16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
LPGA Tour

Nomuralle kauden toinen ykköstila LPGA-kiertueella

Japanilainen haluaa voittaa seuraavaksi major-turnauksen.

Haru Nomura (-9) piti pintansa lähellä San Franciscoa käydyn LPGA-turnauksen päätöspäivänä. Hän löi kovassa tuulessa pelatun Swinging Skirts LPGA Classicin neljännellä kierroksella tuloksen 73, ja jätti toiseksi sijoittuneen Lee-Anne Pacen (-5) selvästi taakseen.

”Nämä eivät olleet kaikkein tuulisimmat olosuhteet, missä olen joskus pelannut – varmasti ihan kärkipäässä kuitenkin. Ilma oli myös erittäin kylmä”, Nomura sanoi. ”Sää on kaikille sama, joten tarkoitukseni oli vain pysytellä kärsivällisenä.”

Nomura, 23, saavutti helmikuussa ensimmäisen voittonsa Yhdysvaltain naisten kiertueella. Tuolloin maailmanlistan ykkönen Lydia Ko jäi kolmen lyönnin päähän.

”Minulla oli ennen tämän kauden alkua kaksi tavoitetta: voitto LPGA-kiertueella ja major-turnauksessa. Nyt on jo kaksi LPGA-voittoa koossa, joten seuraavaksi tähtään menestykseen majorissa.”

Voittonsa myötä Nomura kiipesi maailmanlistalla sijalle 23 eli nousua oli 13 pykälää. Hänen ohellaan myös Ko sekä Ha Na Jang ovat voittaneet tänä vuonna kaksi kilpailua LPGA-kiertueella.

Gerina Piller ja Na Yeon Choi jakoivat kolmannen sijan viisi lyöntiä voittajalle hävinneinä. Skotlannin CatrionaMatthew (+1) oli parhaana eurooppalaisena 13:s.

Michelle Wie jätti finaalikierroksen kesken 15 reiän jälkeen niskavaivojen vuoksi. Edellisen voittonsa vuoden 2014 U.S. Women’s Openissa saavuttanut yhdysvaltalainen on pelannut 33 turnausta vailla top 10 -sijoitusta.

Wie on kärsinyt viime vuosina erilaisista loukkaantumisista. Kaudella 2015 häntä kiusasivat lonkka- ja nilkkavammat. Toissa vuonna hän poti rasitusmurtumaa oikeassa kädessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje