26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Toteutuvatko lapsuutensa satumaassa pelaavan Tyrrell Hattonin haaveet Wentworthissa?

Käytännössä koko pienen ikänsä BMW PGA Championshipissä tähtipelaajia ihaillut 24-vuotias englantilainen saattaa nousta sunnuntaina suosikkiensa rinnalle.

Upeasti kolmannen kierroksen takaysillä Wentworthin turnauksessa pelannut Tyrrell Hatton (-8) otti lauantaina ison askeleen kohti voittokamppailua. Hän vastasi päivän kovimmasta (66) tuloksesta BMW PGA Championshipissä, ollen lyönnin päässä alusta saakka paalulla viihtyneestä Scott Hendistä.

”Olen todella tyytyväinen esitykseeni. Se on minun paras tulokseni täällä, ja ensimmäinen kuutosella alkava Wentworthissa”, kolmessa edellisessä turnauksessaan (5:s, 12:s ja 13:s) top 15:een sijoittunut Hatton sanoi.

”Olen kuljeskellut täällä viisivuotiaasta lähtien, ja muistan kuinka innoissani olin näkemistäni huippupelaajista. Osallistun nyt kolmatta kertaa BMW PGA:han, ja rakastan tätä kilpailua.”

”Taisin olla kuusi- ja seitsemänvuotias, kun katselin Hunter Mahanin avausta 12. reiällä. Se lienee varhaisin muistoni tältä kentältä. Olen saanut tällä viikolla hyvää tukea perheeltäni ja tyttöystäväni perheeltä, ja se on mahtavaa.”

Vuosina 2000 ja 2011 toiseksi Wentworthin kisassa sijoittunut Lee Westwood välttyi bogeilta lauantain kierroksella. Neljän birdien myötä tuloksen 68 lyönyt maailmanlistan entinen ykkönen kiipesi Y.E. Yangin seuraksi jaetulle kolmannelle sijalle.

”Ammattilaiselle PGA-nimeä kantavan kilpailun voitto on aina erityinen asia uralla”, 23. peräkkäistä turnaustaan Wentworthissa pelaava Westwood sanoi.

”Ottaen huomioon aiemmat hyvät esitykseni täällä, mukaan lukien Mastersin kakkossija ja Irish Openin kymmenessija, sain yllättävän korkean voittokertoimen vedonlyöntitoimistosta.”

”En pelannut erityisen paljon vuoden alkupuolella, joten olen tässä vaiheessa kautta varsin raikkaalla ilmeellä mukana. Normaalisti olen pelannut tähän ajankohtaan mennessä 15 kilpailua, nyt vain 6. Odotukset ovat korkealla.”

Westwood ehti jo alkuviikolla pelätä osallistumisensa puolesta, sillä hän loukkasi hieman jalkansa nivelsiteitä tiistain juoksulenkillä. Itse kilpailussa jalka ei ole kuitenkaan vaivannut 43-vuotiasta pelaajaa.

Turnauksen puolivälissä kärkipaikkaa jakanut Danny Willett (-6) ajautui lauantaina tuuliajolle, vaikka hänelläkin on yhä täydet mahdollisuudet isoon menestykseen. Hän oli kierrostaan kahdeksan reiän jälkeen yhden alle, mutta teki reikien 9–17 jaksossa viisi bogia.

Masters-voittaja ei ollut tehnyt 27 ensimmäisen reiän puitteissa yhtään paria heikompaa reikätulosta, mutta nyt hänellä on koossa jo yhdeksän bogia. Näistä kahdeksan on tullut Wentworthin West Coursen takaysillä.

Peter Hanson (-5) on parhaana pohjoismaalaisena sijalla 11.

Wentworthin kisan kärkiryhmä Hend-Hatton starttaa sunnuntain finaalikierrokselle klo 15.15 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje