26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Lindell jatkoon ensimmäisessä Euroopan kiertueen kilpailussaan

Oliver Lindell saa kolmannelle kierrokselle seuraa kokeneesta australialaisvasurista Richard Greenistä.

Kaikkien aikojen nuorimpana suomalaisena European Tourin kilpailuun startannut Oliver Lindell teki perjantaina sen, mitä häneltä aidosti osattiin odottaakin; pääsi Made in Denmark -turnauksen jatkokierroksille.

Lindell, 17, pelasi kisan toisella kierroksella tuloksen 72, ja on 36 reiän jälkeen kokonaistilanteessa +1. Tämä oikeuttaa turnauksen puolivälissä jaettuun 62. sijaan.

Kaksi bogia neljän ensimmäisen reiän jaksossa kirjauttanut porvoolainen korjaili hienosti asemiaan iskemällä kolme birdieä putkeen rei’illä 14–16 (Lindellin 5–7). Toisella kenttäpuoliskolla hänen tilastoonsa lisättiin yksi birdie ja kolme bogia.

”Takaysillä tuuli yltyi ja avaukset heikkenivät ja jouduin kahteen otteeseen droppaamaan lyönnin penaltilla. Niissä syy miksi jäätiin eilisestä tuloksesta”, Lindell sanoi.

Kierroksensa jälkeen Lindell oli pitkän tovin cut-rajan alapuolella, mutta päivän edetessä – kiitos yltyneen tuulen – alkoi näyttää yhä selvemmältä, että +1 riittää jatkoon.

”Siinä se oli, ensiesiintyminen European Tourilla, niukasti läpi cutista. Toisena kisapäivänä putit jäivät roikkumaan reikien viereen”, hän totesi

”Avauslyönneillä olisi voinut tiputtaa tuloksen pakkasen puolelle. Tosin jälleen hieno avaus yleisöväylällä (16) ja upea birkku korttiin.”

<a href=Oliver Lindell huudatti jälleen yleisöä birdiellään Himmerlandin kentän 16. reiällä. Kuva: Antero Lindell" width="630" height="420" />

Oliver Lindell huudatti jälleen yleisöä birdiellään Himmerlandin kentän 16. reiällä. Kuva: Antero Lindell

Roope Kakko (+12) ei saanut toisellakaan kierroksella juonen päästä kiinni. Tulostaululle ilmestyi toistamiseen tulos 77, ja espoolainen jätettiin tylysti jaetulle 147. sijalle.

Hän teki kahden päivän aikana peräti viisi tuplabogia ja yhden triplan. Erityisen ongelmalliseksi Kakolle osoittautui Himmerland Golf & Spa Resortin kentän 18. reikä, jonka hän pelasi yhteensä viisi yli parin.

”Peli loppui käytännössä jo ensimmäisillä rei’illä, joilla tuli hölmöiltyä oikein kunnolla. Pitää vaan unohtaa tämä ja siirtää katse seuraavaan. Tulevalla viikolla pelataan Sveitsin alpeilla”, Kakko sanoi.

Made in Denmark -turnauksen paalupaikalle nousi tuloksen 66 lyönyt Bradley Dredge (-13). Walesilaisella on Ruotsin Joakim Lagergreniin kolmen lyönnin etumatka. Etelä-Afrikan Richard Sterne (-9) ja Belgian Thomas Pieters (-9) ovat seuraavina.

Jeff Winther ja Søren Kjeldsen nousivat kotiyleisön riemuksi jaetulle seitsemännelle tilalle. Eroa Dredgeen kaksikolla on kuusi lyöntiä. Kjeldsenin ohella Tanskan ykköstähtiin kuuluvan Thorbjørn Olesenin tie nousi yllättäen pystyyn 36 reiän jälkeen.

Pulkkanen 37. Bridgestone Challengessa

Tapio Pulkkanen (68−71) pääsi ainoana suomalaisena jatkoon Englannin Oxfordshiressä meneillään olevassa Challenge Tourin kilpailussa. Kymen Golfin kasvatti on kilpailun puolivälissä sijalla 37. Eroa kärjessä jatkavaan Belgian Thomas Detryyn (60−67) on 12 lyöntiä.

Suomalaisittain avauskierroksen jälkeiset hyvät näkymät muuttuivat perjantaina murheellisiksi. Muun muassa Pulkkasen kanssa 19. sijaa jakaneet Kalle Samooja (68−75) ja Teemu Bakker (68−77) lensivät laulukuoroon. Antti Ahokas (70−71) taisteli tiukasti pääsystä cut-rajan paremmalle puolelle, mutta 36 reiän tuloksessa oli lyönti liikaa. JaakkoMäkitalo (72−79) valahti viimeisten joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje