26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Iloselle ensimmäinen top 10 -sijoitus yli kahteen vuoteen

Antalyan turnauksen kymmenes tila tuotti lahtelaiselle kauden ylivoimaisesti suurimman palkintosumman. Mikko Korhosen kausi päättyi 31. sijaan. Voitto meni Tanskaan Thorbjørn Olesenin matkassa.

Mikko Ilonen (-10) pelasi Turkish Airlines Openissa heikon avauskierroksen jälkeen kolme viimeistä kierrosta kolmanneksi parhaiten 78 osallistujasta. Nousu tuloslistan hänniltä kymmenenneksi Euroopan kiertueen ensimmäisessä finaalikisassa oli hurjaa.

Sijoitus on Ilosen ensimmäinen kymmenen joukkoon yli kahteen vuoteen. Tämän jakson aikana hän pelasi 50 kisaa. Tasainen sijoittuminen kärjen tuntumaan on tullut ennätyksellisellä tavalla Iloselle tutuksi, sillä hän on ollut kuluvalla kaudella 13 kertaa sijoilla 12–25.

”Maksimaalisen sijoituksen sain avauspäivän sysimustan lopun jälkeen. Kaikki käytössä olleet hepat toimivat osaltani hyvin. En ollut oikein missään vaiheessa sinut svingini kanssa viikon aikana. Viimeinen kierros oli paras; olin luottavainen ja rauhallinen”, Ilonen kertoi kisan jälkeen.

Kymmenes sija tuotti ylivoimaisesti suurimman palkintosumman (119 391 euroa) kuluvalla kaudella, ja nosti hänet 55. sijalle  Race to Dubai -rankingissa.

Seuraavan kisansa Ilonen pelaa alkavalla viikolla Etelä-Afrikan Sun Cityssa. Nedbank Golf Challenge on finaalisarjan keskimmäinen turnaus.

Kaudesta 2016 tulee Ilosen uran neljäs, jolloin hän ansainnut yli 500 000 euroa. Kierroskeskiarvo (n. 70,8) on Turkin kisan jälkeen parempi kuin yhdelläkään aiemmalla täydellä kaudella Euroopan kiertueella.

Hänen keskimääräinen sijoituksensa ET:n kisoissa kaudella 2016 on n. 44:s. Tämäkin on Ilosen ennätys täydellä ET-kaudella.

Mikko Korhosen kausi Euroopan kiertueella oli kaikin puolin onnistunut. Kuva: Getty Images

Mikko Korhosen kausi Euroopan kiertueella oli kaikin puolin onnistunut. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen (-5) pelasi varsin tasaisen, nousujohteisenkin kilpailun, vaikka rutistus ei aivan ensi viikon Etelä-Afrikan reissuun riittänytkään.

Myös viikonlopun toinen kierros sujui 69 lyönnillä, ja Korhonen oli lopputuloksissa 31:s. Takaysin toiselta reiältä sunnuntaina startannut nummelalainen teki kierroksellaan yhden eaglen, kolme birdieä ja kolme bogia.

”Tänään lähti hyvin liikkeelle, ja annoin siinä mahdollisuuden päästä ensi viikolle (Nedbank Golf Challenge). Hyydyin kuitenkin loppua kohti”, 45 875 euroa kuitannut Korhonen sanoi.

”Kausi oli tässä ja ensi vuonna jatketaan. Oli aika raskas viikko, pakko myöntää että Portugali (uran paras turnaus) vei paljon mehuja miehestä. Hyvä kausi kuitenkin, eteenpäin mentiin taas.”

Kausi oli Korhosen uran viides ja toistaiseksi menestyksekkäin Euroopan kiertueella. Hän uusi korttinsa ja ansaitsi palkintorahaa noin 383 500 euroa. Korhonen ylsi rahalistalla sijalle 84.

Turkish Airlines Openin voitto meni odotetusti Thorbjørn Olesenille (-20), jonka seitsemän lyönnin johto hupeni David Horseyn toimesta pienimmillään yhteen lyöntiin. Tanskalainen jätti lopulta Horseyn ja hänen kanssaan toisen sijan jakaneen Haotong Lin kolmen lyönnin päähän. Ykköstila oli Olesenille neljäs Euroopan kiertueella.

Muista pohjoismaalaisista kymmenen joukkoon mahtui myös kuudenneksi sijoittunut Ruotsin Joakim Lagergren (-13).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje