
|
Blogit 2.7.2012 Jari Suvanto Aulangolla Hugon huomassa & Everstin niskalenkissä Golfkausi on jo päässyt hyvään vauhtiin, vaikka kesähelteet antavat valitettavasti edelleen odottaa. Olemme yhdessä Mehiläisen teamin kanssa ehtineet pelaamaan Hirsalassa, Talmassa, Kulloossa sekä Aulangolla. Osa teamistä oli myös mukana pelaamassa Suomen PGA mestaruuskisoissa Linna Golfissa – omiin aikatauluihin se ei suureksi pettymykseksi sopinut. Aulangolle teimme teamin kanssa kokopäivän retken ja pelasimme siellä molemmat kentät - Hugon ja Everstin. Aulangon kentät olivat varsin mielenkiintoiset ja toisistaan poikkeavat. Jo 40-luvulla rakennettu Hugo oli varsin erilainen kokemus muihin pelaamiini kenttiin verrattuna väylien poikki kulkevine puuriveineen, jotka ovat vuosien myötä saavuttaneet varsin kunnioitettavat mitat. Usemman kerran 9 reiän aikana sain kaivaa rauta-seiskan esille ja tyytyä nöyrästi lyömään lyhyemmän matalan lyönnin oksien ali. Hugon viheriöt olivat loistokunnossa ja niiden voimakkaat kallistukset tuottivat monesti päänvaivaa puttipeliin. Tuloksellisesti kenttävanhus oli armollinen ja peli eteni kutakuinkin tasoituksen tahdissa. Kentistä uudempi Eversti jätti myös hyvän ensivaikutelman – monipuolinen ja kaunis kenttä oli erinomaisessa kunnossa. Kierros sujui hyvässä hengessä vaikka sen aikana saimme useamman rankan sadekuuron niskaamme. Kentän ”avaruus” Hugon jälkeen oli monilta osin harhaanjohtavaa. Eversti ottikin jo alkuvaiheessa vahvalla auktoriteetilla minusta asiankuuluvan tukevan niskalenkin, kun vierailut kosteassa ja tiukassa raffissa tuottivat jatkuvasti paljon päänvaivaa. Kentän ote piti ja tiukkeni loppuun saakka - lopputuloksena tyylipuhdas selätys Everstin toimesta. Tulos siis lyöntejä koko rahan edestä ja pisteitä siten vähemmän puoleisesti ;-) Kokonaisuudessaan reissu oli kuitenkin erinomainen. Aulanko jätti positiivisen kuvan ja on varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen kokonaisuus kahdella täysin toisistaan poikkeavalla kentällä. Itselleni oli myös uusi kokemus pelata 27 reikää päivän aikana – selvästi huomasi, että loppua kohden keskittyminen heikkeni varsin vaihtelevissa olosuhteissa ja väsymys alkoi painaa. Kierrokset myös tuntuivat kropassa seuraavana päivänä. Täytyy nostaa hattua Näppiksen ja teamin kummisedän Teemun tempaukselle – 200 reikää vuorokaudessa eli aktiivisen harrastajan kuukauden pelit. Myös heidän pelinopeus noin 2h/kierros jalan on suorastaan häkellyttävä. Omat pelini ovat muilta osin edenneet mukavasti – tasoitus on tätä kirjoittaessa 28,8. Toukokuun puolivälin jälkeen pelasin useamman kierroksen peräkkäin tasoitukseni (32,7) tuntumassa . Tasoitus pysyi kuitenkin sitkeästi paikallaan, kun useampi hyvä yritys kuivui loppukierroksella kasaan - surullisimpana esimerkkinä näillä sivuillakin esillä olleet Kuntotiimin kisat Talmassa, jonka jälkeen kokeneemmat golfarit kertoneet minulle ”birdie-sakosta”. Yhteistä näille yrityksille oli se, että kierroksen aikana syntynyt ajatus tasoituksen putoamisesta ja keskittyminen on siirtynyt seuraavasta lyönnistä tuloksen seuraamiseen. Kesäkuun alussa vihdoin pelasin pari erinomaista kierrosta, joiden seurauksena tasoitus putosi kesäkuun alkupuoliskolla 28,2:een. Näistä jälkimmäisessä Talman romahduksesta oppineena sain pidettyä keskittymisen ja pelin kasassa loppuun asti mahtavan alun jälkeen (etuysi minulle huikeat 47 lyöntiä ja 25p). Tasoituksen pudottua pelillisessä kehityksessä on ollut viimeaikoina pientä taantumaa enkä ole kolkutellut uutta tasoitusta (ja tuskin vanhaakaan). Tasoitus onkin kääntynyt lievään nousuun keskinkertaisten kilpailukierrosten myötä. Tuloksista huolimatta oma tuntuma kuitenkin on, että oikealla tiellä ollaan. Peruslyönnit ovat menneet eteenpäin ja lyöntivarmuus etenkin väylällä on parantunut – sitä kautta huonoltakin tuntunut peli on antanut kohtuullisia tuloksia. Avauksiin lisää tasaisuutta ja lähipeliin huolellisuutta harjoittelun kautta niin samalla tarpeeton pusikoissa sähläämisen vähenee. Niiden avulla minulle maaginen sadan lyönnin rajapyykki ehkä rikkoutuu - toivottavasti vielä kesäkauden aikana! Toivottavasti saamme pian kunnon kesäkelit – onnistuneita lyöntejä kaikille!!! |
SISÄLTÖ Uusimmat kysymykset
|



















