26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Suomen Golfliitto tarvitsee täysremontin!

Etusivu Foorumit Yleistä Suomen Golfliitto tarvitsee täysremontin!

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 263)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ts, otetaan vaikka naapurit, eikös Ruotsissa ole 200.000 ”villiä” golfaria. Kai se tarkoittaa että eivät ole jäseniä missään ja silloin tällöin harrastelevat kuitenkin?

    Käsittääkseni Norjassa hiljattain muutettiin samaan systeemiin että ei tarvitse olla jäsen.

    Briteissä kai ollut jo pitemmän aikaa näin?

    Varmaan tiedät ts paremmin kun olet alalla?

    Jenkeissä kai ei ole edes tasoitusta olemassa kuin vähemmistöllä?

    ts

    Kuuma putteri

    Nyt kun kaikki satunnaisetkin harrastelijat kuuluvat, liiton pitää mukamas yrittää keksiä jotain myös heille, jotka eivät omasta mielestään edes mitään tarvitse.

    Miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut noista satunnaisista harrastajista? 99% käyttää jatkuvasti liiton palveluja, joko tietän tai tietämättään. Myös sinä, vaikka et niitä koekaan tarvitsevasi.

    ts

    Kuuma putteri
    Ts, otetaan vaikka naapurit, eikös Ruotsissa ole 200.000 ”villiä” golfaria. Kai se tarkoittaa että eivät ole jäseniä missään ja silloin tällöin harrastelevat kuitenkin?

    Nuo villit ovat Ruotsin golfliiton jäseniä ja ottavat jäsenyyden jostain halpaseurasta. ”Villi” tarkoittaa tuossa yhteydessä sitä, että heillä ei ole varsinaista kotikenttää, eli vastaa meidän etäjäseniä.

    Jenkeissä ollaan aivan kus.. pississä siis juuri niiden osalta jotka koittavat irtonumeroita myydä sitoutumattomille ja jatkuvasti pohditaan miten tilanteesta voitaisiin selvitä. Mitä privaatimpi kenttä, sen vahvempi talous, muutamaa kuuluisaa kenttää lukuunottamatta.

    Ts, ehkä käytän joo kun ne minulle pakkosyötetään.

    Kilpailuissa olen käynyt elämässäni kaksi kertaa. En tänä vuonna.

    Tasoituskortit syötän itse nettiin (2 kpl tänä vuonna) ei voi olla kovin paljon kustannuksia siitä. Jos se maksaa seuralle tai liitolle kymppejä vuodessa, niin kyllä on aivan hemmetin osaamattomasti järjestetty!

    Vertauksen vuoksi, tennisliiton tasoitusjärjestelmästä (suoraan itse netistä) pystyn edelleen katsomaan vanhat kilpailutulokseni yli 10 vuoden takaa ja minulla säilyy siellä myös tennisluokitus, vaikka en olisi maksanut vuosiin tennisseuralle tai -liitolle mitään.
    Jos en pelaa, se huononee automaattisedti pikku hiljaa, sekään ei maksa mitään.

    Joskus tuntuu että golfissa kaiken täytyy maksaa vähintään miljoonan…

    ts

    Kuuma putteri
    Ts, ehkä käytän joo kun ne minulle pakkosyötetään.

    Kilpailuissa olen käynyt elämässäni kaksi kertaa. En tänä vuonna.

    Tasoituskortit syötän itse nettiin (2 kpl tänä vuonna) ei voi olla kovin paljon kustannuksia siitä.

    Tasoitus? Eihän sulla edes olis tasoitusta jos ei olisi seuraa ja liittoa. Eikä edes kenttää, koska jostain syystä ne kaikki vaan haluavat seurojensa kautta liittoon liittyä ja sinne hakeutuvat jo ennen kuin edes on kentä valmis. Ja ei se montaa kymppiä varmaan maksa vuodessa, mutta jokunen euro menee siihenkin, kuten moneen muuhun asiaan jota et edes huomaa.

    Ja edelleen, miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut satunnaisesta harrastajasta tässä yhteydessä?

    Täällä väitetään että Ruotsissa on 200.000 ”rekisteröimätöntä golfaria”. Ovatko nämä tosiaan jonkun seuran jäseniä?

    http://www.golfdraivi.fi/2014/02/golfia-tilastoidaan-usassa.html?m=1

    Tuolla on selitetty monen muunkin maan tilanne, ei tarvitse arvailla.

    Ja ts: jos maksan jollekin yhdistykselle 60-90 euroa vuosittain, kyllä oletan että kyseinen yhdistys olisi minusta kiinnostunut. Vaikka olisinkin vain satunaonen harrastelija, esim 5 kertaa vuodessa.

    Jos en maksa, sitten en oleta mitään.

    Hyväntekeväisyyttä teen ihan muuta kautta, enkä usko että golfseurat ja -liitto aivan suurimpia hädänalaisia ovat.

    ts

    Kuuma putteri
    Täällä väitetään että Ruotsissa on 200.000 ”rekisteröimätöntä golfaria”. Ovatko nämä tosiaan jonkun seuran jäseniä?

    http://Www.golfdraivi.fi

    Tuolla on selitetty monen muunkin maan tilanne, ei tarvitse arvailla.

    Missä ”täällä”?

    Ja juu… Koreassakin on monta miljoonaa rekisteröimätöntä golfaria. Eivät tosin pelaa missään. Kannattaa mennä vaikka Ruotsin Golfliiton sivuilta tutkimaan tietoja niin ei tarvitse arvailla

    Korjasin linkin.

    ts

    Kuuma putteri

    Ja ts: jos maksan jollekin yhdistykselle 60-90 euroa vuosittain, kyllä oletan että kyseinen yhdistys olisi minusta kiinnostunut. Vaikka olisinkin vain satunaonen harrastelija, esim 5 kertaa vuodessa.

    Niin? Siis ovat kiinnostuneet niin kauan kuin maksat. Toisaalta jos maksat joillekin kentille muutaman kympin vuodessa ja teikäläisiä on muutama sata, ei se juuri ketään hetkauta suuntaan tai toiseen.

    ts

    Tuolla taitaa olla hieman kirjoittajalla menneet termit sekaisin, koska monessa maassa on tuplasysteemi, eli lisenssi kilpapelaajalle vielä erikseen. Näin on esim Espanjassa, jossa vaaditaan kyllä liiton jäsenyys esim vakuutusturvan kautta, mutta ei lisenssiä, ellet halua ylläpidettävän (EGA-)tasoitusta ja kilpailla. Espanjan liittohan rakensi tuon kuvion joitain vuosia sitten, jolloin sieltä poistui seurajäsenyyden pakko, mutta liiton jäsenpakko jäi voimaan.

    Golfin kehdossa Briteissä golfia voi ymmärtääkseni pelata 3 tavalla:

    1. Kuulumalla johonkin seuraan ja saa samalla kausipelioikeuden jollain kentällä ja sitten maksaa green feen, kun pelaa vieraskentällä.

    2. Hankkimalla kausipelioikeuden jollekin kentälle hintaan, joka on vajaa puolet em. jäsenyydestä. Erona on lähinnä se, ettei voi osallistua klubin sisäisiin kisoihin, eikä ole asiaa klubitalon member-puolelle.

    3. Pelaamalla ilman jäsenyyksiä tai kausipelioikeuksia maksamalla green feen silloin kun pelaa. Silloinkaan ei ole asiaa klubitalon member-puolelle, paitsi jäsenen seurassa.

    Ymmärtääkseni Britessä pelaajakunta jakautuu suunnilleen tasan em. ryhmien kesken, osin johtuen siitä, että naisia ei perinteisesti huolittu jäseniksi, mutta naiset lunastivat kuitenkin normaalin kausipelioikeuden ja heillä on aika usein oma klubi.

    viitaten ts:n kommenttiin, ettei golfia pelattaisi ilman golfliittoa, niin ei Briteissä liitolla ole olennaista roolia pelaamisessa. Seurat ovat toki olleet rakentamassa kenttiä, mutta harvaa poikkeusta lukuunottamatta muutkin pelaajat ovat sinne tervetulleita. Voi perustellusti kysyä, miksi meillä korostetaan niin paljon tuota jäsenyyttä, vaikka golfin kehdossakin vain vähemmistö kuuluu seuroihin.

    ts

    Putti-Possu

    viitaten ts:n kommenttiin, ettei golfia pelattaisi ilman golfliittoa, niin ei Briteissä liitolla ole olennaista roolia pelaamisessa.

    Kerrotko missä olen noin sanonut?

    Jos Jenkeissä paikallisten pelikavereiden kanssa tulee puhetta tasoituksesta niin varsin monelle asia näyttää olevan epäkiinnostava ja jopa tuntematon. Tasoituksella on merkitystä vain kilpagolfin harrastajille, joita on kaikista USA:ssa lajia harrastavista pieni vähemmistö.

    Mielenkiintoinen tieto tuossa KP:n linkissä oli se, että monissa golfmaissa yli puolet lajin harrastajista on yli 55-vuotiaita. Kysymys on siis selkeästi seniorikansalaisten suosimasta liikuntamuodosta. Liekö näin Suomessakin?

    PP: viitaten ts:n kommenttiin, ettei golfia pelattaisi ilman golfliittoa, niin ei Briteissä liitolla ole olennaista roolia pelaamisessa.

    ts: Kerrotko missä olen noin sanonut?

    ——————-

    Ts 27.9 klo 8:14: Ainoa pikku juttu vaan, että ei sinulla olisi edes kenttää pelattavana jos ei liittoa olisi olemassa. Tosin eihän se iso puute ole ?

    Ts 27.9. klo 15:19: Niin mutta kun sitä seuraa ei olisi ilman liittoa, tai ainakaan sillä ei olisi esim tasoitusjärjestelmää käytössä.

    Ts 27.9. klo 17:04: Mutta kun niitä mitään pelaamiseen liittyviä asioita ei olisi ilman liittoa. Koko järjestelmä pyörii maanosassamme tietyn kuvion kautta, jonka olennaisia osia ovat EGA, SGL ja seurat

    Näin minä nämä sinun kommenttisi tulkitsin, eli
    – ilman liittoa ei olisi seuroja (käsittääkseni tilanne on päinvastoin: 3 seuraa perusti GL)
    – mitään pelaamiseen liittyvää ei olisi ilman liitoa (rohkenen olla eri mieltä)
    – ei olisi kenttää, missä pelata ilman liittoa (liitolla on ollut aika vähäinen rooli tässä)

    ts

    Putti-Possu

    Näin minä nämä sinun kommenttisi tulkitsin, eli
    – ilman liittoa ei olisi seuroja (käsittääkseni tilanne on päinvastoin: 3 seuraa perusti GL)
    – mitään pelaamiseen liittyvää ei olisi ilman liitoa (rohkenen olla eri mieltä)
    – ei olisi kenttää, missä pelata ilman liittoa (liitolla on ollut aika vähäinen rooli tässä)

    Jep. Mä en vaan tiennyt että suurin osa foorumin väestä pelaakin briteissä. Luulin käsiteltävän Suomen tilannetta. My bad

    Mutta Suomen tilanteeseen nuo kertomani pätevät täysin. Jossain missä on pelattu peliä 500 vuotta, tilanne voi olla jo toinen

    Parti: Olen ymmärtänyt että nämä liiton ja seurojen ulkopuolelle jättäytyvät eivät haluaisi tai tarvitsisi mitään liiton tai seuran tarjoamia palveluja. Pelaamisesta maksettaisiin suoraan GF:nä, pelilippuina, vuokrattaisiin pelioikeus tai ostettaisiin osake. Kenttä saisi omansa ja nämä pelaajat maksaisivat siitä. Seuratoiminta ja muu yhteisöllisyys jäisi niille jotka sellaisesta ovat kiinnostuneita.

    Jos golfseuran jäsenyys olisi meilläkin vapaaehtoista niin pelätäänkö, että vain vähemmistö lajin harrastajista olisi kiinnostunut seuratoiminnasta ja kilpagolfista? Toisin sanoen oletetaanko, että enemmistö golfareista haluaa vain pelailla liikunnan ilosta ilman golfseuran jäsenyyttä ja ilman oikeutta osallistua kilpailuihin?

    Toisaalta, jos ajatellaan, että vain pieni vähemmistö haluaa lopettaa nykyisen pakkojäsenyyden ja suuri enemmistö lajin harrastajista on kiinnostunut seuratoiminnasta ja kilpagolfista, niin eihän seurajäsenyyden vapaaehtoisuudella olisi silloin kovinkaan merkittäviä vaikutuksia. Enemmistön tuella tilanne jatkuisi suurin piirtein ennallaan.

    Jos pelätään ensimmäistä vaihtoehtoa niin se tarkoittaa sitä, että uskotaan suurimmalle osalle lajin harrastajia seuratoiminnan liittoineen olevan vastentahtoista pakkopullaa. Silloin enemmistö pakotetaan nielemään ja kustantamaan pulla jota he eivät halua eivätkä tarvitse. Kaikille golfkentillä pelaaville erillinen pakollinen vakuutusmaksu voidaan aina ottaa käyttöön.

    Varmastikaan kenellekään lajin harrastajalle seuran pakkojäsenyydessä kysymys ei ole rahasta vaan periaatteesta.

    Jos pelätään ensimmäistä vaihtoehtoa niin se tarkoittaa sitä, että uskotaan suurimmalle osalle lajin harrastajia seuratoiminnan liittoineen olevan vastentahtoista pakkopullaa. Silloin enemmistö pakotetaan nielemään ja kustantamaan pulla jota he eivät halua eivätkä tarvitse. Kaikille golfkentillä pelaaville erillinen pakollinen vakuutusmaksu voidaan aina ottaa käyttöön.
    Calex.

    Hienosti kuvasit omia näkemyksiäni.

    ts

    Ja taas vaan pyöristään sontakasassa ilman sen älyllisempää pohdintaa aiheesta, joka otsikossa on mainittu.

