26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhonen selvitti cut-rajan Saksassa huimalla loppukirillä

Porsche European Open ratkaistaan kolmella kierroksella sumun sekoitettua kilpailua kaikkina kolmena päivänä.

Sumu häiritsi jälleen lauantaina Saksassa pelattavaa Euroopan kiertueen Porsche European Openia. Lähtöjä on jouduttu siirtämään eteenpäin koko viikon ajan sumun vuoksi. Torstaina ja perjantaina peliaikaa menetettiin yhteensä melkein seitsemän tuntia ja lauantaina kolme. Tästä syystä kilpailu on päätetty ratkaista 54 reiällä, eli sunnuntaina pelataan kilpailun viimeinen kierros, jos sumu sen vain sallii.

Sekä Mikko Korhonen (-6) että Roope Kakko (-5) selviytyivät karsintaviivan paremmalle puolelle lauantaina toisen kierroksen päätteeksi. Cut-rajan selvittäminen oli tärkeää molemmille suomalaisille, sillä jokaisella tienatulla eurolla on väliä, kun kauden päätteeksi rahalistan 110 parasta uusii pelioikeutensa seuraavaksi kaudeksi.

Jatkopaikka näytti jo karkaavan Korhosen ulottuvilta, kun hänellä oli vielä kuusi reikää ennen kierroksensa loppua kaksi lyöntiä matkaa karsintarajaan.

Korhonen pelasi viimeiset kuusi reikää neljä alle parin tehtyään neljä birdeätä, ja lopettaen kierroksensa komeasti kolmen birdien putkeen. Korhonen jakaa kilpailussa sijaa 33.

”Nyt oli kyllä ihan puhdasta tahtoa ja venymistä. Aika hirveää lyömistä edelleen, kärsivällisyys on koetuksella. Loppuun sain sitten pari onnistumista, kolme hyvää rautaa ja hyvät putit”, peliinsä tyytymätön Korhonen kommentoi.

Roope Kakko on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa -5 ja jakaa sijaa 46. Kakko kirjautti lauantaina korttiinsa neljä birdeätä ja kaksi bogeyta.

Ennen sunnuntain päätöspäivää kilpailua johtaa Ranskan Alexander Levy (-17). Ruotsin Michael Jonzon (-13) on neljän lyönnin päässä ranskalaisesta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Ikäihminen says:

    Toivottavasti kommentti artikkelissa ” se oli ihan puhdasta venymistä ja tahtoa ”. Oli toimittajan vääntämä sanamuoto.
    Miten yleensäkaan ilman tahtoa ja venymistä voi pärjätä. Vaikuttaa sanavalinnat aivan siltä kuin vain oltaisiin pelailemassa ja viihtymässä. Taitaa olla myös golfin puolella tämä mukavaa olla mukana vallitseva ajettelutapa. Valmentajat hoi!