26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Viiden minuutin alkuverryttely - katso video

Sanna Nuutinen ja Matti Lindholm jakavat treenivinkkejä Golflehden Golfkuntosarjassa.

Verryttelyn tarkoitus on valmistaa keho pelikierrokseen: aktivoidaan lihakset ja saadaan nostettua verenkiertoa. Näin lihakset ja nivelet lämpiävät ja vertyvät, liikkuminen on helpompaa ja saadaan oikea svingi.

Ilman lämmittelyä selän nikamat ja rakenteet, jotka joutuvat kierron alle, voivat vammautua äkillisesti tai rasituksesta johtuen. Myös riski lihasten venähdyksiin tai revähdyksiin kasvaa.

Suoraan ykköstiille rynnistäminen tarkoittaa myös sitä, että pääkoppa ei ole mukana. Tällöin ei päästä peliin sisään. Alkuverryttely auttaa myös pääsemään irti arjen kiireistä.

Klubipelaajan tyypillinen virhe on, että hän alkaa kylmiltään muuttaa svingiään. Keho pitää saada ensin heräämään.

Tämän alkuverryttelyn oppimiseen menee hetki aikaa, mutta sen tekemisestä on todella suuri hyöty. Aluksi verryttely ei ehkä tunnu raskaalta, kun pelaaja ei vielä ”löydä lihaksia”. Mitä enemmän verryttelyä tekee, sitä tehokkaammaksi se tulee.

Sivutaivutus

Laita toisen jalan polvi maahan ja toinen jalka 90 asteen kulmaan eteen. Nosta maila suorille käsille pään yläpuolelle ja taivuta sivulle. Tee taivutus molemmille puolille 10-15 kertaa.

Liikkeen tavoite on saada koko sivuliikeketju auki: kyljen kireys aiheuttaa epätasapainoisen alkuasennon. Lisäksi sivutaivutus korreloi suoraan kiertoon: mitä parempi sivutaivutus, sitä parempi kierto.

Puikko

Laita jalat rinnakkain ja purista pakarat yhteen, suorista lantio ja vedä vatsaa hieman sisään. Ojenna selkä suoraksi ylöspäin ja vedä lapoja yhteen. Ajattele itsesi mahdollisimman pitkäksi ylöspäin.

Tätä asentoa ryhdytään haastamaan nostamalla jalkaterää varpaista lähtien ylöspäin ja tee pumppaavaa liikettä jalkaterillä ja käsillä. Aloita rauhallisesti ja kiihdytä tempoa. Älä päästä vartalon ryhtiä herpaantumaan. Tee liikettä minuutti.

Työntö

Aseta takajalka poikittain ja etujalka suoraan eteenpäin. Etujalka pysyy paikallaan ja takajalka työntää etujalkaa vasten maksimaalisesti. Tällöin etujalan pakaralihas aktivoituu voimakkaasti. Vedä samalla vähän vatsaa sisään jokaisella työnnöllä ja ojenna kädet suoraan eteenpäin. Voima siirtyy maasta ylöspäin aina sormenpäihin. Ajattele, että työnnät norsua takapuolesta bussiin. Tee työntöliikettä 1-2 minuuttia molemmin puolin.

Pistoolikyykky

Ota hyvä golfin alkuasento. Vedä polvia hieman ulospäin ja vatsa sisään. Ojenna selkä ja vedä lapoja hieman yhteen. Aseta kädet sivuille kyynärvarret koukussa ja sormet ”pistooli”-asentoon. Tee tästä asennosta pumppaavaa kyykkyliikettä kiertäen samalla ylävartaloa puolelta toiselle. Eli ratsastat hevosella ja katsot, kummalta puolelta intiaanit hyökkäävät. Ratsastat ensin isolla hevosella, sen jälkeen keskikokoisella ja lopuksi ponilla, eli kyykky syvenee tasaisesti. Tee liikettä 1-2 minuuttia.

Kierto

Seiso suorana ja nosta käsivarret vaakatasoon. Nosta toisen jalan polvi ylös ja kierry polven suuntaan niin paljon kuin menee kädet suorana. Keskivartalo pysyy tiukkana koko kierron ajan ja kierto tulee ylävartalosta eli ylävartalo liikuttaa käsiä. Tee liikettä puolelta toisella 15-30 kertaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje