Golfpiste.com yhteistyössä Golf Digest
Golfpiste.com yhteistyössä Golf Digest

Ladies European Tour

21.6.2012 07:56

Ei kahta ilman kolmatta?

20-vuotispäiviään viettävä Carly Booth on voittanut LET:llä jo kahdesti, mutta odottaa rohkeasti lisämenestystä Prahassa. Ursula Wikström, Jenni Kuosa ja Sohvi Härkönen ovat mukana juhannusaattona käynnistyvässä kisassa. Kolme suomalaista on tositoimissa myös Skotlannin CT-turnauksessa.

Carly Booth ehti voittaa LET-kiertueella kaksi turnausta ennen 20-vuotispäiväänsä. Kuva: LET
Carly Booth ehti voittaa LET-kiertueella kaksi turnausta ennen 20-vuotispäiväänsä. Kuva: LET
Carly Booth saapui tällä viikolla Prahaan tuliaisinaan kassillinen itseluottamusta. Ihmekös tuo, sillä torstaina 20 vuotta täyttävä pelaaja on voittanut LET-kiertueella jo kaksi turnausta meneillään olevalla kaudella.

Skotlantilainen sai viime sunnuntaina ennenaikaisen syntymäpäivälahjan voitettuaan Ladies Swiss Openin mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen: Booth ratkaisi pelin edukseen neljännellä uusintareiällä tekemällään eaglella. Uran ensimmäisen LET-voittonsa Booth saalisti toukokuussa kotimaansa avoimessa mestaruusturnauksessa.

”Odotan innolla tulevaa kilpailua, sillä pidän Albatross Golf Resortin kentästä”, Booth sanoi. ”Toivottavasti yllän hyvään sijoitukseen, kunnes jään muutaman viikon tauolle ennen Evian Mastersia.”

”Päämääräni on saavuttaa kaksi voittoa ennen kuin täytän 20 vuotta ja se onnistui.”

Sveitsissä Boothin bägiä kantoi Euroopan kiertueella pelaava poikaystävä Estanislao Goya. Prahassa hänen caddienaan toimii kuitenkin Greig Stanfield, joka on Boothille tuttu caddie Curtis Cupista jo monen vuoden takaa.

Asiat tapahtuvat joskus nopeasti. Puoli vuotta sitten Booth jäi LET:n karsintafinaalissa niukasti ilman korttia, mutta kaksi nopeaa voittoa ovat nostaneet hänet kiertueen rahalistan ykköseksi 124 000 euron tienesteillään.

Etua pitkälyöntiselle

Jade Schaeffer puolustaa Prahan kisan voittoa. © GettyImages
Jade Schaeffer puolustaa Prahan kisan voittoa. © GettyImages
”Jos pelit jatkuvat samaan malliin, niin en näe syytä, miksi en pysyisi kärkipaikalla kauden loppuun saakka”, Booth mietiskeli.

Albatross Golf Resort sopii hyvin pitkälyöntiselle pelaajalle: kentän neljästä par-viitosesta hän saavuttanee kolme kahdella lyönnillä. Pisimmillä par-nelosillakaan Boothin tuskin tarvitsee tarttua keskipitkää rautaa isompaan mailaan.

Prague Golf Mastersin voittoa puolustaa niin ikään pitkälyöntisenä tunnettu Jade Schaeffer, Hänen kolmen kierroksen voittotuloksensa viime vuonna oli -13. Tasoa ei Prahan turnauksesta puutu, sillä paikalla ovat mm. Laura Davies, Trish Johnson, Melissa Reid, Lee-Ann Pace, Becky Brewerton ja Gwladys Nocera.

Suomalaisista kisaan starttaavat hyviä otteita alkukaudesta esittänyt Ursula Wikström, Jenni Kuosa sekä Sohvi Härkönen. Wikström on LET:n Order of Merit -listalla parhaillaan kahdeksantena.

Kuosa oli Slovakian turnauksessa pitkään kiinni uransa kovimmassa saavutuksessa, ja näyttävästi sujui myös Sveitsin kisan päätöskierros (68). Kuosa on osoittanut välillä kykynsä mennä tuloksellisesti hyvinkin alas; hän vain tarvitsisi otteisiinsa vielä tuhdin annoksen kylmäpäisyyttä.

Ahokas, Erofejeff ja Korhonen Skotlannissa

Mikko Korhonen on ennalta suomalaisten vahvin valttikortti Aviemoressa. © GettyImages
Mikko Korhonen on ennalta suomalaisten vahvin valttikortti Aviemoressa. © GettyImages
Antti Ahokas, Peter Erofejeff ja Mikko Korhonen käyvät menestyksen kimppuun Aviemoressa pelattavassa Challenge Tourin kisassa. Suomalaiskolmikon lähtötilanne turnaukseen on hieman toisistaan poikkeava: Ahokas karsiutui viime viikolla Ranskassa, Erofejeffin voitettua puolestaan Finnish Tourilla Paltamossa. Korhonen on joukosta ainoa, joka saapui Skotlantiin akkujaan ladanneena.

Korhonen on pelannut tänä vuonna kolme kisaa CT:llä, mutta kertaakaan sijoitus ei ole lipsahtanut Top 15:n ulkopuolelle. Kauden avausturnauksessa, Allianz Openissa, Korhonen oli neljäs - eroa voittajaan jäi kolme lyöntiä. Hänen sijoituksensa kiertueen rankingissa on 47:s, kun 20 parasta saa kauden päätteeksi kategorian ET:lle.

Ahokkaan tilastoista löytyy neljä turnausta Challenge Tourilta, mutta toimivan pelin resepti on hänen kohdallaan yhä hakusessa. Ahokas on päässyt kahdessa kisassa jatkokierroksille, paremman sijoituksen ollessa 42:s. Erofejeff totuttautuu vasta isompiin ympyröihin. Plakkarissa on kaksi haastajakiertueen kisaa tältä kaudelta, joista pari viikkoa sitten pelattu Kärnten Golf Open (25:s) sujui lupaavasti.

Scottish Hydro Challengessa odotetaan mielenkiinnolla myös isäntämaan James Byrnen ja Michael Stewartin esityksiä kotiyleisön edessä. Sittemmin ammattilaiseksi siirtyneet skotit saivat paikallisilta sankarin maineen pelattuaan viime vuonna Iso-Britannian ja Irlannin voittoisassa Walker Cup -joukkueessa: USA kaatui Royal Aberdeenillä käydyssä turnauksessa ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen.

Peter Uihleinkin on saanut tuntea, ettei siirtyminen amatööristä ammattilaiseksi ole aina yksinkertaista. © GettyImages
Peter Uihleinkin on saanut tuntea, ettei siirtyminen amatööristä ammattilaiseksi ole aina yksinkertaista. © GettyImages
USA:n viimevuotisesta Walker Cup -joukkueesta tämän viikon kilpailussa pelaa maailman amatöörirankingin ykkösenäkin ollut Peter Uihlein. Hänen ensi askeleensa ammattilaisena eivät ole sujuneet ruusuisesti: paikka pääkiertuelle jäi saavuttamatta niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Nyt amerikkalainen lupaus koittaa saada vanhalla mantereella jalansijaa isopiin ympyröihin villien korttien avulla.

Viikonvaihteen kisa pelataan Aviemoressa sijaitsevalla Macdonald Spey Valley Golf Clubin kentällä: ”Spey Valley on hyvä kenttä, paikoin haasteellinen. Mutta jos lyönti kulkee, niin birdiepaikkoja aukeaa riittämiin. Jotkut reiät sopivat hyvin silmääni, mutta jotkut täytyy pelata hieman fiksummin”, Stewart sanoi.

Challenge Tourin rankingin johdossa on Englannin Gary Lockerbie ennen Ruotsin Magnus A Carlssonia. Molemmat ovat tienanneet tällä kaudella yli 70 000 euroa, joten paikka Euroopan kiertueella kaudeksi 2013 alkaa olla jo kirkossa kuulutettu.

Marko Kuivasaari

Kommentit

Kommentoi

Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (vaaditaan, ei näy julkisesti)
Otsikko (vaaditaan)
Syötä alla oleva varmistusnumero kenttään
Päivitä varmistusnumero
  • Thonghai Jaidee on esittänyt Bulgariassa näyttävää peliä. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakko taistelee Madeiralla kovista sijoituksista. Arkistokuva: Harri Vaskimo
  • Keegan Bradley oli tyytyväinen kierrokseensa, vaikka lento ei ollut avauspäivän kaltainen. Kuva: All Over Press
  • Pitkälyöntinen Jessica Korda kiikaroi viikonvaihteessa uran toista voittoaan LPGA Tourilla. Kuva: All Over Press
  • ET:llä on voitettu viimeksi kolme turnausta peräkkäin 27 vuotta sitten. Brett Rumfordilla on tähän viikonvaihteessa mahdollisuus. Kuva: All Over Press
  • Kehnosti sujuneet pelit vetivät Ian Poulterin mietteliääksi. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakko on pelannut kaksi hyvää kierrosta Madeiralla. Arkistokuva: Harri Vaskimo
  • Keegan Bradley jäi niukasti viitosten kerhon ulkopuolelle. Kuva: All Over Press
  • Lexi Thompson taistelee jälleen Alabaman turnauksen voitosta. Kuva: All Over Press
  • Carl Pettersson laittoi Thorbjörn Olesenin ojennukseen. Kuva: All Over Press
  • Branden Grace ei antanut Nicolas Colsaertsille mahdollisuuksia avauskierroksen ottelussa. Kuva: All Over Press
  • Roope Kakko jatkaa hyvistä asemista Madeiran kisan toiselle kierrokselle. Kuva: All Over Press
  • Beatriz Recari on ollut viime aikoina tuttu näky turnausten finaalikierroksilla. Kuva: All Over Press
  • Stacy Lewisin nimikirjoituksilla riittää kysyntää naisten turnauksissa. Kuva: All Over Press
  • Thorbjörn Olesen tuo pohjoismaalaista väriä Volvo World Match Play Championshipiin. Kuva: All Over Press
  • Jason Day'tä (vas.) ja Marc Leishmania odotetaan BN Championshipissä kärkipäähän. Kuva: All Over Press

Esittelyssä


Suzann Pettersen

Norjan yksinäinen tähti golftaivaalla. Voittanut kuusi kertaa LPGA Tourilla ja neljä kertaa LET:llä.
» Pelaajaesittely
» Facebook
» Twitter
» Kotisivut

Suomen Golfpiste Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Tel. +358 9 1566 8800
Fax. +358 9 1566 8801
Email:
19.5.2013 4:31:38 Palaute | Mediakortti | Yhteystiedot