26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kollektiivinen välinpitämättömyys

Etusivu Foorumit Yleistä Kollektiivinen välinpitämättömyys

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Työkaverini Tapsa, nyt jo eläkeläinen, lukeutui niihin jääriin, joiden maailmassa minkään ei pidä muuttua, eikä hän itse tehnyt mitään, mikä omasta mielestä kuului jollekin toiselle.

    Kun kultaisella 80-luvulla työmaaruokalassamme ruokailuastioiden palautuskäytäntöä muutettiin niin, että ruokailtuaan jokainen vie itse tarjottimensa astioineen keräilyvaunuihin, Tapsaa se ei koskenut. Hän oli tottunut siihen, että henkilökunta tekee sen hänen puolestaan. Muutaman viikon kesti Tapsan herätä omaan moukkamaisuuteensa, ennen kuin mies otti hiljaa jupisten lusikan kauniiseen käteen.

    Olen saanut hyvän golf-etikettikasvatuksen, ja kun muutenkin lukeudun niihin, joita kaikenlainen moukkamaisuus potuttaa, golfkentillä tulee joskus Tapsa mieleen. Lajimme harrastajissa on huomattavan paljon Tapsoja, joita yhteiset käyttäytymisnormit eivät koske. Tiiauspaikat ovat kirjavia tiipätkistä, griineillä näkee korjaamattomia pallojälkiä, väylillä paikkaamattomia lyöntijälkiä, ja joskus haravoimattomia bunkkereitakin. Kahta viimeksi mainittua ehkä vähemmän, koska niissä laiminlyönnit saavat omaltakin porukalta sanattoman moukka-kategorisoinnin, ja se syö näiden lintsareiden ylikorostunutta itsetuntoa.

    Itselläni on tapana on poimia tiiauspaikoilla lojuvat tiin pätkät ja laittaa ne sitä varten tarjolla olevaan kuppiin. Ja niitähän riittää, en muista, koska viimeksi olen nähnyt pätkättömän tiiauspaikan. Samoin noin joka toisella griinillä löydän paikattavaksi edellisiltä ryhmiltä jääneen tuoreen pallokuopan.

    Kertokaahan te Tapsat, joille jopa omien tiipätkien poimiminen ja jälkien korjaaminen on ylivoimaista, mikä siihen on syynä? Kumartelu tuskin on liian rasittavaa tai nöyryyttävää, poimittehan kai itse omat pallonnekin koloista?

    Asiaa Wessmanilta!

    Erityisesti tuo, että korjaa muidenkin jälkiä.
    Tapsat nimittäin eivät sellaiseen alennu…

    Itsekin korjailen griinillä ne mitä ehdin. Koska tiedän että joskus en löydä omaa jälkeäni, vaikka tiedän että tässä jossain sen pitäisi olla. Kun minuuttikaupalla ei kehtaa etsiä. Kiitos Wessman jos huomaat sen myöhemmin, ja korjaat!

    Korjataan ja putsaillaan siis kaikki mitä järkevästi ehditään, jopa vaikka olisi muiden jättämiä.
    Omat tietysti ainakin, eikös niin.

    Tiipaikalla onneksi nuo roskat eivät yleensä vaikuta peliin, kuten muualla kentällä divotit ja putoamisjäljet.

    Juu, tiiauspaikalla roskat eivät vaikuta itse peliin, mutta roskat on roskia, ja joku ne sieltä aina keräilee. Kenen se pitäisi tehdä? Roskaajan vai jonkun toisen pelaajan vai kentän henkilöstön? Vastauksen pitäisi olla täysin selvä.

    Jälkien korjailuista tuli mieleen kun lähdimme jokunen aika takaperin seuran seniorimestaruuskisojen perään kiertämään. Griinit olivat järjestään huonossa kunnossa. Alastulojäljet oli kyllä paikkailtu, mutta griinit oli hiihdelty aivan törkeän näköisiksi! Muistakaahan siis griinillä ollessanne nostella niitä jalkoja kävellessänne, jotta viheriö on hyvässä kunnossa myös seuraavalle ryhmälle.

    Juu, tiiauspaikalla roskat eivät vaikuta itse peliin, mutta roskat on roskia, ja joku ne sieltä aina keräilee. Kenen se pitäisi tehdä? Roskaajan vai jonkun toisen pelaajan vai kentän henkilöstön? Vastauksen pitäisi olla täysin selvä.

    Joka kierroksella kentältä tulee kerättyä joko tupakka-askin kääre, patukkapaperi, nenäliina tai muovipussi. Tai sitten useampi näistä. En tiedä kenen taskusta näitä putoaa, joskus tietysti voi käydä vahinko ja vaikka tuuli vie jotain mennessään. Mutta mielestäni kenttä ei ole kovin ”kaunis”, varsinkaan vieraille, jos siellä roskia on.

    Ei ole syyllisiä täällä?
    Sitten vielä risoo kun out-paalut ja vesiestepaalut sojottavat sinne tänne kuin karajalaiseukon hampaat. Tähän ei ole yksinomaan syyllisiä pelaajat, toki hekin. Kentänhoitajien arvolle ei sovi se, että leikkurilla paaluun törmäämisen jälkeen astuttaisiin koneen päältä alas ja käytäisiin oikaisemassa paalu.
    Paalu voidaan ajaa vaikka päreiksi ja vesiestemerkinnöissä se saattaa muuttaa ratkaisevasti ko. kohdan pelattavuutta. Siis meillä näin miten muilla? Onko samanlaisia kokemuksia?

