16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Arnold ”the King” Palmer on kuollut

Arnold Palmer tuulettaa Mastersissa 2011. Hän voitti kilpailun itse neljä kertaa. Getty Images.

Eräs golfin suosituimmista ja vaikutusvaltaisimmista ihmisistä nukkui pois 87 vuoden iässä.

Arnold Palmer (synt. 10.9.1929) on kuollut eilen sunnuntaina Pittsburghissa 87 vuoden iässä. Kuolinsyytä ei kerrottu, mutta tiettävästi Palmer kärsi pitkään sydänvaivoista.

Urallaan seitsemän majoria ja 62 PGA Tourin kilpailua voittanut Palmer on kiistatta eräs golfin vaikutusvaltaisimmista ja merkityksellisimmistä hahmoista. Hänet nimettiin golfin Hall of Fameen 1974 ja hänelle on myönnetty Yhdysvaltain korkeimmat siviilikunniamerkit Presidentin vapaudenmitali ja Kongressin kultainen mitali.

Vuonna 1954 U.S. Amateurin voittonsa jälkeen ammattilaisuransa aloittanut Palmer nousi lajin kirkkaimmalle huipulle samaan aikaan, kun golfin suosio tv-lajina kasvoi uusiin ulottuvuuksiin. Palmerilla itsellään oli suuri vaikutus golfin suosioon, sillä hänen peloton ja hyökkäävä pelityylinsä vetosi moniin.

”Arnold muutti pelin. Hän oli enemmän kuin loistava pelaaja, hän oli ikoni ja legenda. Hän vei pelin seuraavalle tasolle käytännössä yksin”, Gary Playerin ja Palmerin kanssa 1960-luvulla lajin kuuluisimman kolmikon muodostanut Jack Nicklaus sanoi.

<a href=Arnold Palmer Ryder Cupissa 1973. Getty Images." width="630" height="429" />

Arnold Palmer Ryder Cupissa 1973. Getty Images.

Palmer itse kuvaili myöhemmin, että varovaisuus on elämässä joissain tilanteissa paikallaan, mutta ei golfissa.

“Lyö kovaa. Mene ja etsi pallo, ja lyö sitä taas kovaa”, Palmer kertoo isänsä opettaneen.

Gene Litter puolestaan kuvailee Palmerin lyöntiä seuraavasti: ”Kun hän lyö palloa, maapallo tärähtää.”

Pennsylvaniassa syntyneen ja kasvaneen Palmerin työläistausta vetosi kannattajiin ennen näkemättömällä tavalla. Faniryhmästä kasvoi suuri ja se opittiin tuntemaan lempinimellä ”Arnie’s Army”. Arnien armeija kannusti suosikkiaan kovaäänisesti ja otti välillä vastustajat pihteihinsä.

Palmerin ainoana valmentajana toimi isä-Deacon. Perheen koti sijaitsi aivan Latrobe Country Clubin vieressä, jossa Deacon toimi opettajana 45 vuotta. Arnold käytännössä kasvoi klubilla, ja myöhemmin myös osti sen.

Palmer voitti Mastersin 1958, 1960, 1962 ja 1964. The Openissa hän oli ykkönen 1961 ja 1962 ja U.S. Openissa 1960. Viimeisen voittonsa PGA Tourilla hän saavutti 42vuoden isässä vuoden 1973 Bob Hope Desert Classicissa.

Hänen vaikutuksensa lajiin ja etenkin PGA Tourin ja kilpagolfin suosioon on kuitenkin suurempi kuin major-voittojen määrä.

”Hän on merkinnyt niin paljon golfille maailmanlaajuisesti. Arnold ei ollut kaikkein menestynein pelaaja, mutta hän oli se, joka toi pelin suurten joukkojen tietoisuuteen”, sunnuntaina FedEx Cupin voitanut Rory McIlroy kommentoi The Golf Channelille.

<a href=Arnold Palmer Wentworthissa 1971. Getty Images" width="168" height="300" />

Arnold Palmer Wentworthissa 1971. Getty Images

Palmer ehti pelata golfia kuuden Yhdysvaltain presidentin kanssa ja ystävystyä vielä useamman kanssa. Presidentti Barack Obamalle hän antoi golfopetusta Valkoisen talon työhuoneessa.

”Tämä on kuninkaalle, joka oli yhtä erityinen links-kentillä kuin antelias muille. Kiitos muistoista Arnold”, Barack Obama kirjoitti Twitterissä.

Myös Tiger Woods, joka on voittanut Arnold Palmer Invitationalin PGA Tourilla ennätykselliset kahdeksan kertaa reagoi suru-uutiseen Twitterissä.

”Ystävällisyytesi ja nöyryytesi ovat osa suuruuttasi. On vaikea kuvitella golfia ilman sinua tai lajille ketään tärkeämpää kuin Kuningas”, Woods kirjoitti.

Palmer toimi Yhdysvaltain joukkueen kapteenina Ryder Cupissa 1975 ja Presidents Cupissa 1996.

Peliuransa jälkeen Palmer pyöritti monialaista yritystoimintaa ja harjoitti laajaa hyväntekeväisyyttä. Hänen mukaansa nimetty lasten sairaala ja vaimonsa Winnien nimeä kantava naisten ja lasten sairaala ovat molemmat erittäin arvostettuja. Hän on ollut mukana suunnittelemassa paria sataa golfkenttää ympäri maailman.

Palmerin ensimmäinen vaimo Winifred kuoli 1999. Pariskunnalla oli kaksi tytärtä. Palmer meni uudelleen naimisiin vuonna 2005.

Palmerin elämänkerta ”A Life well played” on tarkoitus julkaista lokakuussa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)