9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista

9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Suomalaisilla hyvä kokonaispanos Shenzhenissä – kisa jatkuu maanantaina

Mikko Ilosen kiri ei aivan riittänyt top 10 -sijoitukseen Kiinan ET-turnauksessa; myös Mikko Korhonen saa kisasta puhtaat paperit. Sen sijaan vaisu päätöskierros pysäytti Roope Kakon haaveet kunnon noususta.

Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen suoriutuivat varsin mukavasti sunnuntaina jatkuneessa Shenzhen International -turnauksessa. Ensin mainittu venyi 72 reiän kisassa lukemaan -8, joka oikeuttaa tällä hetkellä 13. sijaan. Kolme lyöntiä Iloselle hävinnyt Korhonen löytyy 12 sijaa alempaa.

Sijoituksia ei voi vielä vahvistaa, sillä myös finaalikierros jäi kesken kisan läpivientiä alusta alkaen häirinneiden sateiden ja ukkosen vuoksi. Pelaajat pääsivät uudelleen kentälle noin klo 17.20 paikallista aikaa, mutta kisaa ehdittiin jatkaa ennen hämärän tuloa vain puolisen tuntia.

Ilonen näytti vielä sisääntulon puolivälissä rutistavan itsensä kymmenen joukkoon, mutta viimeiset neljä reikää (+1) eivät menneet täysin suunnitelmien mukaisesti. Hän teki päivän mittaan neljän birdien ohella kaksi bogia. Avausreiän birdieä lukuun ottamatta kaikki parista poikenneet reikätulokset tulivat takaysillä. Tulokseksi kirjattiin 70 lyöntiä.

Vaikka top 10 -sijoituksia ei ole vielä tällä kaudella tullut, Ilonen on kolkutellut kärjen kannoilla tiiviisti.

”Kärkeen nouseminen on jäänyt pienestä kiinni, pelillisesti paketti on hyvässä kunnossa. Shenzhenissa pelasin pari oikein hyvää kierrosta, kahtena ensimmäisenä en vaan onnistunut tekemään tulosta. Lähipeli oli hampaatonta, se vei mahdollisuudet”, Ilonen sanoi.

”Päätöspäivänä olo tuntui kauhealta, oli voimaton olo kropassa. Jouduin rutistamaan jokaista lyöntiä. Melkein toivoin, että ukkostauko olisi siirtänyt loppureikäni maanantaille.”

<a href=Mikko Korhonen pelasi jämäkän turnauksen Genzon Golf Clubilla. Kuva: Getty Images" width="630" height="420" />

Mikko Korhonen pelasi jämäkän turnauksen Genzon Golf Clubilla. Kuva: Getty Images

Hän ansaitsee Shenzhenissä 35 000–38 000 euroa riippuen lopullisesta sijoituksesta. Ilonen kartuttaa myös pistesaldoaan maailmanlistalla, joka pitää sijoituksen listalla (nyt 196) 200 ensimmäisen joukossa.

Maanantaina suomalaisilla on vuorossa matkustus-ja lepopäivä. Valmistautuminen Pekingin Volvo China Openiin käynnistyy tiistaina. Ilonen on sijoittunut Kiinan avoimissa kolmesti kymmenen joukkoon (neljäs, toinen ja kahdeksas).

Korhonen teki Ilosen tavoin neljä birdieä ja kolme bogia. Joukkoon mahtui kuitenkin harmillinen tuplabogi Genzon Golf Clubin kentän kuudennella reiällä. Tulos 72 jäi Korhosen heikoimmaksi viikonvaihteen turnauksessa.

”Olen ihan tyytyväinen. Eka kisa kuukauteen ja heti pääsin hyvin mukaan. Löin tänään yhden pallon outtiin kuutosella, mihin tein sitten tuplan. Harmittava lipsahdus, kun kierroksen alku oli hyvä”, Korhonen sanoi.

Roope Kakon sijoitusta pudottivat heikot ensimmäinen ja neljäs kierros. Kuva: Getty Images

Roope Kakon sijoitusta pudottivat heikot ensimmäinen ja neljäs kierros. Kuva: Getty Images

Roope Kakko (-1) pelasi kisan keskimmäiset kierrokset upeasti 68 lyönnillä, mutta noste ei jatkunut samanlaisena finaalikierroksella. Espoolaisen kisa päättyi tulokseen 75. Kakko teki viimeisellä 18 reiällä yhden birdien, kaksi bogia ja yhden tuplan. Vaikein jakso osui reikien 3-6 jaksoon, jotka hän pelasi yhteensä neljä yli. Sisääntulo tarjosi yhdeksän paria, ja Kakko on tällä hetkellä tulosluettelon 45:s.

”Oli positiivinen viikko kokonaisuutena, etenkin kun lähtökohta oli hankala matkan kisapaikalle venyttyä vuorokaudella ja selän oltua pahasti jumissa. Pitkät päivät kentällä ukkostaukojen johdosta eivät selän kuntoa parantaneet. Toinen ja kolmas kierros olivat erinomaisia”, Kakko sanoi.

Ns. maanantailopetukset ovat Euroopan kiertueella varsin harvinaisia, huonon sään vallitessa päädytään tyypillisimmin 54 reiän typistettyyn versioon. Shenzhenissä tehtiin toisenlainen ratkaisu, eikä neljättä kierrosta ollut enää mahdollista mitätöidä. Kentälle jääneet pelaajat jatkavat kilpailuaan maanantaiaamuna klo 6.30 (klo 1.30) paikallista aikaa.

Kärjen osalta tilanne on lievästi sanottuna kiharainen. Lee Slattery (13 reikää), Soomin Lee (13 reikää) ja Alexander Levy (12 reikää) jakavat paalupaikkaa tilanteessa -14. Scott Hend (maalissa), Joost Luiten (15 reikää) ja Brandon Stone (13 reikää) jakavat neljättä sijaa lyönnin päässä kärkitriosta.

Myös seitsemättä sijaa jakavista Thorbjørn Olesenilla (15 reikää) ja Bradley Dredgellä (13 reikää) on vielä pienet mahdollisuudet nousta voittotaisteluun. Heillä matkaa kärkeen on neljä lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje