16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kuinka lähimmäs lippua mitataan?

Etusivu Foorumit Säännöt Kuinka lähimmäs lippua mitataan?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 52)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Muistuipa mieleen kilpailu jossa lähimmäksi lippua kilpailussa reikä oli asetettu noin kaksi metriä griinin reunasta (joka taitaa muistaakseni olla liian vähän) ja ryhmässä ollut pelaaja löi pallon hienosti lipulle, mutta pallo jäi forelle. Otimme varmuuden vuoksi mitan, joka taisi olla joitain senttejä yli kaksi metriä. Lähimmäksi lippua kisan voitti kuitenkin pelaaja jonka tulos oli jotakuinkin kolme metriä.

    Säännöissä ei tätä löytynyt, mutta kilpailun tuomari tuomitsi asian pidemmällä olevan eduksi, koska oli ollut griinillä. Siitä lähtien on minulla ollut käsitys, että täytyy olla griinillä, samalla tavalla kuin pisin draivi kilpailussa täytyy olla väylällä.

    Eli miten on… 🙂

    Edit: Unohtui laittaa mielipidettä tuohon mittaustapaan, eli kaikkein loogisinta on käyttää mittaustapaa, joka on lyhin mahdollinnen, eli tässä tapauksessa pallon etureunasta kupin etureunaan. Ainoa ongelma tulee siinä, että pallo ei välttämättä ole kupissa vaikka tulos on 0cm, koska pallo voi olla tällöin kupin reunan päällä. Virallisesti tulos ei kai voi olla 0cm jos se ei ole holari?

    Minä asetun KL:n logiikan taakse. Jos vielä joskus olen järjestämässä lähimmäs lippua kilpailua, ohjeistan mittaamaan viheriöosuman reiän etureunasta pallon taakse.

    Tämähän ei ole mikään elämää suurempi kysymys, mutta hämmästyin, kun viiden hengen ryhmässä oli neljä erilaista mielipdettä asiasta. Neljäs väittämä: HIO ei ole mukana tuloksissa, sillä kupissa oleva pallo ei ole enää pelissä.

    KL kyllä nyt sulla meni inttämisen periksiantamattomuuden piikkiin koko homma. Taatusti käytetyin ja helpoin on TS:n esittämä tapa. Miinus luvuista puhuminen on taas ihan hölympölyä tässä yhteydessä.

    KL kyllä nyt sulla meni inttämisen periksiantamattomuuden piikkiin koko homma. Taatusti käytetyin ja helpoin on TS:n esittämä tapa. Miinus luvuista puhuminen on taas ihan hölympölyä tässä yhteydessä.

    Otan tuon miinuslukeman omaan piikkin, koska toin sen ensiksi esille. Kukaan ei kommentoinut tilannetta, jossa pallo on osittain reiän päällä ja mitta otetaan reiän reunasta pallon etureunaan – tuon helpoimman ja yleisimmän tavan mukaan tuossa tulee miinuslukema. Toisaalta tuolla tavalla mitattuna pallon etureunan ollessa reiän reunalla tulee lukemaksi 0cm eikä pallo ole reiässä. Tässä kohtaa mittaustapa tai siitä saatav lukema on varsin epälooginen. Mitataan esim 50cm mutta 50cm suora putti ei vielä vie palloa kuppiin.

    Siksi kannatan mittaustapaa tangosta pallon etureunaan. Paras olisi, että mittaustapa kerrottaisiin etukäteen, mutta kun sitä ei kerrota ja vallitseva käytäntö on minun mielestäni epälooginen (vaikka sitä käytetään ja käytän).

    Erot kisassa ovat yleensä kuitenkin sitä luokkaa että tästä en enempää kirjoittele.

    Vai voisiko olla jopa mitattuna reiän reunasta merkkausnastan etureunaan? Toki itse aina käyttänyt tuota reiän reunasta pallon etureunaan mittaustapaa..

    ts

    Kyllä tämä varmasti on golfin kaikkein suurin ratkottava ongelma ja tähän on saatava selvyys. Harva se päivä noissa tapahtumissa kaksi tai useampi pelaaja lyö pallon tuohon overhanging tilanteeseen ja joutuvat porukalla sitten miinusmerkkisen mittauksen ongelmaa pohtimaan. Onkohan tässä kuitenkin se perimmäinen syy hitaasee pelaamiseen?

    ts

    Kyllä tämä varmasti on golfin kaikkein suurin ratkottava ongelma ja tähän on saatava selvyys. Harva se päivä noissa tapahtumissa kaksi tai useampi pelaaja lyö pallon tuohon overhanging tilanteeseen ja joutuvat porukalla sitten miinusmerkkisen mittauksen ongelmaa pohtimaan.

    Onkohan tässä kuitenkin se perimmäinen syy hitaasee pelaamiseen?

    KL

    Tuosta postauksesta annan ts:lle 10+. Mielestäni kirjoitus osoittaa paitsi hyvää huumorintajua myös loistavaa halua välttää kinastelu.

    Erinomaista, ts!

    Minusta näitä tapoja kannattaisi standardoisa ja mieluiten ihan EU-tasolla. Olisi kaikille helpompaa, jos mittaustapaan olisi yhtenäinen käytäntö.

    Sama koskee montaa muutakin tapaa golfissa, kuten mittamerkkien etäisyyttä eteen tai keskelle sekä mieluiten lopultakin siirtymistä metriseen-järjestelmään. Samoin normi siitä, miten merkitään lipun paikka erivärisillä lipuilla ja näitä standardoitavia asioita on kai lisääkin. … Ettei tarvitsisi arvailla

    Mun oli pakko rekisteröityä, kun huomasin että KL:llä ja ts:llä on mahdollisesti konsensusta ilmassa. Hyvä jätkät! Teillä molemmilla on paljon annettavaa näihin keskusteluihin. Jatkakaa.

    Ja tuo edellinen ei ole hattuilua ja tämä on testi,että minä juntti osasin kirjautua tähän kankeaan softaan. Taisi onnistua. Sorry off topic kaikille.

    Tämä nyt menee jo pelleilyn puolelle, mutta ajattelin jos voitaisiin rupatella golfjutuista ihan noin vaan. KL vai oliko se ts kun ehdotti että mitataan lipusta palloon ( sorry, ennen että-sanaa olisi pitänyt vissiin olla pilkku).

    Pitäisikö se pallo lyödä ennen mittaamista?

    Ja korostan, viestini tarkoitus oli joku muunkin provosointi.

    Yst terv

    Pekka Pusa
    hanko

    eijjumalauta, tarkoitin että joku muu kuin provosointi ( ei siis muunkin provosointi).

    Ehkä siinä on jotain perää että tämä käyttöliittymä ei ole kivin mahdollinen.

    Kuten hyvin tiedämme, eivät golfin säännötkään ole aina yksiselitteisiä ja siksi tulisikin terminologia kussakin tapauksessa olla täsmällinen kyseistä oheiskilpailua määritellessä. Jos kilpailun nimi on ”lähimmäksi lippua”, niin mitataanko pallon etureunan etäisyys lippuun, jolloin syntyy teoreettinen tilanne, että HIO reiän pohjalla on kauempana lipusta, kuin pallo reiän reunalla. Jos taasen kilpailun nimenä on ”closest to the pin” tai ”closest to the hole”, niin silloin lienee selvää, mihin ja mistä mittaus suoritetaan. Onhan siinä sekin teorettinen mahdollisuus, että mikäli mitattaisiin muualta, kuin pallon etureunasta, voisivat erikokoiset pallot tuottaa virheellisen tuloksen. (The ball must have a diameter of not less than 1.680 inches (42.67mm), and the official test protocol uses a metal ring gauge suspended in perspex.
    It is important to note that there is no maximum size, the ball can be as large as desired provided it conforms to all other standards.)

    KL

    Ajatuksia herättävä kirjoitus ChipAndRun’ilta.

    Mitataanko muuten pisin draivi pallon keskelle, taakse vai eteen – varmaan joskus jossain on niinkin tarkalle mennyt ?

    Kytäjän LD kisoissa vaikutti olevan +-20cm haarukka. Eli laskettiin tasatulokseksi. Tai näin ainakin ymmärsin. Tätä ei pidä soveltaa muuhun…

    Omissa ryhmissä jos on jouduttu mittaamaan (harvoin…), niin on mitattu lipputangon ja pallon väli lyhintä reittiä. Miten muut ryhmät mittaavat niin en tiedä. Huom en ole aina pelannut samojen henkilöiden kanssa.

    Isompi virhe tulee siitä, että jotkut mitannevat sen mittanauhan rautalenkin kanssa ja jotkut ilman.

    Pitääkin kisaohjeisiin tämä selventää jatkossa.

    Anekdoottina mainittakoon, meillä on yhdellä par3:lla pähkinäpussi palkinnoksi birkusta (muillakin kentillä taitaa näitä olla). Holarista ei kuulemma saanut yhtä pussia eikä kahta…

    ts

    ChipAndRun
    Kuten hyvin tiedämme, eivät golfin säännötkään ole aina yksiselitteisiä ja siksi tulisikin terminologia kussakin tapauksessa olla täsmällinen kyseistä oheiskilpailua määritellessä. Jos kilpailun nimi on ”lähimmäksi lippua”, niin mitataanko pallon etureunan etäisyys lippuun, jolloin syntyy teoreettinen

    Mä meinasin jo aiemmin kirjoitaa, että täytyy olla kuusinkertainen insinöörisielu jos pystyy lukemaan termit ”lähimmäs lippua” tai ”closest to pin” kirjaimellisina ilmaisuina ymmärtämättä käytännön tarkoitusta.

    Kysymys on siitä, kuka lyö pallonsa lähimmäs reikää avauslyönnillä, oli käytetty ilmaisu sitten mikä tahansa

    Saako mitata dimplen ulkoreunasta, vai pitääkö mitata dimplen ”kuopasta”?

    KL

    Entä pitääkö pallolla ja mittausvälineellä olla yksi vai peräti useampi yhteinen piste?

    Kuinka monen desimaalin tarkkuudella mittaustulos kirjataan?

    Mitataanko ”lyhintä reittiä” vaiko maanpinnan tasolta?

    KL

    Jäin tässä pohtimaan tuota koko konseptia ’lähimmäs’ sitäjotakin. Jotenkin tuntuu vain hassulta, että etäisyys nolla ei olisi ’lähinnä’.

    Noh, tämä nyt vain on sitä insinööriajattelua, vaikken insinööri olekaan.

    Ja tästä tulikin mieleeni opiskeluaikojeni suuri dilemma miten on mahdollista, että elektronin todennäköisin paikka on (atomin) ytimessä, vaikka todennäköisyys sille, että elektroni löytyy ytimestä on nolla (lähde: Atkins: Physical Chemistry). Sillekin löytyi lopulta selitys, kun riittävän kauan asiaa pohti.

    No jos se mitataan tankoon ja nimenomaan lähimmäs lippua niin luultavasti yksikään tulos ei jää alle 170cm. jos tämä nyt täytyy tälle tasolle tuoda.

    Saako mitata siihen pikkulippuun jos sellainen on?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 52)
Vastaa aiheeseen: Kuinka lähimmäs lippua mitataan?

Etusivu Foorumit Säännöt Kuinka lähimmäs lippua mitataan?