Ursula Wikströmin viikonvaihde huipentui kakkostilaan Belekin LET-turnauksessa. Minea Blomqvist-Kakko täydensi hyvää suomalaispanosta kuudennella sijallaan.
 Ursula Wikström pelasi upeasti kakkoseksi Turkin avoimissa. Kuva: LET Vieläkään ei ollut Ursula Wikströmin voiton vuoro
naisten Euroopan kiertueella. Uran neljäs kakkostila näki päivänvalon Turkin
avoimessa mestaruusturnauksessa, joka oli lopulta Christel Boeljonin
hallintaa.
Kisan päätöskierrokselle lähdettiin tilanteesta, jossa
Boeljonilla oli kahden lyönnin kaula toista sijaa jakaneisiin Wikströmiin ja Minea
Blomqvist-Kakkoon. Suomalaiset puolittivat hollantilaisen etumatkan, tämän
tehtyä bogin ensimmäisellä reiällä. Boeljon kuitenkin osoitti ulosmenon
kolmella birdiellään, ettei hän ole halukas siirtymään tontiltaan.
Tuloksen 74 pelanneen Wikströmin voittohaaveet kärsivät
ratkaisevan kolauksen sisääntulon puolivälissä, jossa hän teki perättäiset
bogin ja tuplabogin. Neljä lyöntiä sunnuntaina Wikströmistä jäänyt
Blomqvist-Kakko menetti pelin voittotaistelusta jo ulosmenossa. Hän sijoittui
kisassa jaetulle kuudennelle tilalle yhdessä Pernilla Lindbergin ja Holly
Aitchisonin kanssa. "Ajatus vähän katosi siinä neljäntoista teeboxissa kun
Christelkin (Boeljon) löi oman avauksensa vasemmalle. Seuraavalla missasin sitten
viheriön, jonka jälkeen duffasin vielä palloni bunkkeriin. Ja kaiken
lisäksi vielä pahaan paikkaan. Siitä sitten vielä vähän säätöä, joten
sitä tuplaakin voi näin jälkeenpäin pitää siinä ihan kelvollisena
tuloksena. Lopussa mulla oli vielä muutamia birdie paikkoja, mutta en
vaan onnistunut saamaan niistä palloa kupin pohjalle", Wikström sanoi.
"Tyytyväinen pitää
kuitenkin olla. Kentällä oli mukavaa ja aurinkoisuus säilyi kaikki neljä
kierrosta. Keväällä valmentajani Petteri Nykyn kanssa svingiini tekemät
muutokset alkavat nyt kantaa hedelmää. Lyönti kestää nyt kasassa
paremmin ja se tuo peliin sitä kaivattua tasaisuutta. Draivin kanssa on
vielä vähän tekemistä, mutta hyvään suuntaan tässä ollaan menossa." "Jostain syystä kisassa tulee välillä joku jumi päälle"
 Päätöskierros Belekissä jätti Minea Blomqvist-Kakolle hieman hampaankoloon. Kuva: LET ”Hienoa, että Unski (Ursula Wikström) piti pintansa. Oma
pelini ei valitettavasti pysynyt päätöskierroksella kasassa”, Blomqvist-Kakko
sanoi. ”Harkkarundilla ja rangella draiveri toimii moitteettomasti, mutta jostain
syystä kisassa tulee välillä joku jumi päälle. Tänään löin etuysillä kaksi
avausta metsään ja tsemppasin niistä bogit. Sen jälkeen jouduin välillä
säätämään mailavalintojeni kanssa, mikä toi lisävaikeutta lähestymisiin.”
”Kisassa oli kuitenkin paljon hyvää. Kolme ehjää kierrosta antaa uskoa tekemiseen.
Oli myös hyvä, että valmentajani Timo Rauhala oli mukana mailojen kantajana ja
näki peliäni läheltä”, Blomqvist-Kakko tiivisti.
Wikström ansaitsi
kakkossijastaan uransa tähän saakka toiseksi suurimman shekin, reilut
25 000 euroa. Samalla hän nousi kiertueen rahalistalla yhdeksänneksi.
"Tämä
oli itselleni vasta kauden neljäs kisa, joten ihan hyvään saumaan tämä
tuli. Nyt on hieman helpompi hengittää ja valmistautua seuraaviin
kisoihin. Edessä on nyt viikon breikki ennen seuraavaa, Saksassa
pelattavaa kisaa. Vähän levätään, syödään äitienpäiväkakkua ja
treenataan."
Wikström sijoittui LET-kiertueella ensimmäisen kerran
kakkostilalle vuoden 2005 Ladies Finnish Mastersissa. Belekin ”hopea” oli
hänelle kaikkiaan 15:s Top 10 -sijoitus kahdeksan vuoden sisällä. Potentiaalia
voittoihin on riittävästi, mutta ensimmäisen saavuttaminen on tunnetusti
vaikeaa.
Marko Kuivasaari
|