englantilainen sanoi.

Mielestäni huippugolf on erinomaisissa kantimissa. Luulen että seuraavien 10–15 vuoden aikana tullaan yhä enemmän rikkomaan ennätyksiä, ja pääsemme todistamaan lisää uusia mestareita. -Danny Willett

Yhdysvaltalaisten vedonlyöntitoimistojen mukaan Dustin Johnson on PGA Championshipin voittajaehdokas nro 1. Esimerkiksi Westgate Las Vegas Superbook antaa hänen mestaruutensa todennäköisyysluvuksi 8/1. Jason Day ja Rory McIlroy (9/1) ovat kuitenkin aivan Johnsonin kannassa.

Westgaten listalla seuraavina ovat Jordan Spieth (12/1), Henrik Stenson (15/1), Phil Mickelson (20/1) ja Sergio Garcia (30/1).

Poimintoja torstain tiiajoista PGA Championshipin 1. kierroksella (Suomen aikaa):

15.10 Brandt Snedeker-Brooks Koepka-Lee Westwood
15.30 Jason Day-Rory McIlroy-Phil Mickelson
19.35 Scott Piercy-Alexander Noren-Andrew Johnston
20.25 Jordan Spieth-Sergio Garcia-Bubba Watson
20.35 Justin Rose-Patrick Reed-Charl Schwartzel
20.45 Danny Willett-Dustin Johnson-Henrik Stenson

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje