16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Yhdysvaltalaisgolfari on tekemässä uskomatonta ennätystä Guinness World Records -kirjaan

Barry Gibbonsin vuoden 2016 aikana pelattujen golfkierrosten määrä saattaa nousta noin 40 prosentilla edelliseen ennätykseen verrattuna. Hämeenlinnalaisen Harri Mäenpään 23 vuoden puitteissa pelaamat kierrosmäärät ovat suomalaisittain varsin häikäiseviä.

Maailma on täynnä intohimon kohteita, eikä golf ole niistä tunnetusti kaikkein harvinaisimmasta päästä. Tämän tietää ainakin yhdysvaltalainen Barry Gibbons, joka tulee tänä vuonna pelanneeksi enemmän golfkierroksia kuin moni lajin harrastaja koko elämänsä aikana.

Ridgefieldissä, Connecticutissa asuva Gibbons aikoo rikkoa vuoden 2016 puitteissa 850 kierroksen rajan, mikä toteutessaan veisi hänet kirkkaasti uudeksi Guinnessin ennätyksen haltijaksi. Gibbonsin sparraajana toimii vaimo, Joy, joka on usein puolisonsa peliseurana kierroksilla. Joy myös avasi taannoin web-sivuston, jotta Barryn tavoitteet saisivat laajempaa huomiota.

Gibbonsilla oli perjantaisen päivityksen mukaan koossa 607 kierrosta, joten texasilaisen Richard Lewisin vuonna 2010 tekemä 611 kierroksen ennätys rikkountunee jo tänä viikonloppuna.

Barry Gibbons aloitti ennätysjahtinsa Texasista, jossa hänellä on myös toinen asunto. Hän pelasi siellä lähes kolme kierrosta päivittäin muutaman ensimmäisen kuukauden aikana, kunnes palasi Connecticutiin kesäkuussa. Tuossa vaiheessa kierroslaskuri näytti lukemaa 350.

USA koillisosan julkisilla kentillä peli ei etene yhtä vauhdikkaasti, joten myös Gibbonsin tahti on sittemmin hieman tasaantunut. Hän on pelannut viime aikoina kahta kierrosta päivässä Ridgefield Golf Clubilla, joka sijaitsee kolmen minuutin ajomatkan päässä hänen kotoaan.

”Ihmiset kysyvät minulta, ’oletko sinä se hullu tyyppi?’ Gibbons kertoi The Ridgefield Pressille.

Gibbons on kävellyt jokaisen kierroksen ja kantanut bägiään. Tämä on myös ennätysten kirjaan pääsemisen edellytys. Nettisivustonsa mukaan hän on kävellyt pelikierroksillaan hulppeat 7208 kilometriä.

”Itse golf ei ole tässä rankinta, vaan kävely”, hiljattain 30 palvelusvuoden jälkeen IBM:ltä eläkkeelle jäänyt Gibbons sanoi. ”Suurin kuluerä on muodostunut golfkengistä – olen käyttänyt tähän mennessä 11 paria.

Harri Mäenpää pelannut 23 vuodessa arviolta yli 7000 kierrosta

"Miksi osallistuisin seniorimaratoneille, kun pelaan muutenkin joka päivä saman verran", Harri Mäenpää sanoo.

”Miksi osallistuisin seniorimaraton-kisoihin, kun pelaan muutenkin joka päivä saman verran”, Harri Mäenpää sanoo.

Suomen olosuhteissa Barry Gibbonsin tai Richard Lewisin kaltaisista kierrosmääristä on turha haaveilla, mutta maan kuuluisin klubigolfari Markku ”Näppis” Leinonen on tehnyt ”suurkuluttajana” pelaamisestaan käsitteen. Leinoselle tiukasti kampoihin laittaa Tawast Golfin Harri Mäenpää, joka yhdeksän vuotta sitten eläkkeelle jäätyään on pelannut joka vuosi reilusti yli 300 kierrosta.

”Laskeskelin, että parhaana työvuotena sain kokoon 287 kierrosta, mutta vuodesta 2007 lähtien en ole jäänyt kertaakaan alle 300 kierroksen. Tein vuorotöitä, ja paiskin talvikaudella sen verran hommia, että pystyin pitämään kolmen kuukauden kesäloman”, Mäenpää sanoo.

Mäenpää aloitti golfin vuonna 1993, ja hän otti välittömästi paikkansa Hämeenlinnan ahkerimpana kentän käyttäjänä. Aiemmin jääkiekkoa ja squashia harrastanut ”Putsi” sai ensioppinsa lajiin paikallisilta kilpapelaajilta ja toiselta golf-friikiltä Kalevi Merjavuolta, josta tuli hänen mentorinsa ja päivittäinen pelikaverinsa.

”Kallu pelaa nykyään niin varhain aamulla, etten viitsi ihan sellaiseen aikaan nousta. Hänellä on ikää jo yli 80 vuotta, eikä varttuneempaa veteraania enää nukuta sillä tavalla kuin meitä nuorempia”, 67-vuotias Mäenpää nauraa.

Kaikkiaan 30 paikallisen squashseuran mestaruutta voittanut Mäenpää kertoo liikunnallisuuden olleen hänellä verenperintönä jo lapsesta alkaen. Golfista hän ei tiennyt mitään vielä 90-luvun alussa, kun hän teki juoksulenkkejään Aulangon vanhaa kenttää ympäröivillä rantateillä.

Muistan kun Merjavuo huuteli minulle kentältä hölkkäpolulle, ja kehotti siirtymään rauhallisemman harrastuksen pariin. Olimme jo aiemmin tuttuja toisillemme jääkiekon ja tenniksen parista. Mietin siinä, että mitähän urheilua tuollainenkin on. – Harri Mäenpää

Mäenpää kertoo pelaavansa käytännössä joka päivä 36 reikää golfia. Vain muutama vuosi sitten tullut kihti saattaa joskus pakottaa pitämään jonkun välipäivän, mutta onneksi ne ovat jääneet hyvän lääkityksen vuoksi vähiin. Muuten hän toteaa olevansa terve kuin pukki.

”Ei golf minulle mikään pakkomielle ole. Tykkään vain niin paljon lajista. Onhan tämä sellaista sosiaalista kanssakäymistä ja hieno kuntoilumuoto. Vaimon äiti sai muutama vuosi sitten aivoinfarktin, ja on toiminut siitä lähtien tämän omaishoitajana. Mitä minä tuntikausia yksiksenikään tekisin kerrostaloasunnossa.”

"Putsi" nostaa pallon reiästä lähes akrobaattisella taivutuksellaan.

”Putsi” nostaa pallon reiästä lähes akrobaattisella taivutuksellaan.

Harri oli vuoteen 2006 saakka Aulangon Golfklubin jäsen, ja siirtyi seuraavalla kaudella Tawast Golfiin. Parhaan 18 reiän kilpailukierroksensa, 72 lyöntiä, hän mainitsee pelanneensa kymmenen vuotta sitten seuran mestaruusturnauksessa. Neljän hole-in-onen mies voitti tänä vuonna Tawastin 65-vuotiaiden sarjan samassa kilpailussa.

Parhaimmillaan Mäenpään tasoitus on ollut alle seitsemän, tätä nykyä se vaihtelee 11−12:n välimaastossa. Lyönnit ovat lyhentyneet paitsi iän, myös loukkaantumisten vuoksi. Hauislihas ja olkanivelen kiertäjäkalvosin ovat revenneet kerran ja molemmat lonkat on leikattu.

Eivät ne vammat kovasti pelejä ole haitanneet, kun olen saanut itseni talven aikana kuntoon. Lonkkaleikkausten jälkeen jouduin jonkun verran turvautumaan golfauton käyttöön. – Harri Mäenpää

Aivan tarkkaa lukumäärää hänellä ei ole tämän vuoden kierrosmääristä, mutta hän kehottaa laskemaan paria päivää lukuun ottamatta jokaisen päivän huhtikuun puolivälistä syyskuun puoliväliin ja kertomaan sen kahdella. Se merkitsee sitä, että 300 kierroksen raja saattaa olla jo rikkoontunut.

Kun pelikausi on ohi, Mäenpäätä ei näy talviharjoitteluhalleissa. Liikkuminen ei kuitenkaan unohdu välikuukausina.

”En ole kiinnostunut sisälyöntipaikoista, enkä nykyään muutenkaan juuri käy rangella, paitsi talvella ja ennen kisoja vähän lämmittelemässä. Kun kentät menevät kiinni, teen päivittäin kaksi kävelylenkkiä. Ne koostuvat 17 ja 5–7 kilometrin pätkistä. Maaliskuun koittaessa käyn lyömässä punaiseksi maalattuja palloja lumihankeen Tawastin rangella.”

Mikäli Paavolankulman kentän parkkipaikalta ei löydy Harri Mäenpään matalaa urheiluautoa keskellä päivää, ovat hänet tuntevien mielestä maailmankirjat sekaisin. Käykää vaikka itse tarkistamassa, mutta älkää silloin, jos hän on päättänyt poiketa jollain naapuriseuran kentistä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje