Ruotsin nuoret juhlivat tyttöjen ja poikien EM-kultaa lauantaina päättyneissä kisoissa. Suomen tavoitteet jäivät tällä erää
toteutumatta.
 Albert Eckhardt auttoi osaltaan Suomea voittoon viimeisestä vastustajastaan. Poikien viisipäiväinen urakka alle 18-vuotiaiden
EM-joukkuekisoissa Lidingössä päättyi isäntämaan Ruotsin juhliin. Ruotsi
kukisti loppuottelussa Italian. Kun Ruotsin tytöt voittivat samaan aikaan St.
Leon Rotissa Saksassa vastaavan tyttöjen EM-kullan, on golfväen ilo
länsinaapurissa ylimmillään.
Myös Suomen poikien urakka päättyi voittoisasti, vaikkakaan
mitalitavoitteita ei tällä kertaa saavutettu. Suomi voitti päätöspäivän
vastustajansa Hollannin 3-2. Suomalaisista otteluvoittoihin venyivät Juhana
Kukkonen, Aleksi Myllymäki ja Albert Eckhardt.
”Hyvä, että voitettiin viimeinen ottelu, voittoon on aina
hyvä lopettaa. Peli ratkesi pitkälti Myllymäen viimeisellä viheriöllä, jossa
Aleksi vastasi hyvin vastustajan tekemiin virheisiin ja toi voiton kotiin”,
valmentaja Pasi Purhonen sanoi.
Suomi sijoittui lopulta 11:nneksi.
Tyttöjen EM-joukkuekisassa St. Leon Rotissa Saksassa Tshekki
voitti päätöspäivänä Suomen numeroin 3-2. Suomalaisista voittoihin ylsivät Sandra
Salonen ja Matilda Castrén. Näin Suomi sijoittui lopulta 12:nneksi
20 maan joukossa.
Euroopan mestaruuden voittanut Ruotsi kukisti loppuottelussa
Espanjan 4-3. Tanska sai EM-pronssia.
Erot ovat hyvin pieniä, sillä mestaruuden voittanut Ruotsi
oli vain niukasti Suomea parempi.
”Matsit täällä ovat usein yhdestä putista kiinni. Myös
tänään oli muutamasta lyönnistä kiinni. Kaiken kaikkiaan pitää tehdä kovempaa
työtä ja lähteä kisoihin valmiimpana”, tyttöjen valmentaja Mikael Mustonen
analysoi.
|