49-vuotias Vijay Singh (63) pelasi parhaan kierroksensa neljään vuoteen ja siirtyi The Greenbrier-kisan kärkeen. Tiger Woods ja Phil Mickelson (71) jättivät itselleen oletettavasti turhan paljon kirittävää voittoon nousemiseksi.  Vijay Singh pelasi kahdeksan viimeistä reikää kuusi alle ja nousi The Greenbrier-kisan johtoon © GettyImages
Konkarit Vijay Singh ( 63) Jeff Maggert (64) ovat Virginiassa pelattavassa kisassa kärjessä torstain jälkeen. Singh on voittanut PGA Tourilla 34 kertaa, viimeisestäkin ykköstilasta on kuitenkin aikaa jo neljä vuotta. Singh osui viheriöön oikealla lyöntimäärällä 14 kertaa ja käytti putteriaan vain 25 kertaa.
Harva muistaa sen, että Maggert voitti vuonna 199 World Tourin reikäpelimestaruuden. Toinen PGA Tourin lyöntipelivoitoista on vuodelta 2006, ensimmäistä hän juhli jo 1993.
Tiger Woods (71 oli omien sanojensa mukaan hieman "off" lyönneistään. Phil Mickelsonilla on ollut samaa vikaa hieman pidempään, Mastersin jälkeen hän on sijoittunut viidessä viimeisessä kisassaan vain kerran kymmenen joukkoon. Kahdeksan lyönnin takaa voittoon nouseminen sijaluvulta 88:s on toki molemmille mahdollista, mutta silti erittäin epätodennäköistä.
Teemu Tyry
|