16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Kakolla näyttävä birdieputki Kölnissä

Rautalyöntejään kiitellyt Roope Kakko uskoo, että avauskierros oli askel oikeaan suuntaan. Myös Mikko Korhonen ja Mikko Ilonen ovat hyvin kuvassa mukana.

Roope Kakko (68) teki BMW International Openin avauskierroksella viisi peräkkäistä birdieä ulosmenossa (kentän reiät 13−17). Päivän kuudes birdie tuli 11. reiällä (kentän kakkonen), tämän jälkeen hän pelasi seitsemän viimeistä reikää kaksi yli.

Kakko jakaa Kölnissä pelattavassa kisassa kuudetta sijaa muun muassa maailmanlistan seiskan Henrik Stensonin ja Bernd Wiesbergerin kanssa.

”Rautalyöntien kanssa tehty duuni näkyi, olin hyvä niiden kanssa. Lähipeli ja putti toimivat myös, avauksissa en ollut parhaimmillani”, Kakko sanoi.19

”Pitää vaan nyt painaa kisaviikon aikanakin perusasioiden kanssa, että saa homman takaisin raiteilleen. Avauskierros oli askel oikeaan suuntaan.”

Kuukauden mittainen kilpailutauko ei leimannut Mikko Korhosen peliesitystä. Nummelalainen käynnisti kilpailun tuloksella 71. Hän viimeisteli kierroksellaan viisi birdietä. Kortista löytyi myös kaksi bogia ja yksi tupla. Bogit syntyivät harmittavasti kierroksen viimeisille rei’ille (8. ja 9.).

Korhonen jakaa ensimmäisen kierroksen jälkeen 40 sijaa. Vahva startti antaa hänelle tukevan jalansijan kolmea jäljellä olevaa kierrosta ajatellen. Oma tuntemus pelistä oli positiivinen.

”Ihan hyvältä tuntui, jännä oli pelata taas kisaa. Draivasin hyvin ja puttasin hyvin, mutta parannettavaa jäi sopivasti seuraaville rundeille”, 29 kertaa torstaina putannut Korhonen sanoi.

”Raffi on tiukka täällä, on parempi pysyä väylällä. Huono lopetus vähän harmitti, mutta siitä saa sopivasti virtaa huomiselle.”

Mikko Ilonen pelasi Korhosen tavoin tuloksen 71. Lahtelaisen peli ja tuloskortti olivat mallillaan ennen neljää viimeistä reikää, jolloin hän oli kolme alle parin. Kentän toiseksi helpoimmalla reiällä (15./par 5) Ilonen teki tuplabogin, joka pudotti hänet kärjen tuntumasta.

”Olin aivan pihalla koko päivän, pohjalla on vielä pitkäaikaista flunssaa. Kierroksesta muodostui yksi rankimmista pitkään aikaan lämpimässä kelissä. Pelini oli kyllä tilanne huomioiden oikein hyvää”, Ilonen sanoi

”Nyt on vaan haasteena se, että palaudun jollain tavoin perjantain kierrokselle, sängynpohjalle täytyy laittaa ruokaa ja juomaa”, avauskierroksen jälkeen parin tunnin unet ottanut Ilonen jatkoi.

Golf Glub Gut Lärchenhofin kentällä pelattavan turnauksen johdossa on Raphael Jacquelin (65), Englannin Ross Fisher väijyy ranskalaista lyönnin päässä. Chilen FelipeAguilar, Etelä-Afrikan Zander Lombard ja Tanskan Thorbjørn Olesen (67) ovat seuraavina.

Perjantaina Kakon startti on kello 8.50, Ilonen (9.40) aloittaa kierroksensa 50 minuuttia myöhemmin. Korhosella (15.10.) on toisella kierroksella iltavuoro.

Lisäys 24.6. klo 9.03. Ilonen viestitti aamulla 1,5 tuntia ennen lähtöaikaa olevansa pelikunnossa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje