26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

MUUTOS hyvä vai paha

Etusivu Foorumit Yleistä MUUTOS hyvä vai paha

Esillä 25 viestiä, 426 - 450 (kaikkiaan 495)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • PG: 1) Sata eri osakkeenomistajaa on tarjonnut yhtiölle omistamansa A-sarjan osakkeen hintaan 0 €. Yhtiökokous valtuuttaa yksinkertaisella ääntenenemmistöllä hallituksen hankkimaan näitä osakkeita yhtiön omistukseen korkeintaan 50 kpl. Miten hallitus valitsee ostettavat osakkeet?

    Hintaan pätee sama ”uusi totuus” kuin korkoihin: kumpikin voivat olla myös negatiivisia. Hallitus voi siis järjestää tarjoskierroksen, jossa ostetaan 50 kpl alhaisimpaan mahdolliseen hintaan esim:
    – kauppahinta 1 €, mutta myyjä vastaa yhtiövastikkeista vuosina 2017-2019, jonka jälkeen niistä vastaa ostaja (yhtiö) tai
    – kauppahinta 1 €, minkä lisäksi ostaja suorittaa myyjälle ”järjestelypalkkiona” 1.500€

    Tehtiinpä mitä tahansa niin siitä päättävät yhtiön omistajat, eli osakkaat. En ymmärrä mikä normaalitilanteessa houkuttelisi vähentämään osakkeiden (=vastikkeenmaksajien) määrää. Riittävä määrä vastikkeenmaksajia takaa kenttäyhtiölle taloudellisesti turvatut toimintaedellytykset myös tuleveisuudessa.
    Ymmärtäisin tarpeen osakkaiden vähentämisen paremmin jos yhtiössä olisi esim. 1300 pelaavaa osakasta/18-reiän kentällä. Tällaisikin kenttäyhtiöitä löytyy. Talous on kunnossa, hoitovastike edullinen/kausi mutta varsinkin parhaana loma-aikana on vaikea saada varattua aikoja.

    Jos/kun etsitään keinoja joilla osakkeiden jälkimarkkinat saataisiin toimimaan paremmin niin siihen on helposti löydettävissä muita ja paremmin yhtiön toimintaa tukevia keinoja kuin osakkeiden/osakkaiden vähentäminen.

    Minä näen parhaana keinona/tavoitteena uudistumiselle sen että osakkaana, omalla nimetyllä pelioikeudella pelaaminen säilyy myös tulevaisuudessa kustannuksiltaan ja muidenkin etujen suhteen, selkeästi parhaana vaihtoehtona golfin harrastajalle. Käytännössä näin lienee suurimmalle osalle nykyisistä harrastajista.

    Ymmärrän hyvin sen että uudistuksien keinovalikoima näyttäytyy erilaisena osakkeenomistajan näkökulmasta kuin esim. vuokraulla pelioikeudella pelaavan osalta. Mutta mitään erityistä hoppua tässäkään ei ole..tulevaisuus näyttää mihin suuntaan asiat kehittyy.

    ArnoldPalmer

    Täältä löytyy hyvä mallivastaus:

    http://www.golfpiste.net/files/7732/upload/yhti%C3%A3%C2%B6kokous%2011.2.2016/osakkeiden%20hankintas%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t.pdf

    Kuinka paljon osakkeita siirtyi yhtiölle?

    gloffare
    Tehtiinpä mitä tahansa niin siitä päättävät yhtiön omistajat, eli osakkaat. En ymmärrä mikä normaalitilanteessa houkuttelisi vähentämään osakkeiden (=vastikkeenmaksajien) määrää. Riittävä määrä vastikkeenmaksajia takaa kenttäyhtiölle taloudellisesti turvatut toimintaedellytykset myös tuleveisuudessa.

    Sattuu vaan olemaan joitain ns. pakkovastikekenttiä joissa pelaamattomat makselevat pelaavien kuluja, ja kun tyhjästä makselu alkaa riittävästi kyrsiä osakasta perikuntaa tms. niin ne osakkeet katoaa ”maksuhaluttomille” periinnän ulottumattomiin. Onko parempi hoitaa asia ajallaan ja kunnialla vai ison itkun saattelemana kun hätä on kädessä, ja siitä ei pääsekkään kädenkäänteessä.

    MarX:

    Sattuu vaan olemaan joitain ns. pakkovastikekenttiä joissa pelaamattomat makselevat pelaavien kuluja, ja kun tyhjästä makselu alkaa riittävästi kyrsiä osakasta perikuntaa tms. niin ne osakkeet katoaa ”maksuhaluttomille” periinän ulottumattomiin. Onko parempi hoitaa asia ajallaan ja kunnialla vai ison itkun saattelemana kun hätä on kädessä, ja siitä ei pääsekkään kädenkäänteessä.

    Juuri näin. Olen samaa mieltä että asiat pitää hoitaa kuntoon ajallaan. Siinä vaiheessa kun osakkaat ryhtyvät käyttämään ns. ”koijareita” ja muita bulvaaneja on peli jo menetetty. Käytännössä tällaista tapahtuu tietyillä kentillä joilla on monenlaista muutakin ongelmaa..sinällään on mielenkiintoista nähdä miten asiat niiden suhteen selkiää?

    Suurimmalla osalla kenttäyhtiöitä on asiat pohjimmiltaan kunnossa. Uskoisin että useimmilla on jo harkinnassa monenlaisia muutoksia joilla golfosakkeen omistusta kehitetään terveempään suuntaan. Lähinnä muutoksissa on kysymys osakkeiden jälkimarkkinoista, ”pakko”vastikeista sekä yleisemmin osakkeeseen sitoutuneesta ja sitoutumattomasta pelaamisesta.

    Maailma ympärillä muuttuu ja kenttäyhtiöiden on sovitettava toimistaansa markkinatilanteen muutoksien mukaisesti. Mutta tässä on monenlaisia vaihtoehtoja. Loppuviimeksi kenttien omistajat päättävät mitä missäkin tehdään.

    gloffare:En ymmärrä mikä normaalitilanteessa houkuttelisi vähentämään osakkeiden (=vastikkeenmaksajien) määrää.

    Mm. se, että yhtiön pelioikeuksien tarjonta ylittää vuodesta toiseen kysynnän siinä määrin, että vuokralaiset saavat käyttöönsä pelioikeuden vuodesta toiseen yhtiövastiketta alemmalla hinnalla. Tässä tilanteessa myöskään osakkeet eivät mene kaupaksi, koska vuokrapelioikeus on halvempi kuin osakkaan vuosimaksu. Ylitarjonta tasapainottuu kun pelioikeuksien määrää vähennetään, ja siitä hyötyvät ajan mittaan kaikki osakkaat.

    P.S. Samanaikaisesti itse golfyhtiön tilanne voi olla jopa erinomainen pakkovastikkeiden ansiosta, mutta monet osakkaat kärsivät.

    PG

    PG
    1) Sata eri osakkeenomistajaa on tarjonnut yhtiölle omistamansa A-sarjan osakkeen hintaan 0 €. Yhtiökokous valtuuttaa yksinkertaisella ääntenenemmistöllä hallituksen hankkimaan näitä osakkeita yhtiön omistukseen korkeintaan 50 kpl. Miten hallitus valitsee ostettavat osakkeet?

    2) Yhtiön osakkeenomistaja haluaa lahjoittaa omistamansa osakkeen yhtiölle. Hallitus arvioi lahjan arvon olevan sillä hetkellä 100€. Hallitus katsoo, että kyseessä on yhtiön edunmukainen lahjoitus ja ottaa lahjan vastaan. Yhtiökokous ei ole valtuuttanut hallitusta päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Ylittikö hallitus valtuutensa?

    Haamu
    1) hankintajärjestys tulee päätöksessä/valtuutuksessa mainita, mutta järjestys voi tyypillisesti perustua esim. arvontaan

    Aivan. Pääsin samaan ratkaisuun tällaisella tulkinnalla:

    Koska osakkeen hinta (vastikkeen arvo) on 0 €, yhdenvertaisuusperiaate toteutuu (= hankinnassa omistusten arvo ei muutu yksittäisten osakkeenomistajien osalta). Tällöin hankintajärjestys voidaan vaikka arpoa. Sen sijaan, jos vastikkeen arvo olisi ollut muu kuin 0 €, ei yhdenvertaisuusperiaate olisi toteutunut ja yhtiökokouksen päätös olisi ollut lainvastainen (olisi tarvittu 2/3 enemmistö).

    2) lahjoitus on verrattavissa hankintaan, joten lähtökohtaisesti ylitti,

    OK. Minulla oli sellainen harhakäsitys, että lahjan vastaanottamien on eri asia kuin omien osakkeiden hankinta. Ja että hallituksella on valta lahjan vastaanottamiseen tai hylkäämiseen riippumatta siitä, onko kyse rahalahjasta, osakelahjasta (oman tai vieraan yhtiön) tai muusta lahjasta.

    tämä ei kyllä oikein realistinen skenaario ole, koska jos arvo oikeasti on positiivinen (tässä 100€), myynee osakas osakkeensa mielummin tuohon hintaan markkinoilla kuin lahjoittaa sen ilmaiseksi yhtiölle?

    Kyllä tuo ihan realistinen skenaario on. Voihan lahjoittajalla ja hallituksella olla täysin eri käsitys osakkeen arvosta. Ja vaikka se olisi sama, ei kymppitonnin lahjoituskaan olisi poissuljettu. Tosin, aika harvassa näin arvokkaita golfosakkeita ja tällaisia mesenaateja nykyään on.

    Mutta kiitos tiedoista. Ei-juristin ”tiedot” perustuivat osittain talonpoikaisjärkeen (mitä tekemistä lain soveltamisella ja talonpoikaisjärjellä on), osittain siihen mitä kuukkelehtimisessa on vaatteisiin tarttunut (ei kovin paljon).

    PG

    ArnoldPalmer
    Täältä löytyy hyvä mallivastaus:
    http://www.golfpiste.net/files/7732/upload/yhti%C3%A3%C2%B6kokous%2011

    Tuolta poimittua:

    Omien osakkeiden hankinta järjestetään yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti siten, että omistusten arvo ei muutu yksittäisten osakkeenomistajien osalta.
    …..
    Maksettavan vastikkeen määrä on yksi (1) euro, joka on osakkeen käypä arvo.
    …..
    Hankinta toteutetaan niin sanottuna suuntaamattomana hankintana (arvonta).

    Tarkkaan ottaen vain vastikkeettomassa hankinnassa omistusten arvo ei muutu yksittäisten osakkeenomistajien osalta. Tosin yksi euro on käytännössä nolla, joten … hyvä näin 🙂

    Calex:

    Mm. se, että yhtiön pelioikeuksien tarjonta ylittää vuodesta toiseen kysynnän siinä määrin, että vuokralaiset saavat käyttöönsä pelioikeuden vuodesta toiseen yhtiövastiketta alemmalla hinnalla. Tässä tilanteessa myöskään osakkeet eivät mene kaupaksi, koska vuokrapelioikeus on halvempi kuin osakkaan vuosimaksu. Ylitarjonta tasapainottuu kun pelioikeuksien määrää vähennetään, ja siitä hyötyvät ajan mittaan kaikki osakkaat.

    P.S. Samanaikaisesti itse golfyhtiön tilanne voi olla jopa erinomainen pakkovastikkeiden ansiosta, mutta monet osakkaat kärsivät.

    Ymmärrän, hyvä perustelu. Olen samaa mieltä.

    Se tietysti hieman mietityttää että miksi tilanteen on annettu mennä yhtiön hallinnossa tällaiseen malliin. Olisko pitänyt jo aikaisemmin reagoida jotta osakkeilla säilyisi jollain tavalla toimivat jälkimarkinat?
    Tottahan kaikki ymmrtävät että omistajien vaihtuvuudelle on kaikilla kentilllä täysin normaalia ja luonnollista tarvetta.

    Vain onkohan tässä käynyt niin että osakeyhtiöiden johdossa ei ole välitetty asiasta. Pakkovastike on tuudittanut hallitukset ja toimarit passivisiksi muutoksille. Sitten onkin syntynyt hirvittävä huuto laittomuuksista kun jokuset osakkaat ovat turhaantuneet ja myyneet osakkeensa ”Kalkutan konepajalle” tai muulle vastaavalle taholle. Tästä on lisäksi seurannut että vastikkeet jäävät lopullisest saamatta.

    Tällaisessa tapauksessa yhtiön ja muiden omistajien ongelmaa syventää se jos/kun vieraisiin käsiin päätyneissä osakkeissa on ollut hoitovastikkeen lisäksi rasitteena tuhansien eurojan velkaosuudet.

    Ehkäpä ymmärrys asian suhteen on lisääntymässä. Sellaisia merkkejä on hieman alkanut ilmaantua.

    AP: Täältä löytyy hyvä mallivastaus:

    http://www.golfpiste.net/files/7732/upload/yhti%C3%A3%C2%B6kokous%2011.2.2016/osakkeiden%20hankintas%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t.pdf

    Tuo Sea Golf on hyvä ennakkotapaus järjestelystä, jossa ylimääräisiä osakkeita ostettiin pois markkinoilta ja samalla yksinkertaistettiin osakerakennetta. Moni varmaan muistaa, kuinka SeaGolfin osakkeita ja pelilippuja sai toreilta ja turuilta (ja Essolta). Tällä järjestelyllä saatiin tilanne tasapainotettua ja kuulemani mukaan Sea Golfin asiat ovat nykyisin ihan mallillaan.

    Putti.Possu:

    Erittäin hyvä asia Sea Golfille. Ilmeisesti osakkeiden hankintaa jatketaan vielä edelleenkin.

    Keikki keinot joilla yhtiöiden pelaavien omistajien sekä yhtiön taloudellista ja toiminnallista tilannetta parannetaan ovat hyviä ja tarpeellisia. Kaikkien osakkaiden kannalta on toivottavaa että aikaa myöten saadaan osakkeiden normaalit jälkimarkkinat toimimaan. Sea Golfin esimerkki sopii varmasti muillekin samanlaisessa tilanteessa olleelle yhtiöille. Jossain muualla voidaan tarvita toisenlaisia muutoksia..

    gloffare: Vain onkohan tässä käynyt niin että osakeyhtiöiden johdossa ei ole välitetty asiasta. Pakkovastike on tuudittanut hallitukset ja toimarit passivisiksi muutoksille.

    Osuit naulan kantaan. Juuri tästä on viimeiset kolme-neljä vuotta ollut kysymys, ja siksi täälläkin on aiheesta runsaasti kirjoiteltu. Maailma on muuttunut, golfyhtiöiden asiakaskunta on muuttunut, kenttien rakentamisen kustantaneet pelurit alkavat yksi toisensa jälkeen lopetella pelaamistaan – mutta golfyhtiöissä kaikki jatkuu vanhaan malliin. Pakkovastikeautomatiikka hoitaa asiat (siellä sun täällä tosin jo enteellisesti yskähdellen), hankaliin muutoksiin ei jakseta paneutua…

    Muutosta käytäntöihin tarvitaan, vaikka golfyhtiöillä vielä menee hyvin, mutta niiden osakkailla ei ole enää mennyt hyvin – eivätkä näkymät parempaakaan lupaa ellei muutosta tule.

    PG

    Hyvät ongelman ydintä käsittelevät kirjoitukset kannattaa tuplata:

    Calex

    .. yhtiön pelioikeuksien tarjonta ylittää vuodesta toiseen kysynnän siinä määrin, että vuokralaiset saavat käyttöönsä pelioikeuden vuodesta toiseen yhtiövastiketta alemmalla hinnalla. Tässä tilanteessa myöskään osakkeet eivät mene kaupaksi, koska vuokrapelioikeus on halvempi kuin osakkaan vuosimaksu. Ylitarjonta tasapainottuu kun pelioikeuksien määrää vähennetään, ja siitä hyötyvät ajan mittaan kaikki osakkaat.

    Mikä sitten olisi oikea keino markkinoilla olevien pelioikeuksien määrän vähentämiseksi?

    Ratkaisuksi on ehdotettu pelioikeuksien lepuuttamista, osakkeiden lunastamista, omien osakkeiden hankintaa ja vuokrapoolia.

    Lepuuttamien on kaikkein tehokkain tapa markkinoilla olevien pelioikeuksien vähentämiseksi. Lepuuttamisella saavutetaan tasapaino, jossa osakkaan ei tarvitse vuokrata pelioikeuttaan ulos ainakaan alle hoitovastikkeen. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen onnistuu yhtiökokouksessa määräenemmistöpäätöksellä (2/3).

    Osakkeiden lunastaminen on yhtiön talouden kannalta edellistä vaihtoehtoa helpommin hallittavissa, mutta ei ole yhtä tehokas keino vuokrapelioikeuksien ylitarjonnan poistamiseksi markkinoilta.(Useassa tapauksessa vanha osakkeenomistaja on maksanut osakkeestaan kovan hinnan, jota mahdollisesti myöhemmin tehdyt peruskorjaukset, laajennukset ja muut investoinnit ovat vielä nostaneet. Osakkaan saattaa olla vaikea luopua 5000 -15000 € maksaneesta osakkeestaan yhdellä eurolla tietoisena siitä, että osakekaupan mahdollisesti käynnistyttyä menetetyt eurot valuvat muiden taskuun. Monilla toivo paremmasta elää yhä!) Lunastuspykälän lisääminen yhtiöjärjestykseen edellyttää niin ikään yhtiökokouksen määräenemmistöpäätöstä.

    Omien osakkeiden hankintaan ei tarvita muutosta yhtiöjärjestykseen. Onnistuu yhtiökokouksen yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli hankinta kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin osakkeisiin (enemmistöpäätös edellyttänee kuitenkin (lähes) vastikkeetonta luovuttamista?) On vaikutukseltaan verrattavissa lunastukseen.

    Lepuutuksen, lunastuksen ja omien osakkeiden hankinnan jälkeen yhtiölle vapautuu pelioikeuksia, jotka yhtiö voi myydä erilaisina pelijalosteina. Jos yhtiö saa jalosteista enemmän, kuin sai ennen vastikkeista, vastiketta voidaan alentaa. Tällöin osakaspelaaminen saattaa tulla monelle kaikkein edullisimmaksi vaihtoehdoksi ja osakekauppa elpyy. Jos taas pelijalosteilla saadut tulot eivät korvaa vastikkeiden menetyksiä, hoitovastike nousee, eikä osakekauppa lähde välttämättä käyntiin. Lohtuna kuitenkin se, että ulkopuoliset eivät pelaa osakkaita halvemmalla (elleivät itse sitä salli) – tärkeä tavoite sekin.

    Entä vuokrapooli? Jos poolissa olevien pelioikeuksien vuokra asetetaan vähintään omakustannushintaan (siis huomattavasti hoitovastiketta korkeammalle) ja pidetään siinä, tappiolla tarjottavien vuokrapelioikeuksien määrä vähenee. Mikäli kaikki vuokraustoiminta tapahtuu poolin kautta, alihinnoittelu poistuu kokonaan. Todennäköisesti osa pelioikeuksista jää tällöin vuokraamatta. Tapauksesta riippuu, pääsevätkö vuokranantajat voitolle tai omilleen, vai jäävätkö tappiolle. Vuokrapoolin takia vastike ei kuitenkaan nouse; pelaavat osakkaat pelaavat edelleen yhtä halvalla, kuin ennen. Jos lähikentillä ei ole vuokrapelioikeuksia saatavilla halvemmalla, osakekauppa lähtee vähitellen käyntiin vuokrapoolin jäädessä lopulta tarpeettomaksi.

    Keinot eivät ole toisiaan poissulkevia – jopa kaikkia voidaan käyttää samanaikaisesti. Oikein toteutettuna (= yleensä yhteistyössä muiden kenttien kanssa, ei tietenkään kartellitoteutuksena) yksikin mainituista keinoista saattaa olla riittävän nopea ja tehokas tapa ongelmien ratkaisemiseksi.

    gloffare:
    Erittäin hyvä asia Sea Golfille. Ilmeisesti osakkeiden hankintaa jatketaan vielä edelleenkin.

    Siellä on äskettäin myös muutettu yhtiöjärjestystä siten että vastike jaettiin pelimaksuksi ja vastikkeeksi. Voisiko tätä sanoa osittaiseksi lepuutukseksi. Saa nähdä millaiseksi jako muodostuu.

    http://seagolf.fi/yhteystiedot/yhtiojarjestys/:
    ”Kauden 2017 maksuista lähtien nykyinen vastike jaetaan kahteen osaan, vastikkeeseen ja pelimaksuun. Jokaisella osakkaalla säilyy velvollisuus maksaa yhtiökokouksen päättämä vastike. Pelimaksun maksavat ne osakkaat, jotka käyttävät osakkeen pelioikeutta pelaamisen (pelioikeus, liput tms) ko. kaudella.”

    PG:
    Ratkaisuksi on ehdotettu pelioikeuksien lepuuttamista, osakkeiden lunastamista, omien osakkeiden hankintaa ja vuokrapoolia.

    Hyvä yhteenveto. Tässäkin ketjussa mainitut esimerkit osoittavat, että muutokset yhtiöjärjestyksiin ja omien osakkeiden hankinnat ovat mahdollisia. Tervehdyttämistoimistahan ollaan moniaitakin vuosia sitten ja monissa ketjuissa keskusteltu. Oma mielipiteeni kiteytyi ehkä siihen että kenttäyhtiö on olemassa osakkaitaan varten eikä päinvastoin. Toivottavasti viimeistään käytännön esimerkkien voimalla tie on viimeistään nyt raivattu auki.

    MUUTOS hyvä vai paha? Näin tätä kysymystä käsittelee suomalaisen menestyneen vientiyrityksen tj tuoreessa henkilöstölehden kirjoituksessaan:

    (Otteita):
    Toimintaympäristömme muuttuu nopeasti….
    Siksi myös meidän on muutettava tapojamme palvella asiakkaitamme….
    Tarvitsemme uusia näkökulmia ja ideoita, uusia toimintatapoja ja palveluja….
    Asiakaskuntamme monimuotoisuus edellyttää sopeutumista erilaisiin tarpeisiin….
    Kehitystä jarruttavaan ”näin tämä on ennenkin tehty” -asenteeseen ei ole varaa….

    Kirjoituksen johtoajatus on se, että yhtiön on jatkuvasti muututtava pystyäkseen vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Suomen golfmaailmassa näyttää olevan edelleen johtoajatuksena, että asiakkaiden on mukauduttava siihen miten golfyhtiöt haluavat hoitaa liiketoimintaansa.

    NIPS:

    Oma mielipiteeni kiteytyi ehkä siihen että kenttäyhtiö on olemassa osakkaitaan varten eikä päinvastoin.

    Calex:

    Kirjoituksen johtoajatus on se, että yhtiön on jatkuvasti muututtava pystyäkseen vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Suomen golfmaailmassa näyttää olevan edelleen johtoajatuksena, että asiakkaiden on mukauduttava siihen miten golfyhtiöt haluavat hoitaa liiketoimintaansa.

    Kumpiko on vähemmin väärässä. Osakkaita palvellessaan yhtiössä olevien pitäisi ymmärtää olevansa ”osakkailla” töissä ja suhtautua työnantajiinsa sen mukaisesti.

    Toisissa ”konsepteissa” taas osakkaista viis kunhan kaikkia muita palvellaan paremmin ja halvemmalla kun loppupeleissä vastikeviulut maksavia osakkaita.

    Tässä helposti käy nykyaikana niin että kun kumartaa toiselle (asiakkaille) pyllistää todellisille maksajille (osakkaille) tai päinvastoin.

    Ihan aikuistenoikeasti golyhtiöissä olisi jo aika tulla nykyaikaan, maksattamalla pelaavilla todelliset kustannukset ja poistamalla pakolliset sponsoroinnit, sanoi yhtiöjärjästys sitä tai tätä. Samalla heikosti hoidetut yhtiöt voisi poistua häiriköimästä markkinoita ja terveet jatkaisi.

    Golfliiton jäsenyys pitää myös saada vapaaehtoiseksi. Sehän tapahtuu ennemmin tai myöhemmin ja saattaa ottaa todella kipeää kun koiras poikii.

    Asiakaslähtöisyyden merkitys on varmasti riippuvainen siitä, missä määrin golfyhtiön starttiaikoja täyttävät pelaavat osakkaat ja missä määrin muut. Varsin monessa (useimmissa?) golfyhtiössä on meneillään asiakasrakenteen muutos, minkä seurauksena pelaavien osakkaiden määrä vähenee ja muiden pelaajien osuus kasvaa. Tämä kehitys luo väistämättä vanhoihin käytäntöihin kasvavia muutospaineita.

    MarX kirjoitti:

    Toisissa ”konsepteissa” taas osakkaista viis kunhan kaikkia muita palvellaan paremmin ja halvemmalla kun loppupeleissä vastikeviulut maksavia osakkaita.
    Tässä helposti käy nykyaikana niin että kun kumartaa toiselle (asiakkaille) pyllistää todellisille maksajille (osakkaille) tai päinvastoin.

    Yrityksen tulisi luonnollisesti pitää omistajaa ykkösenä. Tällöin yrityksen pitäisi tietenkin määritellä mitä tämä tarkoittaa ja miten tähän päästään.
    Oletettavasti ongelmaksi muodostuu tänä päivänä se, että omistajien tavoitteet eivät välttämättä ole kovin yhtenevät. Esimerkiksi pelaavat osakkaat voivat olla monessa yhtiössä vähemmistössä.Tällöin voimakas panostaminen pelaavien osakkaiden etuoikeuksiin ei välttämättä ole enemmistön edun mukaista.

    Ihan aikuistenoikeasti golyhtiöissä olisi jo aika tulla nykyaikaan, maksattamalla pelaavilla todelliset kustannukset ja poistamalla pakolliset sponsoroinnit, sanoi yhtiöjärjästys sitä tai tätä.

    Tämä on mielestäni oikein, mutta oletko varma että paljon pelaavien omistajien mielestä tämä on kovinkaan hyvä idea?
    Yleensä paljon pelaavat omistajat ovat parhaiten edustettuna yhtiökokouksissa ja muutenkin hankkineet sanansijaa organisaatiota kohtaan.

    Lähtökohtaisesti kenttäyhtiön omistajien, siis osakkaiden, kannalta on tärkeää että yhtiö menestyy ja kykenee tuottamaan omistajille palveluita tai taloudellista hyötyä. Toisekseen kaikille osakkaiile on etua siitä että osakkeiden jälkimarkkinat toimivat ja investointi säilyttää arvonsa.

    Se että päästäänkö em. tavoite riippuu kenttäkohtaisesti siitä minkälaisista lähtökohdista/edellytyksillä osakeyhtiö on lähtenyt toteuttamaan toimintaansa. Suomessa on monenlaisia golfyhtiöitä. Sellaisiakin joiden liikeideana on ollut tuottaa taloudellista voittoa yksinomaan yhtiön perustajille. Osakkaita on tarvittu sen verran apuna alkuvaiheen rahoituksessa että grynderit saivat yhtiön lainoille varmat ja sitoutuneet maksajat. Tällaisilla yhtiöillä on omat erityiset ongelmansa.
    Terveen taloudellisen pohjan omaavat kenttäyhtiöt ovat toteuttaneet kenttäprojektin osakkailta kerätyllä omalla osakepääomallaan. Niillä ei juurikaan ole (rakennusaikaisia)yhtiövelkoja joita osakkaat joutuisivat maksamaan hoitovastikkeiden ohella. Näissä yhtiöissa on riittävästi osakkaita jotka kattavat vastikkeillaan pääosan (vähintään n.80%) yhtiön taloudesta. He myös käyttävät kentän palvelukapasiteetista (pelikierroksista) suurimman osan.

    Kenttäyhtiön omistajien=osakkaiden kannalta on tärkeää:
    – millä keinoilla kenttäyhtiö kykenee ylläpitämään palveluitaan?
    – miten osakkeiden jälkimarkkinat saadaan toimiviksi?

    Mielestäni yhtiön tulee kyetä tarjoamaan pelaaville osakkaille kokonaisvaltaisesti sellaiset edut/hyödyt jotta osakkeen omistukseen situotunut pelaaminen säilyttää kilpailukykynsä. Se on tärkein lähtökohta sille että osakkeilla on kysyntää. Osakkaan pelioikeuden eduista hyötyy välillisesti myös sijoittajaosakkaat. Kaikkien yhtiön omistajien yhteinen etu löytyy siitä että osakkeilla on kysyntää ja jälkimarkkinat toimii.

    Mutta, kentän omistajat tietysti päättävät miten kenttäyhtiön liiketoimintaa kehitetään. Golfyhtiö poikkeaa muista yrityksistä siinä että se tuottaa palvelunsa=liikevoiton lähtökohtaisesti omistajiensa käyttöön.

    1. Jos golfyritys jostain syystä näkee paremmaksi suosia muita kuin omistajiaan niin se toimii äärimmäisen huonosti.
    2. Jos toimintamallit muuttuvat sellaisiksi että niistä hyötyy enemmän kaikki muut kuin omistajat, yhtiö toimii käytännössä vastoin omistajiensa tarpeita ja tavoitteita.
    3. Kolmas jos..omistajat eivät kykene korjaamaan epäkohtia (vaihtamaan johtoa jne.)…
    ….Niin, jokainen ymmärtää ettei kannata sijoittaa rahojaan tällaiseen yritykseen. Se puolestaan on erittäin ikävää jos on jo joutunut mukaan näin tyhmään yhtiöön/omistajaporukkaan.

    Saalinki:

    Tämä on mielestäni oikein, mutta oletko varma että paljon pelaavien omistajien mielestä tämä on kovinkaan hyvä idea?
    Yleensä paljon pelaavat omistajat ovat parhaiten edustettuna yhtiökokouksissa ja muutenkin hankkineet sanansijaa organisaatiota kohtaan.

    Ehkäpä juuri sentakia yhtiöt (ja osa toimialaakin) voi niin huonosti, ja ovat pahasti sairastuneita (pelaamattomien omistajien kannalta). Muutamaa maalaiskenttää ja ”privaattiklubia) lukuun ottamatta.

    gloffare:

    ….Niin, jokainen ymmärtää ettei kannata sijoittaa rahojaan tällaiseen yritykseen. Se puolestaan on erittäin ikävää jos on jo joutunut mukaan näin tyhmään yhtiöön/omistajaporukkaan.

    Kuinka monta ”tervettä” kenttäyhtiötä löydät pelaamattoman osakkaan kannalta esim. lähtiseltä uudeltamaalta kehäkolmosen ulkopuolelta. Aikanaan (2000 luvun alussa) ostopäätös ei ollut lainkaan huono, mutta ”markkinan” ja asiakaskäyttäytymisen muutoksen takia tilanne muuttunut. Liian monta omistajaa joutunut luopumaan pelioikeuksien käytöstä tavalla tai toisella. Osakkeista ei pääse kunnialla eroon ja vuokrapelioikeuden ja erityisesti pelilippukaupan takia hinnat reilusti alle vastikkeiden. Tarkoittaa että pelaamattomat sponsoroi kaikkia noilla kentillä pelaavia 🙁

    Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Miten siis purkaa tämä pelaamattomien subventointi? Ehdottaisin lepuuttamista suosivaa käytäntöä.

Esillä 25 viestiä, 426 - 450 (kaikkiaan 495)
Vastaa aiheeseen: MUUTOS hyvä vai paha

Etusivu Foorumit Yleistä MUUTOS hyvä vai paha