Golfpiste.com yhteistyössä Golf Digest
Golfpiste.com yhteistyössä Golf Digest

Challenge Tour

16.7.2012 22:45

Uudella itseluottamuksella eteenpäin

Janne Mommo yllätti monet pitämällä viime viikonloppuna Sveitsissä hallussaan Challenge Tour -kisan kärkipaikkaa ja sijoittumalla lopulta neljänneksi. Sarjajyrä tavoittelee tosissaan vakiopaikkaa CT:lle.
Sveitsin kisa osoitti Janne Mommolle, että hän pystyy taistelemaan Challenge Tour -kisojen kärkisijoista.
Sveitsin kisa osoitti Janne Mommolle, että hän pystyy taistelemaan Challenge Tour -kisojen kärkisijoista.

Sveitsin kilpailun neljäs sija oli Janne Mommon uran toistaiseksi kovin suoritus. Toisaalta putoaminen päätöspäivänä pois terävimmästä kärjestä jäi harmittamaan kokenutta pelimiestä.

”Jos joku olisi tarjonnut ennen kisaa neljättä sijaa, olisin kyllä ottanut sen mukisematta. Mutta nyt sijoitus jäi harmittamaan, koska parempaankin oli mahdollisuus aivan loppurei’ille asti”, Mommo sanoo.

”Siinä on iso ero onko kisassa ensimmäinen vai neljäs, jos ajattelee palkintorahaa ja sitä myötä rankingsijoitusta. Jos olisin ollut Sveitsissä ykkönen tai kakkonen, olisin todennäköisesti varmistanut pelipaikan Challenge Tourille ensi kaudeksi”, Mommo harmittelee ammattilaiskiertueiden raakaa arkea.

Sveitsin nelossijan tuomat palkintorahat, 8 800 euroa, olivat Mommon uran toiseksi suurimmat. Muutaman tonnin enemmän hän ansaitsi neljän vuoden takaisesta Kivitippu Pro-Amin voitosta.

Elanto tiukassa

Torniolaislähtöinen, 34-vuotias Mommo on pelannut ammattilaisena jo vuodesta 2003 asti. Hän on kiertänyt pian kymmenen vuotta pääsääntöisesti Suomen ja Ruotsin kiertueita: Finnish Touria, Nordea Touria, Nordic Leagueta ja niiden edeltäjiä.

Vyöllä on hyviä sijoituksia, voittojakin mm. kaksi Nordic Leaguessa. Mutta parhaimmillaankin palkintorahaa on kertynyt kauden aikana 18 000 euroa.

”Niin, sehän on tämän ammatin huono puoli, että taloudellisesti on tiukkaa. Mutta jatkettava on, kun on halunnut paljon ja haluaa edelleen”, sanoo Mommo, joka keskittyy vain kilpagolfiin eikä tee sivussa muita töitä.

tamperelaisen katse on tiukasti challenge tour -rankingin 80 parhaan joukossa.
Tamperelaisen katse on tiukasti Challenge Tour -rankingin 80 parhaan joukossa.
”Eihän noilla palkintorahoilla paljoa kierretä, mutta onneksi minulla on ollut muutamia sponsoreita ja tukijoita. Ilman heidän apuaan en olisi pystynyt pelaamaan näin pitkään, joten kiitollinen saa olla.”

Itseluottamus kuntoon

Tampereella asuva ja Nokia River Golfia kotikenttänään pitävä Mommo pelaa tällä kaudella Challenge Tourilla ainakin seitsemän osakilpailua. Hän on yksi suomalaisammattilaisista, jotka saavat hyödyntää Kytäjän Challenge Tour -osakilpailun myötä käyttöön tulleita villejä kortteja.

Takana on kolme kisaa ja edessä siis neljä, joista ensimmäinen on tällä viikolla Italiassa. Toinen jo varma kisa on Kytäjän Finnish Challenge.

Mommon tavoitteena on varmistaa villien korttien myötä pelipaikka Challenge Tourille ensi kaudeksi. Sellainen irtoaa rahalistan 80 parhaalle. ”Ja syksyn ET-karsinnoissa sitäkin voi tietysti kirkastaa”, Mommo huomauttaa.

Sveitsin kisan palkintorahoilla Mommo nousi CT-rankingin sijalle 81. Italian kilpailuun ja tuleviinkin koitoksiin Sveitsin onnistuminen antoi hyvän pohjan, jolta ponnistaa.

”Viime viikko teki hyvää itseluottamukselle. Se osoitti itselleni, että pystyn pelaamaan Challenge Tourilla kärjen tuntumassa ja hallitsemaan paineet. Viimeisessä ryhmässä pelatut kierrokset eivät menneet jännittämiseksi vaan pystyin koko ajan pelaamaan omaa peliäni”, Mommo sanoi ja istahti sitten Italiaan matkanneeseen lentokoneeseen.

Janne Knuuti

Kommentit

Kommentoi

Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (vaaditaan, ei näy julkisesti)
Otsikko (vaaditaan)
Syötä alla oleva varmistusnumero kenttään
Päivitä varmistusnumero
  • Sakasan Martin Kaymer oli kisan paras eurooppalainen. Kuva: All Over Press
  • 26-vuotias Sang-Moon Bae voitti sunnuntaina ensimmäisen kerran PGA Tourilla. Kuva: All Over Press
  • Jennifer Johnson sai voittonsa kunniaksi Lexi Thompsonilta kylmän suihkun niskaansa. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakolla oli onnistunut viikonvaihde Madeiralla. Arkistokuva: Harri Vaskimo
  • GMac poseerasi voiton ratkettua tv-kameran edessä. Kuva: All Over Press
  • Keegan Bradley tähyilee Texasissa uransa neljättä voittoaan PGA Tourilla. Kuva: All Over Press
  • Anna Nordqvist teki näyttävää jälkeä Mobile Bay LPGA Classicin kolmannelle kierroksella. Kuva: All Over Press
  • Thonghai Jaidee on esittänyt Bulgariassa näyttävää peliä. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakko taistelee Madeiralla kovista sijoituksista. Arkistokuva: Harri Vaskimo
  • Keegan Bradley oli tyytyväinen kierrokseensa, vaikka lento ei ollut avauspäivän kaltainen. Kuva: All Over Press
  • Pitkälyöntinen Jessica Korda kiikaroi viikonvaihteessa uran toista voittoaan LPGA Tourilla. Kuva: All Over Press
  • ET:llä on voitettu viimeksi kolme turnausta peräkkäin 27 vuotta sitten. Brett Rumfordilla on tähän viikonvaihteessa mahdollisuus. Kuva: All Over Press
  • Kehnosti sujuneet pelit vetivät Ian Poulterin mietteliääksi. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakko on pelannut kaksi hyvää kierrosta Madeiralla. Arkistokuva: Harri Vaskimo
  • Keegan Bradley jäi niukasti viitosten kerhon ulkopuolelle. Kuva: All Over Press
  • Lexi Thompson taistelee jälleen Alabaman turnauksen voitosta. Kuva: All Over Press
  • Carl Pettersson laittoi Thorbjörn Olesenin ojennukseen. Kuva: All Over Press
  • Branden Grace ei antanut Nicolas Colsaertsille mahdollisuuksia avauskierroksen ottelussa. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakko jatkaa hyvistä asemista Madeiran kisan toiselle kierrokselle. Kuva: All Over Press
  • Beatriz Recari on ollut viime aikoina tuttu näky turnausten finaalikierroksilla. Kuva: All Over Press
  • Stacy Lewisin nimikirjoituksilla riittää kysyntää naisten turnauksissa. Kuva: All Over Press
  • Thorbjörn Olesen tuo pohjoismaalaista väriä Volvo World Match Play Championshipiin. Kuva: All Over Press
  • Jason Day'tä (vas.) ja Marc Leishmania odotetaan BN Championshipissä kärkipäähän. Kuva: All Over Press

Esittelyssä


Natalie Gulbis

Golfkenttien kaunotar LPGA Tourilta.
» Pelaajaesittely
» Facebook
» Twitter
» Kotisivut

Suomen Golfpiste Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Tel. +358 9 1566 8800
Fax. +358 9 1566 8801
Email:
21.5.2013 20:59:00 Palaute | Mediakortti | Yhteystiedot