26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Maailman paras golfmaila G20 hybridi ?

Etusivu Foorumit Välineet Maailman paras golfmaila G20 hybridi ?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Hankin tuollaisen viikko sitten Kalajoen proshopista…erään innokkaan pron avustuksella. Testasin sitä vielä Siikajoella ja tänään Oulussa Sankivaarassa. Aiemmin olin Kokkolan rangella keskustellut erään koulutoimenjohtajana kanssa sellaisen tarpeellisuudesta kolopallon peluussa. Siikajoen klubilla erehdyin kertomaan etten ole koskaan aiemmin omistanut hybridiä…kunnes tulin kotiin ja huomasin että niitä oli jo 5 ennestään. Onko muille käynyt näin ?

    Tulipa visainen kysymys..

    Olen tässä miettinyt pääni pahki, ja täytyy kyllä sanoa, että ei, ei mulle ole käynyt noin.

    Ei minullekaan, paitsi kerran kavi vahan juuri noin kaljan kanssa. Menin kauppaan ostamaan jotain ihan muuta ja jain siina sitten suustani kiinni, kuinka ollakaan, kaljatiskien eteen. Mukaan lahti 6pack mukamas tarpeeseen ja kun saavuin kotiin, niin huomasin jaakaapissa olevan kaljaa vaikka kuinka paljon. Nooooh, kyllahan ne siita sitten loppujen lopuksi havisivat, mutta etta nainkin voi kayda….

    -no eagle- kirjoitti: (18.9.2014 22:02:34)
    Aiemmin olin Kokkolan rangella keskustellut erään koulutoimenjohtajana kanssa sellaisen tarpeellisuudesta kolopallon peluussa. Siikajoen klubilla erehdyin kertomaan etten ole koskaan aiemmin omistanut hybridiä…kunnes tulin kotiin ja huomasin että niitä oli jo 5 ennestään.

    Onko muille käynyt näin ?

    Luultavasi kallosi sisällä oleva kovalevy meni tilttiin silloin, kun keskustelit koulutoimenjohtajan (!) kanssa Kokkolan rangella golfmailoista. Ja tosiaan…. oli paha erehdys sen päälle kertoa Siikajoen klubilla, ettet ole koskaan omistanut hybridiä. Muistatko kenelle kerroit? Ettei sielläkin ollut koulutoimenjohtaja? Niin tai näin, kyllähän tuollaisesta helposti pää menee sekaisin.

    Itse en ole koskaan keskustellut kenenkään koulutoimenjohtajan kanssa mistään, joten hyvin on muistissa säilynyt mitä mailoja juuri nyt omistan.

    Zam

    Lopettakaa, mä en saa kahviani juotua…

    Golfinn kirjoitti: (19.9.2014 0:58:38)
    Ei minullekaan, paitsi kerran kavi vahan juuri noin kaljan kanssa. Menin kauppaan ostamaan jotain ihan muuta ja jain siina sitten suustani kiinni, kuinka ollakaan, kaljatiskien eteen. Mukaan lahti 6pack mukamas tarpeeseen ja kun saavuin kotiin, niin huomasin jaakaapissa olevan kaljaa vaikka kuinka paljon. Nooooh, kyllahan ne siita sitten loppujen lopuksi havisivat, mutta etta nainkin voi kayda….

    No tuo nyt on hyvinkin yleistä, itsellä käy samaa vähän väliä.
    Koskaan ei kuitenkaan oo käynyt niin, että jääkaappi olisi ollut tyhjä oluesta ja että olisin unohtanut sitä ostaa.

    Mutta osaatkos sanoa Golfinn, että mistä voi päätellä, että mies pystyy ajattelemaan tulevaisuuteen?
    No, se ostaa tietenkin kaks keissiä olutta kerralla.

    -no eagle- kirjoitti: (18.9.2014 22:02:34)
    Onko muille käynyt näin ?

    On.
    Ostin Veholta hybridin, ja kun tulin sen kanssa kotiin, niin huomasin bägissäni 4(neljä) hybridiä.
    Niiden päällä olevat huput varmasti harhauttivat minut ostamaan vielä yhden, kun siinä ei ollut huppua mukana. Eikä se ole G20.

    Ari Hallamaa kirjoitti: (19.9.2014 11:36:00)

    -no eagle- kirjoitti: (18.9.2014 22:02:34)
    Onko muille käynyt näin ?

    On.
    Ostin Veholta hybridin, ja kun tulin sen kanssa kotiin, niin huomasin bägissäni 4(neljä) hybridiä.
    Niiden päällä olevat huput varmasti harhauttivat minut ostamaan vielä yhden, kun siinä ei ollut huppua mukana. Eikä se ole G20.

    Mielstäni tämä PINGin G20 on varmatoiminen ’ase’ ja tarvittu lisä koska mailasetti raudoissa loppuu i4een.

    Väitän, että ensi kierroksella eagle tulee olemaan vain muodollisuus ( siteeratakseni Tilanderin Tiger hehkutusta vuosien takaa ).

    PING G20 hybrid in action !

    Ruma mutta mahtava !

    PGA pro Mark Crossfield on todella rakastunut tähän keppiin !

    Parhaat hybridit !

    Jos Vehon hybridissä olis yhtä paljon offsettiä, kuin G20:ssä, niin ajaisin sillä oitis päin rotvallia.

    KL

    Ari Hallamaa kirjoitti: (19.9.2014 19:28:58)
    Jos Vehon hybridissä olis yhtä paljon offsettiä, kuin G20:ssä, niin ajaisin sillä oitis päin rotvallia.

    Tämä oli hyvä!

    Lopettakaahan nyt hyvän saan aikana ettei Tikkerbergiä ala yököttämään.

    -no eagle- kirjoitti: (19.9.2014 17:00:35)
    PING G20 hybrid in action !

    Ruma mutta mahtava !

    Oliko tuo alin rivi allekirjoitus vai toteamus?

    JuKo kirjoitti: (19.9.2014 23:57:07)

    -no eagle- kirjoitti: (19.9.2014 17:00:35)
    PING G20 hybrid in action !

    Ruma mutta mahtava !

    Oliko tuo alin rivi allekirjoitus vai toteamus?

    No ainakin ne muut viisi hybridiä voi jättää pois bägistä suosiolla..on toi sen verran ylivoimainen rescue maila. Mikäli kentällä saan sillä eagle paikan hankittua menen Brasiliaan MMiin.

    Tuli mieleen TAMA tv:ssa pyoriva mainos…

    PG

    -no eagle- kirjoitti: (18.9.2014 22:02:34)
    Hankin tuollaisen viikko sitten Kalajoen proshopista…erään innokkaan pron avustuksella.

    Testasin sitä vielä Siikajoella ja tänään Oulussa Sankivaarassa. Aiemmin olin Kokkolan rangella keskustellut erään koulutoimenjohtajana kanssa sellaisen tarpeellisuudesta kolopallon peluussa. Siikajoen klubilla erehdyin kertomaan etten ole koskaan aiemmin omistanut hybridiä…kunnes tulin kotiin ja huomasin että niitä oli jo 5 ennestään.

    Onko muille käynyt näin ?

    Minulle ei ole näin käynyt, ei sinnepäinkään. Tosin kerran Kalajoen proshopissa hipelöin hybridiä, mutta en ostanut ja Siikajoella ja Sankivaarassa testailin sellaista. Vuosia sitten Kokkolassa keskustelin koulutoimen johtajan kanssa, mutta en rangella, vaan Kauppaseuralla, aiheena koulutoimen johtajan uusi auto, ei hybridi. Bägistanikin on joskus löytynyt pari minulle kuulumatonta mailaa, mutta ei sentään viittä eikä yhtään hybridiä.

    Olisikohan Siikajoen klubilla vesi päässyt loppumaan ja naamariin vedetty korvaava neste kihahtanut turbaaniin, kuten kesällä Sankivaarassa:

    -no eagle- kirjoitti: (27.7.2014 10:51:54):

    ’No tapahtui pieni vahinko ennen väylää..nimittäin 6 väylän avauksen alla huomasin että vesi oli loppunut, mutta onneksi löytyi bisse bägistä ( Karjala III )…jonka itseasiassa vedin naamariin yhdellä siemauksella…ja se saattoi 10-15 minsaa myöhemmin kihahtaa turbaaniin…nimittäin 8 avaus katosi heti puustoon oikealla eikä palloa sen koommin löytynyt. 9:llä tuli pogi.’

    Tai sitten kerroit Siikajoella totuuden. Siinä tapauksessa sinuna palauttaisin ne viisi hybridiä oikeille omistajilleen…

    PG kirjoitti: (21.9.2014 8:14:52)

    Hybridien tarina on seuraava:

    1. Metallivartinen hybridi…tuli mailasepältä lahjana kun rikkoi taivutuksessa i3:n nupin.
    2. Kaksi Dynatour hybridiä ostin alennusmyynnistä..melkein hyödyttömät.
    3. Lappalainen toi Sonartec hybridin kun ’myi’ mulle Cleven bleidisetin ( extra strong varsilla ). Täysin obsolete…sekä bleidit että hybridi mun pelitaidoille ainakin.
    4. Ticos Golfissa oli vain extra strong varrella Callaway hybridejä kun etsin kunnollista….hirvee halko.

    Olen 99% ajastani selvin päin kentällä.

    Kyllä se Brasilian matka jää väliin….tuokin letkuvartinen hybridi taitaa toimia vaan rangella kun pro on vieressä.

    Pelasin eilen 36 väylää kolopalloa enkä saanut edes birdietä. Yksi drive ylti tosin par-4:lla 14 m lipusta ( Siikajoki väylä 2 ) mutta chippi tökki jälleen pahasti.

    Kunhan nyt vain ei sattuis mitään Juki,ping ja offset.

    Pöllö kirjoitti: (21.9.2014 11:00:19)
    Kunhan nyt vain ei sattuis mitään Juki,ping ja offset.

    G20llä sain 210 m aikaseksi väylällä kun drive oli hieman lame.

    Millä loftilla tämä g20 hybridisi on?

    Brockwell kirjoitti: (21.9.2014 21:39:54)
    Millä loftilla tämä g20 hybridisi on?

    G20 hybridi on 20 asteen loftilla.

    Aikoinaan tuli sama ongelma reguvartisilla ISI-K PING mailoilla kun varret kävivät vanhoiksi että alkoi esiintyä lähes hallitsematonta hookkia. Pelkäänkin että tällä ylivuotisella G20:llä on pätkitty usean pron voimalla jo monta kesää rangella ja regu on muuttunut R- luokkaan…eli letkuksi.

    Siinä on kuitenkin yksi erittäin hyvä piirre; sillä ei voi ottaa liikaa ulkoa sisään..eli slaissin pelkoa ei ole. Tämän kun muistaa niin hookki poistuu ja tilalle tulee korkeintaan nätti draw..ellei sitten ala lyödä sisältä ulos..jolloin tulee mega hook. Tällä voi siis erittäin helposti lyödä kauas ( vaikka puu olisi edessä…ohittamalla se hallitulla hookilla/drawlla ) ja osuu yleensä aina..se on iso plussa muihin hybrideihini nähden…varmatoiminen siis.

    Ton G20 pohja solessa on kuusiokolo ruuvi…eli sen varren voinee vaihtaa ?

    Onko se helppoa ?

    G20 shaft cgange ?!

    Ilmeisesti PING on omilla mitoillaan edelleen.

    G20 shaft

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
Vastaa aiheeseen: Maailman paras golfmaila G20 hybridi ?

Etusivu Foorumit Välineet Maailman paras golfmaila G20 hybridi ?