26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Noora Tammiselle kauden kolmanneksi isoin palkintopotti Qatarista

Tammer-Golfin kasvatti nousi LET:n rankingissa sijalle 29.

Qatar Ladies Openin neljäs kierros ei parantanut Noora Tammisen (-5) asemia LET:n ohjelmaan kuuluvassa kilpailussa. Hän löi turnauksen päätöspäivänä tuloksen 72, ja sijoittui 15:nneksi.

Toistamiseen urakkansa bogilla aloittanut tuusulalainen paikkasi tilannetta neljännen reiän birdiellä, kunnes ulosmenon loppupuolella lipsahtanut tuplabogi kaatoi vettä niskaan.

Avauskierroksen jälkeen paalupaikkaa jakanut Tamminen sai sisääntulossa paremmin juonen päästä kiinni tehtailtuaan kolme birdieä. Takaysin ainoa tahra oli 15. reiälle kirjattu bogi.

Tamminen jäi lopulta kymmenen joukosta vain kahden lyönnin päähän, ja kuittasi Dohasta kauden kolmanneksi suurimman palkintosumman, 8116 euroa.

Suomalaisittain lauantain parhaasta tuloksesta (71) vastasi Oona Vartiainen. Toisella kierroksella lennossa ollut turkulainen menetti mahdollisuudet kovaan sijoitukseen pelattuaan perjantaina vaatimattoman 78 lyönnin tuloksen.

Vartiainen (par) jakoi 34. sijaa muun muassa Ursula Wikströmin kanssa. Linda Henriksson (+8) oli 62:s. Muut suomalaiset karsiutuivat kahden kierroksen jälkeen.

Doha Golf Clubin kentällä pelatun kilpailun voitti Intian Aditi Ashok (-15), jolle toista sijaa jakaneet Ruotsin Caroline Hedwall ja Walesin Lydia Hall hävisivät kolmella lyönnillä.

Ashok, 18, on noussut loppukauden kuumimmaksi nimeksi LET:llä, sillä hän voitti myös kiertueen edellisen, kaksi viikkoa sitten kotimaassaan käydyn Women’s Indian Openin.

Tulokas nousi naisten European Tourin rankingissa jo kolmannelle tilalle. Myös Tamminen paransi sijoitustaan, ollen listalla nyt 29:s.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje