16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Justin Thomas kärjessä Kuala Lumpurissa

USA:n seuraavaksi supertähdeksi ennakoitu Justin Thomas on pelannut Kuala Lumpurissa kuusi kisakierrosta 40 alle parin, keskiarvoksi tulee 65,66. Viikonloppuna hänellä on tavoitteena voiton uusiminen Malesian PGA Tourin kisassa.

PGA Tourin osakilpailussa Malesiassa 23-vuotias Justin Thomas (64-66,-14) tekee edellisvuoden tapaan hurjaa tulosta TPC Kuala Lumpurin kentällä.

Justin Thomas nousi USA:ssa erityiseen seuraantaan selvitettyään 16-vuotiaana cutin PGA Tourin kilpailussa. Loistavan amatööriuran jälkeen tie vei web.com -kiertueelle, josta Thomas nousi odotetusti pääkiertueelle vuodeksi 2016.

Tasan vuosi sitten hän ylsi ykköseksi nyt meneillään olevassa CIMB Classicissa tuloksella 26 alle. Mukana PGA Tourin kisassa oli joukko maailmantähtiä, joista nuorukaista pisimpään kiusasi Adam Scott.

Kalenterivuoden 2016 aikana Thomas on pysynyt kärjen tuntumassa, mutta isoja otsikoita hänestä ei ole revitetty. Majoreissa pitkälyöntinen Thomas oli parhaimmillaan 32., Players Championshipin kolmas tila oli ensimmäinen kova näyttö kotimantereella.

Thomasin odotettiin nousevan Ryder Cup-joukkueeseen, mutta vielä ei ollut hänen aikansa huolimatta syksyn hyvistä esityksistä.

Malesiassa Thomas on toistamiseen vireessä, joka voi johtaa voiton uusimiseen.

”En ole koskaan aiemmin ammatilaisurani aikana päässyt edes yrittämään tätä, hauska ja haastava tilanne”, Thomas totesi avauskierroksen (64,-8) jälkeen.

Russell Knox jäi makutuomiolla ulos Ryder Cupista. Edellisvuonna hän voitti Shanghaissa HSBC Championshipin, asetelmat ovat hänen osaltaan mukavat myös Kuala Lumpurissa.Getty Images

Russell Knox jäi makutuomiolla ulos Ryder Cupista. Edellisvuonna hän voitti Shanghaissa HSBC Championshipin, asetelmat ovat skotin osalta mukavat myös Kuala Lumpurissa.Getty Images.

Perjantaina lyöntejä kertyi kaksi enemmän, johtopaikka säilyi kahden lyönnin marginaalilla ennen Intian Anirban Lahiria. Kärkikymmeniköstä löytyvät myös mm.  Russell Knox, Japan Openin edellisviikolla voittanut Hideki Matsuyma sekä Rafa Cabrera-Bello.

Sergio Garcia on yhdeksän lyöntiä Thomasia jäljessä, Patrick Reedilla on kirimistä viikonloppuna 11 lyönnin verran.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje