Sunnuntaiksi Lythamiin luvattu navakka tuuli voi vielä tuoda hämmennystä British Openin voittotaisteluuun. Adam Scottilla on neljän lyönnin johto.
 Toteutuuko Adam Scottin suuri haave sunnuntaina? © GettyImages Avauspäivän jälkeen British Openia johtanut Adam Scott
palasi lauantaina takaisin kisan kärkeen. Australialaisella on ennen
finaalikierrosta neljän lyönnin johto seuraavina oleviin Graeme McDowelliin
ja Brandt Snedekeriin.
Scott pelasi lauantaina tuloksen 68, hänen kierroksensa
sisälsi kolme birdietä ja yhden bogin. Ensimmäistä major-voittoaan jahtaavan
Scottin peli näytti olevan alusta loppuun täysin kontrollissa.
”Pelasin aika hyvän ja jämäkän kierroksen tänään”, Scott sanoi.
”Mielestäni tulos 68 kuvastaa täysin päivän kulkua. Upotin muutaman tärkeän
putin. Ehkä olisin voinut pudottaa muutaman lyönnin tuloksesta, mutta tämä oli
onnistunut suoritus.”
Scottilla on mukavan tuntuinen johto, mutta sen merkitys
saattaa olla sunnuntaina tavallista kevyempi: Lythamiin on luvassa kunnon
tuulta.
 Graeme McDowell kiikaroi sunnuntaina toista major-voittoa. © GettyImages ”On varmuudella luvassa erilaiset olosuhteet kuin kolmena
aikaisempana päivänä. Minun on todennäköisesti muutettava huomenna jonkun
verran lyöntitapaani”, hän sanoi.
Kisan puolivälissä kärjessä ollut Snedeker aloitti
lauantaina siististi, mutta hän teki reikien 5 ja 14 välillä kuusi bogia. Hän
kuitenkin toipui virhesumastaan kierroksen loppupuolella tehtyään birdiet
16:lla ja 18:lla.
”Ne kaksi birdietä estivät kamalan tuloksen syntymisen. Nyt
minulla on taas mahdollisuudet vaikka mihin”, Snedeker sanoi.
McDowellin tulos 67 oli yksi lauantain parhaista. Hänen
kierroksensa sisälsi viisi birdietä.
”67 tai 68 oli tänään tavoitteenani. Olosuhteet olivat
edelleen asialliset, mutta tämä kenttä on nukkuva jättiläinen. Tähän vielä
vähän lisää tuulta, niin Adamilla riittää enemmän tekemistä, mikäli aikoo
voittaa”, McDowell sanoi.
Tiger Woods kompuroi kierroksen alussa, mutta tuli
maaliin tuloksen 70 pelanneena. Neljäntenä majaileva Woods on viiden lyönnin
päässä Scottista, ja luottaa edelleen mahdollisuuksiinsa: ”Olen ihan hyvissä
asemissa”, Tiger sanoi.
Marko Kuivasaari
|