16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Emily Penttilä luottavaisena LPGA Tourin karsintafinaaliin

SHG:n kasvatti Emily Penttilä starttaa keskiviikkona ensimmäisessä ryhmässä, Suomen aikaa kello 15.00, viiden kierroksen mittaiseen kilpailuun Floridan Daytona Beachilla.

LPGA Tour on naisten kiertueista omassa luokassaan palkintosummien lisäksi myös kenttien tason ja kisojen järjestelyiden osalta. Näistä vetovoimatekijöistä johtuen LPGA Tourin karsintafinaalissa on pelaajia peräti 32:sta eri maasta.

Osanottajakatras on todella kova. Mukana on kolme pelaajaa jotka ovat voittaneet LPGA Tourilla, useita Solheim Cup- pelaajia USA:sta ja Euroopasta, sekä suuri osa maailman parhaista amatööreistä.

Mukana on 157 pelaajaa, joista 20 ensimmäistä saa vahvan kortin LPGA Tourille, 25 seuraavaa pelioikeuksiltaan rajoitetumman kortin.

Leona Maguire, amatöörien maailmanlistan ykkönen tosin päätti vain muutama päivä ennen finaalin alkua jättäytyä vielä vuodeksi amatöörikisoihin.

Beth Allen on hakenut vuosikausia vauhtia peliinsä Ladies European Tourilta. Getty Images)

Beth Allen on hakenut vuosikausia vauhtia peliinsä Ladies European Tourilta. Getty Images)

USA:n Beth Allen, joka johtaa LET:n rahalistaa on osallistujista maailmanlistalla korkeimmalla (63.)

Suoraan finaaliin selvisi lähinnä tämän vuotisen LPGA kortin ansiosta 73 pelaajaa.

Emily Penttilä on raivannut tiensä Daytona Beachille 35:n muun pelaajan tavoin selvittäen sekä ensimmäisen että toisen esikarsinnan.

23-vuotias Penttilä on suorittanut opiskelunsa loppuun USA:ssa ja keskittynyt niiden jälkeen LPGA Tourin karsintoihin.

Juniorina Suur-Helsingin Golfia edustanut Penttilä on asunut viimeisinä vuosina kesäkaudet Göteborgissa, jossa hän kantaa Göteborgs Golfklubbin värejä.

”Pitkä viikko on edessä, joten positiivinen asenne ja energian säästö ovat avainsanoja. Olen keskittynyt perusasioiden lisäksi erityisesti puttipeliin”, Penttilä viestitti tiistaina Floridasta.

Toisessa karsintavaiheessa mukaan tulleista finaalissa on 48 pelaajaa.

Kisaa käydään LPGA Internationalin Jones- ja Hills- kentillä viiden kierroksen mittaisena. Neljän päivän jälkeen 70 parasta ratkaisevat korttien kohtalon Hills- kentällä.

<a href=Ariya Jutanugarn selvitti tiensä LPGA Tourille syksyn 2014 karsintojen kautta. Kuva: Getty Images" width="630" height="419" />

Ariya Jutanugarn selvitti tiensä LPGA Tourille syksyn 2014 karsintojen kautta. Kuva: Getty Images

Päättyneellä kaudella eniten taaloja LPGA Tourilla ansaitsi Ariya Jutanugarn (2,5 milj.) Sadanneksi sijoittunut viimeinen täyden kortin uusija joutui tyytymään 90 00 dollarin tuloihin, joten naisten kiertueista suurimmallakin vain kärkipää pääsee rikastumaan.

Emily Penttilän esittely ja laaja haastattelu julkaistaan Golfpisteen sivuilla torstaina kello 07.00. ensimmäisen kierroksen tulosartikkelin osasena.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje