16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - LET Access Series - Nordic League

Lindell voittokamppailussa Saksassa

Kärkikaksikko on Nordic Liigan kisassa täpärästi Oliver Lindellin edellä ennen kolmatta kierrosta. Suomalaisia löytyy kymmenen joukosta myös Challenge Tourilla ja LETAS-kiertueella.

Oliver Lindell (+1) on loistavissa asemissa ennen Winsenin NL-turnauksen päätöskierrosta. Torstaina tuloksen 73 pelannut porvoolainen jakaa kisassa kolmatta sijaa, lyönnin päässä paalulla olevista Norjan Elias Bertheussenista ja Tanskan Nikolaj Nissenistä.

Green Eaglen North-kentän sisääntulo on osoittautunut Lindellille varsin haasteelliseksi. Nordic Liigan talvisarjassa kaksi kertaa viidenneksi sijoittunut pelaaja on tehnyt takaysillä kahdella kierroksen aikana vain yhden birdien.

Etusysillä meno on ollut vakuuttavaa; ulosmenon birdiesaalis on kuusi, yhtä bogia lukuun ottamatta kaikki muut paria heikommat reikätulokset ovat tulleet sisääntulon puolella.

Myös kahdeksantena olevalla Miro Veijalaisella (+2) on hyvät näkymät kärkitaisteluun.

Jatkoon päässeistä suomalaisista kaikki muut ovat 20 parhaan ulkopuolella. Niklas Dahlgren, Mikael Salminen, Kristian Kulokorpi ja Jonne Asikainen ovat 6–9 lyöntiä kärkeä perässä.

Mäkitalo top 10:ssä Challenge de Madrid -turnauksessa

Lakeside Golf Vammalan kasvatti Jaakko Mäkitalo (-2) aloitti Madridin CT-kisan mallikkaasti. Hän löytyy avauspäivän jälkeen 10. sijalta tuloksellaan 68. Mäkitalon kierros sisälsi viiden birdien ohella kolme bogia.

Muilla suomalaisilla näkymät jatkopaikasta ovat tiukemmalla. Antti Ahokkaalta (74), Kalle Samoojalta (75), Tapio Pulkkaselta (78) ja Teemu Bakkerilta (80) vaaditaan perjantaina ryhtiliikettä, jotta pelit jatkuisivat myös viikonlopun kierroksilla.

Real Club de Golf La Herrerian kentällä pelattavan kilpailu kärjessä on Italian Francesco Laporta (64). Isäntämaan Javier Colomo jahtaa Laportaa lyönnin päässä.

Nuutisella hyvä aloitus Sveitsissä

Avauspäivänä tuloksen 70 lyönyt Sanna Nuutinen mahtuu Swiss Ladies Openissa niukasti kymmenen joukkoon. Helsinkiläisen kirjavahko kierros sisälsi 18. reiän eaglen lisäksi neljä birdieä, kaksi bogia ja yhden tuplan.

Leena Makkonen (72) on sijalla 27. Muut suomalaiset eivät mahdu 50:n joukkoon.

Ladies Access Series -sarjan ohjelmaan kuuluvan turnauksen ylivoimaisessa johdossa on Espanjan CarolinaGonzalez Garcia (63). Eroa Sveitsin Rachel Rosseliin (a), Itävallan Christine Wolfiin ja Malesian AinilBakariin on neljä lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje