16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Osakekauppojen väärinkäytökset ja vaarat

Etusivu Foorumit Yleistä Osakekauppojen väärinkäytökset ja vaarat

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 38)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kieltääkö mikä sääntö tai laki tällä foorumilla kertomassa kaikkia golffareita varoittavia asioita ihan nimillä ja yhteystiedoilla liittyen nyt vaikka golfosake asioihin? Varoittaa näistä ”pötösukoista” joiden toiminta on laitonta tai ainakin hyvin tumman harmaalla alueella?

    Eilen Hillsidessä yksi tällainen ”pötösukko”, joka on ollut mukana ainakin Hillsiden ja Nordcenterin osakkeiden osteluissa tai kuten hän itse käyttää ilmaisua ”ottaa vastaan osakkeita tiettyjä reunaehtoja käyttäen”, vietiin paikallisen vallesmannin käsipuolessa kuulusteluihin.

    Mun mielestä tällainen julkisuus paine, jos ei jopa kokonaan hävitä, niin ainakin vähentää näiden tyyppien toimintaa. Ihan kuten aikoinaan käyty keskustelu näistä hyvien palkintokisojen samoista nimistä voittajien listoilla.

    Mun mielestä mitä enemmän rohkeata ja reilua keskustelua nimillä ja asioilla, vähentää aina alalle pyrkivää pötöstelyä.

    Ja suurin osa näistä nimistä ja asioistahan tulee ihan julkisista oikeudenkäynti asiakirjoista eli siinäkään ei rikota kenenkään yksityisyyttä.

    ==========

    Otsikko muutettu

    LDR-MOD Dole

    Ihan hyvä kysymys, säännöissä kun ei ole suoraa mainintaa tällaisista tapauksista. Näitä joutuu aina käsittelemään vähän tapauskohtaisesti.

    Toimitaan tämän tapauksen kanssa niin, että kuulustelut kun ei vielä osoita että joku on syyllinen, tai edes saa syytteen, jätetään yksityishenkilöiden nimet mainitsematta. Aiheesta saa toki keskustella ja aiheeseen koskevia muita juttuja saa tänne linkitää.

    LDR-MOD Dole

    #1094849 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miksi te annatte näiden ”otetaan vastaan osakkeita” tyyppien ilmoitella teillä? Nämä kaksi huijaria, joilla on ihan oikeudesta saadut petos-tuomiot, on nimillä ja tiedoilla saatavilla jos tätä haluatte. Toinen näistä vietiin viikko sitten suoraan Hillsiden yhtiökokouksesta poliisin toimesta putkaan ja kuulusteluihin. Tällä henkilöllä on nippu tuomioita petoksista, velallisen epärehellisyydestä ja vaikka sun mitä rikoksia tilillään. Suvaitsemalla tämän toiminnan teidän sivuilla te toimitte golfosakkeiden omistajien ja kenttien intressejä vastaan.

    #1094852 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    &Terox

    En tiedä ketkä ovat mainitsemasi ”te”, mutta parhaiten saat asiasi etenemään lähettämällä postia osoitteeseen moderaattori@golfpiste.com. Ohjaamme kannanotttosi sieltä eteenpäin. Minä ja Q8 olemme ainoastaan keskustelijoita, jotka samalla toimimme forumin moderaattoreina, ”me” emme ole tekemisissä tällaisten asioiden kanssa, mutta tarvittaessa välitämme kyllä viestejä oikeisiin osoitteisiin.

    Ja Forumilla aiheesta keskusteluun jo aiemmassa viestissäni annoinkin raamit.

    LDR-MOD Dole

    #1094853 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Nimimerkki Terox varmaankin kertoo meille kaikille mikä Suomen laki estää yksittäistä henkilöä julkaisemasta myynti-ilmoituksia, jotta me kaikki osaamme jatkossa toimia lain edellyttämällä tavalla.

    #1094958 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sä varmaan fiksuna miehenä kuitenkin ymmärsit mistä on kyse ennen kuin aloit taas noita kuolemattomia heittojas vuolemaan… Jos ja kun joku tarjoutuu ottamaan vastaan osakkeesi ”tiettyjen reunaehtojen täyttyessä”, käytännössä puhelimessa kerrottu 300€ käteissuoritus, niin kyseessä erittäin todennäköisesti on väärinkäytös. Tällä sivustolla ajettiin aikoinaan käärmettä piippuun ihan nimien kera, kun oli puhe kisoissa erikoisilla händäreillä pelanneista ”erikoismiehistä” ja kas kummaa, nyt he ovat dramaattisesti ainakin vähentäneet toimintaansa. Miksei näin voisi toimia myös näiden osake-pötöstelijöiden kanssa? Ei tämä osakkeiden omistamisen ongelma ratkea tollaisella toiminnalla, yhtiöiden pitää herätä tekemään asioiden eteen töitä.

    #1094961 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Asia on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Kuka linjaa millaisia ilmoituksia saa laittaa ja kuka niitä saa laittaa? Entä kun tuo ’huijari’ laittaakin ihan asiallisen ilmoituksen, pitääkö sekin poistaa?

    Paljon puhutaan siitä, että Suomi olisi poliisivaltio. Ehdotuksesi pönkittää tuota käsitystä vahvasti.

    #1094980 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jos teen osto-ilmoituksen, jossa

    – tarjoudun ostamaan X Oy:n osakkeen 1 euron hinnalla ja lisäksi myyjä ottaa vastatakseen vuosien 2017-2019 yhtiövastikkeet pelioikeuden siirtyessä kuitenkin ostajalle tai
    – tarjoudun ostamaan X Oy:n osakkeen negatiivisella kauppahinnalla, esimerkiksi – 1000 eurolla
    – tarjoudun ostamaan X Oy:n osakkeen 1 euron hinnalla, jossa ostaja maksaa toimistomaksuna 300 euroa, ja osakkeeseen liittyvät velvoitteet ja oikeudet siirtyvät ostajalle

    Ymmärtääkseni kaikki edellä mainitut tarjoukset ovat täysin laillisia ja markkinatilanne huomioiden monen golfyhtiön kohdalla jopa normaaleja. Toisaalta mihin tahansa kauppaan, riippumatta hinnasta voi liittyä petoksen tunnusmerkkejä, joita sitten oikeudessa pohditaan.

    #1095001 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu kuvasi hyvin kauppojen tekoon liittyviä asioita. kaupassa on oikeastaan neljä osapuolta:
    1) Myyjä, myyjällä on lähtökohtaisesti oikeus myydä kenelle haluaa. Asian riitauttaminen on todella vaikeaa.
    2) Ostaja, ostajalla on oikeus ostaa, sitä oikeutta on hyvin vaikea kyseenalaistaa tai riitauttaa.
    3) Kaupan kohde, kaupan kohde ei lähtökohtaisesti voi estää kauppaa. Lunastuslausekkeet, etuostoikeudet ovat yhtiön käytettävissä olevat keinot, mutta nekään eivät estä myyntiä, mutta ostamista ne rajoittavat. ns hallituksen suostumus ei tässä kohdassa juurikaan paina, eikä se osakkeen luovutusta estä, vallankäyttöä se kyllä rajoittaa jos kauppa on tehty kieltävästä suostumuspäätöksestä huolimatta.
    4) verottaja haluaa omansa, olipa kyse varainsiirtoverosta, järjestelypalkkiosta tai toimistomaksusta, tms.

    On ihan eri asia, jos ostaja ei huolehdi velvotteisaan kaupan kohdetta (kenttäyhtiö) kohtaan. Siihen on yleiseti tunnetut keinot käytettävissä. Mutta se on ostajan ja kaupan kohteen välinen asia.

    On kutenkin muistettava muutama seikka: ostajan ja myyjän on oltava oikeustoimikelpoisia. Valeidentiteetillä toimiminen ei sido identiteettivarkauden kohteena olevaa ja kauppaa ei ole syntynyt. Maksutapa ei itsessään saa olla rikollinen

    Tässä kirjoitin asiat lyhyesti ja pelkistäen. Tarkenteita voi kirjoittaa pitkästikin mutta ei se asioita muuttaisi.

    #1095021 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Osakkeeseen voi liittyä monia arvoja ja velvoitteita. Kaikilla on oma arvonsa ja hinta määräytyy niiden mukaan.

    Se että osakkeeseen sisältyvää pelioikeutta käytetään pelaamiseen on vain yksi tapa hyödyntää osaketta. Usein grynderillä/perustajalla on omia osakesarjojaan joilla on ensisijaisesti tarkoitus vain pitää hallussa päätösvalta..kai sekin edustaa jotain arvoa?

    Usein näihin grynderin osakkeisiin ei edes liity vastikkeiden maksuvelvoitteita. Mutta niiden äänivallalla kyetään päättämään muille osakkaille kohdistuvista maksuista, jopa uusien lainojen ottamisesta yhtiölle, muiden maksettavaksi jne. Monilla kentillä samat, vastikkeista vapaat osakkaat, päättävät myös pelioikeusohjesäännöstä, jonka ehtojen mukaan pelaajaosakkaat (ja gf-pelaajatkin)käyttävät pelioikeuttaan jne.

    En pidä mitenkään laittomana jos joku ulkopuolinen toimija/taho haluaa ostaa osakkeita, esimerkiksi saadakseen niiden äänioikeuden/-vallan. Se millä tavalla uusi omistaja mahdollisesti aikoo käyttää osakkeidensa äänivaltaa ei ole enää osakkeensa myyneen päätösvallassa. Eikä sekään vaikka uusi omistaja ei saamaansa äänivaltaa käyttäisikään.
    Totta kai uudella omistajalla saattaa olla muitakin ideoita joilla kykenee hyödyntämään ostamiaan golfyhtiön osakkeita. Esimerkiksi jos kyseinen golfyhtiö omistaa kentän maa-alueet ja rakennukset jne.

    Sitäkään en pidä laittomana jos osakkeen vanha omistaja (jonka pelaaminen on käynyt mahdottomaksi, tai jopa perikunta) tekee kaupan osakkeesta ulkopuolisen toimijan/tahon kanssa. Kauppahintakin määräytyy keskinäisellä sopimuksella. Myyjällä ja ostajalla on omat, erilaiset intressinsä osakkeen ja siihen sisältyvien velvoitteiden suhteen. Siksi sen hintakin voi määräytyä vapaasti. Periaatteessa ei ole väärin jos myyjän motiivina on päästä eroon esimerkiksi tappiota tuottavasta velvoitteesta.

    Enkä pidä rikoksena sitäkään jos uusi ostaja jättää osakkeeseen sisältyvän vastikkeen maksamatta. Toki maksamattomista vastikkeista voi aiheutua velkavastuu, mutta se onkin jo täysin toinen asia.

    Jos kaupoista (sen laillisuudesta/laittomuudesta jne.) syntyy jälkeenpäin erimielisyyttä esim. yhtiön itsensä tai muiden osakkaiden mielestä on aina mahdollista selvittää kauppaa ja siihen liittyviä tapahtumia oikeudessa. Eiköhän sieltä löydy lakiin perustuvat ratkaisut asiaan. Ennen oikeuden päätöstä ei liene kovinkaan validia syytellä ketään rikolliseksi. Huonossa tapauksessa voi ns. ”oikeuden omaan käteensä ottanut” syyttelijä joutua itse vastaajaksi julkisista huuteluistaan.

