16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Jaajo Linnonmaan kauden ensimmäinen draivi videolla

Suomen suosituimman radiojuontajan parhaita hetkiä golfin parissa ovat kierrokset kavereiden kanssa ”pankkia” pelaten. Videolla Jaajon lähes täydellinen draivi Linna Golfin kentällä.

Jaajo Linnonmaan elämä on Radio Suomipopin Aamulypsyn, Luokkakokous 2 -elokuvan kuvausten ja Extremerun-tapahtumien järjestelyjen johdosta varsin hektistä. Jaajo on lisäksi  joutunut ”valtakunnansovittelijaksi” osittain omistamansa PK-35:n tulehtuneiden henkilöstöongelmien tiimoilta. Syksyllä jatkuvat  ”Haluatko miljonääriksi?” ohjelman kuvaukset. Kotona isää kaipaavat 1,5-vuotiaat kaksoset ja vaimo.

”Ei ole viimeisten vuosien aikana golfia ehtinyt pelata. Taitaa olla keskimäärin kierros ja kausi”, Jaajo kertoi Linna Golfissa järjestetyn pelinäytöksensä ja haastattelun aikana.

Jaajo sai ensikosketuksen peliin 12-vuotiaana Espoon Golfseuran junnuleirillä. Etiketti ja säännöt tulivat tutuiksi.

”Tähän lajiin liittyy paljon hienoja ja ainutlaatuisia piirteitä. Etiketti ja asiallinen pukeutuminen ovat minulle arvokkaita asioita kun pelataan”.

Ensimmäisenä talvena aloittamisen jälkeen Jaajo pääsi kaverinsa kanssa ilman vanhempia Espanjaan pelimatkalle ryhmän mukana.

”Siellä koin ensimmäistä kertaa sellaisia juttuja, jotka liittyvät puberteetti-ikään”, hän muistaa ja hymyilee kuin se kuuluisa ”Hangon keksi.”

Linna Golfissa Jaajo kiersi Petri Keskitalo ja Marko Kämäräinen seuranaan kaksi reikää puttikisan ja lyhyen lämmittelyn jälkeen.

”Mottoni on, että mennään suoraan kentälle. Tämän isäni opetti yhteisellä Tanskan reissulla ja siitä on pidetty kiinni.”

Linna Golfissa pelattiin ensimmäisenä kentän yhdeksäs reikä, klubitaloa kohti lyötävä par-nelonen. Ensimmäinen avaus oli lähes huti. Jaajo sai asiaankuuluvan ”mulliganin”. Suoritus sai kaikki paikalla olleet, jopa taiteilijan itsensä herkistymään. Lähes täydellinen suoritus päätyi 242 metrin päähän, pitkälyöntinen Keskitalo joutui pureskelemaan alahuultaan oman avauksensa oltua kymmenisen metriä lyhempi.

Golfkentällä Jaajo Linnonmaa on kuin luonnostaan tilannetajuinen ja erittäin hyvin muut huomioiva herrasmies.

”Nyt ei vaan tässä elämäntilanteessa ehdi pelata kuin silloin tällöin. Makeimpia hetkiä mitä urheilun saralla olen kokenut, ovat kierrokset kaveriporukassa pankki-pelimuotoa pelaten. Siinä on yhdessä kokemisen meininkiä, hyvää intensiteettiä, jännitystä. Kaikkia niitä elementtejä, joita tämä peli parhaimmillaan tarjoaa”, Jaajo hekumoi.

Ikimuistoisin muisto liittyy pokerigolfin SM-kisoihin Kultarantaan. Jaajon ja pelikaveri Timo Kojon välisestä ottelusta oli järjestetty vedonlyönti. Tapahtumat saivat varsin dramaattisen käänteen loppureiíllä.

Tästä tapauksesta ja Jaajo Linnonmaan suhteesta golfiin lisää keskiviikkona ilmestyvässä Golflehdessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)