26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Tee corestasi terästä

Alkuasennon rakentaminen ja svingin vakiinnuttaminen vaativat mahdollisimman hyvää vartalon hallintaa, kuten myös suoritusten pitäminen vahvoina ja ryhdikkäinä läpi kierroksen. Useimmilla pelaajilla ”core” on tavoiteltuun pelitasoon nähden vaatimattomassa kunnossa, joka hidastaa, usein jopa estää tavoitellun kehittymisen lajiosaamisessa. Talven aikana on hyvää aikaa kehittää keskivartalon voimaa. Tässä muutama todellinen voimaliike, seuraavat liikkeet näyttävät helpoilta mutta eivät sitä ole. Ensimmäinen eli pakaraliike on jo monille tuttu, mutta maksimipisteet saat vain pitäessä asennon neljä minuuttia. Testaa missä oma rajasi menee, moni ammattilainenkin hyytyy alle neljässä minuutissa. Älä masennu vaikka et heti ensimmäisillä kerroilla pääsisi lähelle maksimia, treenaa rauhassa ja aseta tavoitteesi neljään minuuttiin. Nämä liikkeet tekevät keskivartalostasi terästä.

Muista myös se, että näitä, sekä muita Matti Lindholmin esittämiä harjoitteita voi ja kannattaa tehdä pitkäjännitteisesti. Muutaman kuukauden harjoitusjakso talvella antaa varmasti puhtia peliisi.

1. Kylkinosto

src=

Asetu makaamaan kyljelle kyynärpään varaan, nosta keskivartalo ilmaan, jos liike tuntuu helpolta nosta yläpuolen käsi ja jalka ylös. Pidä asento kaksi minuuttia.

2. Pakaranosto

src=

Makaa selälläsi. Purista pakarat yhteen ja nosta lantio ylös pakaralihaksilla, ojenna toinen jalka suoraksi ja pidä lantio vaakasuorassa (älä anna lantion tippua). Liikkeen pitää tuntua pakarassa, ei takareidessä. Tavoitteena on olla asennossa 4 minuuttia. Loppuminuutit ovat vaikeita ja tulet tuntemaan erittäin suurta rasitusta.

3. Varpaiden varassa

src=

Asetu makaamaan kyynärpäiden varaan kämmenet yhteen, jalat yhdessä. Nosta keskivartalosi ylös ja pidä 4 minuuttia. Tässäkin liikkeessä loppu minuutit ovat erittäin vaikeita.

Liikkeet voi tehdä vapaavalintaisessa järjestyksessä.

Teksti Matti Lindholm ja Teemy Tyry / Kuvat Pasi Kokko Juttu on julkaistu Golf Digest 7/2010 -lehdessä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)