    #1095024 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Taitaa olla myös niin, että maksamattomat vastikeet eivät estä äänioikeuden käyttöä vaikka pelioikeuden käytön yleensä estävätkin. Voi olla mielenkiintoinen näkökohta, jos merkittävä määrä osakkeita siirtyy sellaisten tahojen haltuun, joiden arvioidaan jättävän vastikkeet maksamatta.

    #1095028 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vaihdoin otsikkoa (Tapahtui eilen Hillsidessa) ettei aihe vahingossa leimaudu yksittäiseen viattomaan kenttään. Viestejä ei ole muutettu.

    LDR-MOD Dole

    #1095034 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Suomessa on sellainen oikeuskäsite kuin sopimusvapaus. Kauppaa saa käydä vapaasti jollei myyjä tiedä kauppaavansa varastettua tavaraa. Sopijaosapuolet pitää pystyä tunnistamaan luotettavasti, mutta muuta velvollisuutta myyjällä tai ostajalla ei ole.

    On omituista että yhdestä hyödykkeestä, golf -osakkeesta, voidaan vääntää kättä näin tavattomasti. Golf -yhtiöiden osakkaat voivat muuttaa yhtiöjärjestystä vaikkapa niin että yhtiö voi puuttua kauppaan esim. lunastuslausekkeella. Tähän taas tunnetusti ei taida olla halua.

    On myös ollut hupaisaa seurata golf -liiton uuden strategian ”jalkauttamista”. Siinä on yhtenä osapuolena SGK jonka puheenjohtajan oma kenttäyhtiö lienee kriisissä ja joka on ottanut tehtäväkseen saada ”konnat” kuriin. Sitten on yksi kenttäyhtiö joka yrittää antaa kaupallisen toiminnan (pelioikeuksien vuokrauksen, GF -myynnin ja muut tulolähteet) palveluoperaattorille kun ei itse kehtaa nostaa maksuja jotta toiminta saadaan kannattavaksi ja osakkeen arvoa hilattua ylös.

    #1095302 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Yllä olevissa viesteissä on paljon asiaa ja muutama asioita oikeasti ymmärtäväkin. Koko asian ydin kuitenkin hukkui tuonne tiedon paljouteen. Asiahan oli, että luulisin enemmistön olevan samaa mieltä, että osakkeiden ”hukkaaminen” tahoille, joiden tietää jättävän vastuut hoitamatta ei ole Suomi-golffia rakentavaa toimintaa. Eikä ongelmia poistavaa. Omistamisen ongelmat tulee ratkaista muilla tavoilla. Suurin osa kenttäyhtiöistä on näin tehnytkin.

    Käräjäoikeudessa on annettu lähiaikoina monta tuomiota näissä ”nettipetos” asioissa. Niissä on todettu, että ”ei ole rikollista lainata rahaa toiselta mitä erikoisimmilla tarinoilla, mutta on rikollista lainata rahaa aikomattakaan maksaa sitä takaisin.” Tämä sama toimintamalli mun mielestä pätisi myös näissä osakekaupoissa. Eihän tällaista rikollisuuden alaa olisi syntynyt ellei me osakkeenomistajat itse oltaisi annettu siihen mahdollisuutta.

    Ja sanalla sanottuna, kyllä mua ottaa päähän katsoa sivusta tollasta toimintaa! Aletaan tekemään rahaa, kun toisilla on ongelmia osakkeen omistamisen kanssa! Mutta se joka maksaa osakkeensa hukkaamisesta vain päästäkseen omasta ”taakastaan” eroon…

    Ja noihin kommentteihin, ”minkälaisia ilmoituksia saa tai ei saa laittaa”, huh huh, aikuiset miehet…

    #1095303 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tää edesmenneen MOT-ohjelman käsikirjoitus oli varsin ”valaisevaa” luettavaa, ja tuttuja nimiähän siellä vilisee:

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/19/roskaosakkeiden-hamarabisnes-kasikirjoitus

    #1095321 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Ja sanalla sanottuna, kyllä mua ottaa päähän katsoa sivusta tollasta toimintaa! Aletaan tekemään rahaa, kun toisilla on ongelmia osakkeen omistamisen kanssa! Mutta se joka maksaa osakkeensa hukkaamisesta vain päästäkseen omasta ”taakastaan” eroon…

    Ja noihin kommentteihin, ”minkälaisia ilmoituksia saa tai ei saa laittaa”, huh huh, aikuiset miehet…

    Nyt menevät Teroxilla päähän ottaminen ja laki sekaisin.

    Minuakin ottaa moni asia päähän ja niistä moni (joita sadat tuhannet ihmiset tekevät päivittäin) on jopa vastoin lakia, mutta kun tässä maassa on erilaisia vapauksia velvollisuuksien lisäksi ja näitä vapauksia nimimerkki Terox on kovasti riistämässä.

    Rikokseen yllyttäminen on käsittääkseni rikos. Sen sijaan tässä ketjussa mainiosti esitetyt esimerkit netti-ilmoitusten asusta, joissa EI yllytetä ketään rikokseen ovat täysin sallittuja ilmoituksia niin täällä kuin muuallakin. Ilmoitusten sanamuotojen tai niiden takana olevien nimien tai nimimerkkien sensuroiminen ei ole tämän maan lakien ja yhteiskuntamuodon mukaista, ei vaikka kuinka ottaisi päähän.

    En minäkään haluaisi nähdä noitten eetupakkasten ilmoituksia, mutta eivät ne minua haittaa, kun en niihin vastaile. Cavear emptor 😉

    #1095365 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    terox:
    Yllä olevissa viesteissä on paljon asiaa ja muutama asioita oikeasti ymmärtäväkin. Koko asian ydin kuitenkin hukkui tuonne tiedon paljouteen. Asiahan oli, että luulisin enemmistön olevan samaa mieltä, että osakkeiden ”hukkaaminen” tahoille, joiden tietää jättävän vastuut hoitamatta ei ole Suomi-golffia rakentavaa toimintaa. Eikä ongelmia poistavaa. Omistamisen ongelmat tulee ratkaista muilla tavoilla. Suurin osa kenttäyhtiöistä on näin tehnytkin.

    Ongelmat tulisi tosiaan ratkaista mieluummin muilla tavoilla, mutta millä tavoin tämä ”suurin osa kenttäyhtiöistä” siis on ratkaissut?

    Eikös ole niin että jos olisivat ratkaisseet, ”hukkaamisia” ei tarvitsisi harkitakaan?

    Voi kysyä onko kentiltä lähimainkaan rakentavaa toimintaa jos käytännössä ajavat osakkaitaan ”hukkaamisiin” ja sen jälkeen vielä jahtaavat myös näitä osakkaita.

    #1095366 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nips

    terox:
    Yllä olevissa viesteissä on paljon asiaa ja muutama asioita oikeasti ymmärtäväkin. Koko asian ydin kuitenkin hukkui tuonne tiedon paljouteen. Asiahan oli, että luulisin enemmistön olevan samaa mieltä, että osakkeiden ”hukkaaminen” tahoille, joiden tietää jättävän vastuut hoitamatta ei ole Suomi-golffia rakentavaa toimintaa. Eikä ongelmia poistavaa. Omistamisen ongelmat tulee ratkaista muilla tavoilla. Suurin osa kenttäyhtiöistä on näin tehnytkin.

    =============================================

    Ongelmat tulisi tosiaan ratkaista mieluummin muilla tavoilla, mutta millä tavoin tämä ”suurin osa kenttäyhtiöistä” siis on ratkaissut?

    Eikös ole niin että jos olisivat ratkaisseet, ”hukkaamisia” ei tarvitsisi harkitakaan?

    Voi kysyä onko kentiltä lähimainkaan rakentavaa toimintaa jos käytännössä ajavat osakkaitaan ”hukkaamisiin” ja sen jälkeen vielä jahtaavat myös näitä osakkaita.

    Näinhän se menee, osakas käyttää niitä mahdollisuuksia, mitä hänellä on. Kenttäyhtiön ei pidä pelata asioitaan siihen malliin, että osakas ”hukkaa” osakkeensa, myymällä sen ei toivotulle taholle.
    Pelaajien on maksettava pelinsä, ei niitä pelimaksuja muut halua maksaa eli subventoida muiden harrastuksia. Erityisen demotivaivaksi subvention tekee omistamisen pakko.

    #1095397 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Skuupparille: jos viimeisen viestisi lopussa oleva pointteri ”palveluoperaattorille vuokraamisesta” oli suunnattu meille Gumböleen, oikaisen ainakin sen kohdalla sen, että emme malliin päätyneet. Tällä Forumilla sitä ei erikseen ole tiedotettu, omillamme kyllä.

    Itse otsikon aiheeseen saimme viimeksi muutama viikko sitten e-mailina mainoksen eräältä tunnetulta toimijalta alalla. Jokainen voi päätellä tai arvioida, onko ko. toiminta laillista ja ”kunniallista”? Vai onko tavoite jossain ihan muualla, jos esim. 300 € ”toimenpidepalkkiolla” hoidetaan velkainen osake pois sen omistajalta ja kulut luottotappioista jäävät muiden osakkaiden kannettavaksi? Ainakaan meillä ko. taho ei ole tekemiensä osakekauppojen jälkeen välittänyt enää velvoitteistaan ja siksi olemme asiaan liittyvässä rikostutkinnassa myös mukana. Toki niin kauan kun viranomaiset eivät saa moista toimijaa edes liiketoimintakieltoon, uuden firman nimissä ko. kaveri jatkaa toimintaansa. Reilua vai mitä?

    #1095402 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Toki niin kauan kun viranomaiset eivät saa moista toimijaa edes liiketoimintakieltoon, uuden firman nimissä ko. kaveri jatkaa toimintaansa. Reilua vai mitä?

    Ei kenties ole reilua, mutta on Suomen lakien mukaista.

    Demokratia on hyvin monisäikeinen juttu…

    #1095403 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Äänivaltaa käyttää vastikkeista vapaa omistajataho, lähes äänivallattomien vastikevelvollisten pään menoksi. (Heillä on vain nimellinen ja riittämätön äänivalta ohjata päätöksiä.) On se Suomen lain mukaista mutta onko se oikein. Eipä siinä osakaspoloisella ole kadehdittava rooli. Varmaan tuossa ahdongossa etsitään porsaanreikiä.

    #1095404 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hmmm… Jos osakkeita joudutaan kauppaamaan näin niin olisiko syytä etsiä syyllisiä muualta kuin niistä jotka ostavat?

    #1095416 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Toverit on aika lailla asian ytimessä…

    #1095427 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Niinpä,,,, 1990-luvulta peräisin olevat käytännöt eivät sovi tähän päivään, siksi ne kaipaavat päivittämistä.

    #1095445 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    toverit
    Hmmm… Jos osakkeita joudutaan kauppaamaan näin niin olisiko syytä etsiä syyllisiä muualta kuin niistä jotka ostavat?

    Missähän syyt piilee

    Ostajissa
    ..
    Myyjissä

    golfyhtiöiden johdossa ( johtajahan sen yhtiön nostaa tai laskee – ainakin bonusmielessä)
    ….
    vaiko nykypäivän vaatimuksiin sopimattomissa yhtiöjärjästyksissä ja muutamien ”jäärien” ajatuksessa että muiden pitää maksella osa heidän pelaamisista (koska joku on ollut niin järjetön että ostannu osakkeen jossa ”pakkovastike tms pikkujippo”)..

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 38)
Vastaa aiheeseen: Osakekauppojen väärinkäytökset ja vaarat

Etusivu Foorumit Yleistä Osakekauppojen väärinkäytökset ja vaarat