    Ei, pakkojäsenyys ei tule ihan hetkeen poistumaan, koska se veisi alalta muutaman miljoonan rahaa eikä toisi mitään tilalle. Sen poistamista ajavat tuntuvat kovin itsekkäiltä ihmisiltä, joille jokainen maksu maailmassa on liikaa.

    Eli tuntukoon vaan pakkopullalta, potti on sen verran iso, että siitä luopuminen olisi idioottimainen liike seuroilta ja liitolta. Jos se on jollekin ylipääsemätön fakta, kohta ehkä tulee lunta ja pääsee hiihtämään, kesät voi sitten kävellä metsässä

    Hienoa TS

    Eli jos sinun ja liiton ajatukset ei kelpaa niin suksikaa V…..n tai menkää metsään. Me (TS ja Liitton) on aina oikeassa, muunölaisia ajatuksia ei saa esittää. Saattaa leimaantua jopa kansan kiihottamiseen olemassa olevaa ”herrakerhoa” ja sen saamia maksuja ja intressejä vastaan. Sossutoimisto on ihan eri asia kun harrastajat..

    Kuten aiemminkin moni on todennut olemassaolevista eduista (liian suurista palkoista ja eduista) ei noinvaan luovuta. Olisihan se hölmöä !

    Sorry – oli ihan pakko..

    Ugh

    ts

    MarX
    Hienoa TS

    Eli jos sinun ja liiton ajatukset ei kelpaa niin suksikaa V…..n tai menkää metsään. Me (TS ja Liitton) on aina oikeassa, muunölaisia ajatuksia ei saa esittää

    Nyt tuli huti. Olisi silti hyvä että ajatusten taustalla olisi hieman laajempaa ajattelua. Minä olen lähinnä koittanut perustella miksi jäsenmaksupakko ei tule poistumaan ja miksi siitä on siten turha keskustella. Sen sijaan olen ja olen ollut aina varsin kriittinen liiton toimintaa kohtaan ja siihen mihin tuo sisään tuleva raha käytetään. Tietääkseni en ole missään kohti ollut nykyisten rakenteiden kannalla.

    Minä olen lähinnä koittanut perustella miksi jäsenmaksupakko ei tule poistumaan ja miksi siitä on siten turha keskustella.

    Eikö siitä silloin nimenomaan pidä keskustella. Muutenhan mikään ei muutu.
    Kun rasismikaan ei tule poistumaan, kummallista kun ne siellä torilla huutaa. Olisivat kotona katsomassa televisio.

    ts

    Minusta vaan olisi paljon fiksumpaa keskustella sellaisista asioista joissa muutos on mahdollinen

    Olen sitä mieltä, että liiton (pienellä) jäsenmaksulla kerätty potti on todella suuri potentiaali tehdä lajille ja harrastajille paljon hyvää. Olen myös sitä mieltä, että seurat pitävät kentät elävinä ja aktiivisina, ja itselleni pelaaminen ilman seuraidentiteettiä olisi aika vierasta ja jotenkin vajaata.

    Silti, ihan keskustelun vuoksi, mitä tapahtuisi, jos kentille päästettäisiin seurojen ulkopuolisia Suomessa asuvia green card -pelaajia, ilman liiton ja seurojen tarjoamia etuja toki (tasoitus, kilpailuoikeus ym)? Hinnoiteltuna tietysti siten, että vaikka yli 5 tai 10 kierrosta kaudessa pelaavalle jäsenyys olisi itsestäänselvyys.

    Minusta vaan olisi paljon fiksumpaa keskustella sellaisista asioista joissa muutos on mahdollinen

    Minä taas uskon, että muutos ei ole ainoastaan mahdollinen vaan jopa väistämätön.
    Muutoksen ajurina on mielestäni muutokset kenttien hallinnoinnissa. Uudet toimijat (esim. Vantaan golfpuisto) ja nykyisten kenttien vastaus asiakkaiden tarpeiden muuttumiseen (esim. eri pelioikeuspakettien kysynnän kasvu ja osakkuuden suosion väheneminen).
    Se, että onko minun vai sinun vai jonkun muun näkemys golfpelaamisen kehittymisestä Suomessa oikea (tai jotain siitä väliltä) jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi. Mielestäni on arvokasta, että tuodaan eri näkökulmia esiin.

    Jos on niin, että tuo liitto ja seurat maksuineen on ja pysyy, mutta rivigolfarille hyöty näistä on olematon. Jonkinlainen yksimielisyys näyttää vallitsevan siitä, että nykyinen rahankäyttö ei o oikeilla urilla. Mitä olisi siis tuo vaihtoehtoinen rahankäyttö, joka olisi helposti hyväksyttävissä myös niiden toimesta, joiden osalta oma hyöty jää olemattomaksi ?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 263)
Vastaa aiheeseen: Suomen Golfliitto tarvitsee täysremontin!

Etusivu Foorumit Yleistä Suomen Golfliitto tarvitsee täysremontin!