Linda Henriksson sijoittui Vihdin LETAS-kisassa upeasti kolmanneksi. Eroa voiton ottaneeseen Norjan Cecilie Lundgreeniin jäi viisi lyöntiä.
 Linda Henriksson oli Vihdin turnauksen paras suomalainen. Kuva: Juha Taskinen Halmstadissa asuva
suomalainen Linda Henriksson (-2) pelasi ammattilaisuransa parhaan golfkilpailun
Vihdin Hill Siden Valley-kentällä. Henriksson pelasi päätöspäivän par-vauhdilla
ja yhteistuloksella kaksi alle hän sai ottaa vastaan 2700 euron palkintoshekin.
Tuloslistalla
Henriksson jakaa kolmatta sijaa yhdessä kiinalaisen Wang Xin Yingin kanssa,
mutta Wang samoin kuin Saksan Nina Holleder (-4) ovat vielä amatöörejä, joten
he eivät saa ottaa rahapalkintoja vastaan.
”Maanantaina pitää
olla jo Tukholmassa Ruotsin reikäpelimestaruuskisojen proamissa, sen jälkeen ohjelmassa
olisi kaksi Nordea-tourin kisaa ja sen jälkeen loput LETAS-kiertueen
kilpailut”, Henriksson kertoi tiukasta kilpailuohjelmastaan.
”En ajatellut
kierroksen aikana sijoituksia lainkaan. Mutta kyllä tämä on paras saavutukseni
ammattilaisena”, itsekin hieman yllättynyt Henriksson mietiskeli.
”Nämä palkintorahat
kuluvat niihin loppukauden kilpailumatkoihin”, kaksi vuotta sitten amatöörien
Erkko Trophyn voittanut Henriksson sanoi.
”Olen saanut
Golfliiton pro-valmennusryhmässä valmennusapua ja lisäksi hieman taloudellista
tukea”, Henriksson kertoi.
Women´s Bank Open
-kilpailun noin 4000 euron voittoshekin kuittasi Norjan Cecilie Lundgreen (-7),
joka voitti alkukaudesta yhden osakilpailun Ruotsissa.
”Asuin täällä
erinomaisessa perhemajoituksessa. Ja Ruotsin voittokilpailussa asuin ystäväni
luona. Tällainen majoitusmuoto taitaa sopia minulle hyvin”, LETAS-rankingin
voittoa janoava iloinen norjalainen kertoi.
Kilpailun
promoottori Juha Juvonen kertoi palkintojenjaossa uutisena, että kilpailu on
päätetty järjestää samalla konseptilla myös ensi vuonna. Paikkana on myös
silloin Hill Side Golf & Country
Club. 11.8. klo 16.39
Bakkerilla pirteä esitys
Yhdeksän suomalaista läpäisi cutin Euroopan haastajakiertueen kilpailussa Vihdin Hill Side Golf and Country Clubilla.
 Krista Bakker (vas.) kiipesi Vihdissä kymmenen joukkoon. Arkistokuva: VeVe Media Women´s Bank Open by
Catmandoo hosted by HLR Golf Academy –haastajakilpailun viimeisenä päivänä
nähdään yhdeksän suomalaista neljättä sijaa jakavan Linda Henrikssonin johdolla.
Vihdin haastajakisan
kärjessä on saksalaisamatööri Nina Holleder yhteistuloksella 5 alle. Norjan
Cecilie Lundgreen pelasi 69 lyönnin kierroksen ja nousi Hollederin rinnalle
kilpailun kärkeen.
Tuulisen ja kolean
päivän parhaan tuloksen 67 eli neljä alle teki moskovalainen Galina Romistrova.
Hän jakaa Henrikssonin ja Bree Arthurin kanssa neljättä sijaa.
”Putit onnistuivat
hyvin”, selitti Romistrova hyvää tulostaan.
Linda Henriksson ei
saanut puttipeliä toimimaan yhtä hyvin kuin avauspäivänä, mutta hän lähtee
silti hyvistä asemista (-2) päätöspäivään.
Amatööri Krista
Bakker pelasi suomalaisista parhaan perjantaituloksen (par) ja hän jakaa
kahdeksatta sijaa toisen amatöörin Matilda Castrénin ja LET-ammattilaisen Jenni
Kuosan kanssa. Yhteistuloksensa pariin on pelannut myös Skotlannin Pamela
Pretswell, jolla on jo yksi haastajakisan voitto tältä vuodelta.
Ursula Wikströmillä
oli heikko päivä yhdestä eagle-tuloksesta huolimatta. Kuusi bogey-tulosta ja
yksi tuplabogey nostivat päivän tuloksen 77:ään. Wikström on jäänyt jo yhdeksän
lyöntiä kärjestä.
Muut suomalaiset
lauantain päätöskierroksella ovat Annika Nykänen (+4), Oona Vartiainen (+5),
Iida Nikka (+5) ja Emilia Ottela (+6).
10.8. klo 20.55
Henrikssonilla hyvä aloitus Vihdissä
Linda Henriksson ja Anjelika Hammar johtavat Euroopan haastajakiertueen kilpailua Vihdin Hill Side Golf and Country Clubilla.
 Linda Henriksson aloitti Vihdin LETAS-kisan tuloksella 66. Women´s Bank Open by Catmandoo hosted by HLR Golf Academy -haastajasarjan ammattilaiskilpailun aloittivat parhaiten Suomen Linda
Henriksson ja Ruotsin Anjelika Hammar, joiden kierros meni läpi 66 lyönnillä
eli viisi alle ihannetuloksen.
”Oli hieno pelata, kun oli paljon birdie-paikkoja”, kertoi
skånelainen Hammar.
Molemmat kärkipelaajat pelaavat pääasiassa Ruotsin
Nordea-kiertueella. Hammarilla on kaksi top-10-sijoitusta, mutta kumpikaan
kärkipelaajista ei ole tällä kaudella pystynyt 66 lyönnin kierrokseen.
”Kaikki putit meni sisään”, iloitsi puolestaan Halmstadissa
asuva Henriksson, jonka tarvitsi putata yhteensä vain 27 kertaa.
Henriksson saa piakkoin valmiiksi urheilutieteiden
tutkinnon, jossa suuntauksena on nimenomaan golf.
Kolmantena Vihdin haastajakisassa on saksalainen
huippuamatööri Nina Holleder (-4). Neljättä sijaa jakavat Norjan Cecilie Lundgreen,
jolla on tilillään jo yksi haastajakisan voitto, ja paras suomalaisamatööri
Matilda Castrén (-3). Neljä pelaajaa on tuloksessa -2. Heidän joukossaan ovat
Euroopan kiertueella yleensä pelaavat Ursula Wikström ja Jenni Kuosa.
LETAS-haastajarankingin kärkipelaaja Ranskan Marion
Ricordeau pelasi avauspäivänä yksi yli. Kilpailun suojelija Hanna-Leena
Ronkainen jakaa 37. sijaa tuloksella +3. Perjantain jälkeen tulee cut, jonka
jälkeen 25 parasta ammattilaista ja heidän joukossaan olevat amatöörit jatkavat
lauantain ratkaisupäivään.
Kilpailuun osallistuu pelaajia 22 maasta.
|