    Eipä syntynyt suurta kommenttitulvaa tähän aiheeseen. Kun taas eilisellä kierroksella tulin harrastuskenomaisesti poimineeksi n.18×5 tiin pätkää ja korjanneeksi tusinan verran ”unohtuneita” syviä pallojälkiä griineillä, päätin vielä provosoida aiheella.

    Miettikääpäs te sottapytyt, joita omien jälkien korjaaminen ei koske, miltä tiiauspaikat näyttäisivät, ellei niitä kukaan siivoaisi teidän jälkeenne. Entä griinit, mitäs jos me kaikki pitäisimme griinihaarukkamme visusti taskuissamme, ja vain siellä?

    En yritä keksiä profiilia niille, jotka jättävät jälkensä korjaamatta. Sen sijaan teen poissulkevaa profilointia. Nimittäin omien kokemusteni mukaan jälkensä siivoavat kohtuullisen hyvin ainakin ne, joiden tasuri on 24 tai korkeampi. Sekä ne, joilla lajin aloittamisesta on kulunut alle viisi vuotta. En vedä tästä kuitenkaan mitään johtopäätöksiä.

    Mutta kysyn teiltä, joita yhteiset pelisäännöt ja vastuu kenttien siisteydestä ei koske: kuinka kauan lajia pitää harrastaa ja mikä pitää händärin mielestänne olla, että omia jälkiään ei tarvitse enää siivota, vaan sen voi jättää muiden tehtäväksi? Koska lukeudun seniori-ikäisiin, toivon, että rajat eivät ole kovin vaativat, että minäkin kehittyessäni ehtisin kokeilla tuota huoletonta ja muista piittaamatonta käytöstä.

    #1089490 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kauden hiipuessa on aikaa herkistyä yleisempiinkin aiheisiin, ja niinpä jatkan provosointiani täällä.

    Ne tiiauspaikat.. siivotonta, siivotonta, enimmäkseen. Mutta tästä eräs havainto, suppeahkon otantani perusteella etelärannikon ja pohjoisempien kenttien välillä on tässä suhteessa selvä ero. Arvatkaapas, kummat ovat siistimpiä? Aivan oikein, etelän pelaajat ovat niitä, joiden mielestä heidän perässään tulee aina joku, joka siivoaa heidän jälkensä, heidän ei itse sitä tarvitse tehdä. Pohjoisemmassa omat jäljet ja roskat on tapana siivota itse.

    Kun telkusta katsoo isoja kisoja, niissä tiin pätkiä ei synny, koska tiit pysyvät ehjinä, ja ne poimitaan. Mutta hienointa on, miten greeneillä taputellaan omat ja toistenkin jättämät jäljet. Erityisesti Mikko Korhonen näkyy olevan yksi tunnollisimpia muidenkin jälkien taputtelijoita. Miten saataisiin sama meininki toimimaan Suomessa kaikkien mailanheiluttajien kesken?

    Vielä kerran: sinä, joka jätät pallosi ja lyöntisi jättämät jäljet korjaamatta ja tii-pätkäsi poimimatta, mitä sinä ajattelet? Kenelle mielestäsi kuuluu jättämiesi jälkien ja roskien korjaaminen?

    #1089542 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Kotikentälläni pelaa ilmeisen nuukaa porukkaa, koska parkolmosilla ei kovin hevillä löydä sopivaa tiinpätkää käytettäväksi, kun ne on jo joku käyttänyt, nuukimmat vielä pistäneet sen sentin pätkän taskuunsa pallonsa lyötyään 😉

    Sen sijaan pallon alastulojälkiä viheriöllä esiviheriöstä puhumattakaan ei meilläkään osata korjata. Pahempaa omaan pesään paskomista on vaikea kuvitella. Bunkkerien haravoimatta jättämistä en edes viitsi tässä ryhtyä käymään läpi, siitä tulee vain paha mieli…

    Weissman pelaatko ja asutko kenties pääkaupunkiseudulla? 😀

    Wessman elää pääkaupunkiseudulla, myös pelaa n. 2/3 kierroksistaan siellä. Se kolmannes, eli about 15 kierrosta syntyy jokunen sata kilometriä pohjoisemmilta kentiltä, sieltä mainitut kokemukset.

    En mä ainakaan jaksa alkaa jokaista pallon tekemää koloa paikkailemaan, kuluu ihan helvetisti aikaa. Eikä se niin justiinsa ole, jos pieniä koloja siellätäällä sattuu olemaan. Jotkut ovat vaan niin helvetin hienohelmoja kitisijöitä, että mikään ei kelpaa. Opetelkaa pelaamaan, niin ei tarvi syyttää griinin kuntoa siitä, että ette osu reikään

    Toivottavasti golfjumala paikkaa nyt omat jälkensä edes.

    KL1

    En mä ainakaan jaksa alkaa jokaista pallon tekemää koloa paikkailemaan, kuluu ihan helvetisti aikaa. Eikä se niin justiinsa ole, jos pieniä koloja siellätäällä sattuu olemaan. Jotkut ovat vaan niin helvetin hienohelmoja kitisijöitä, että mikään ei kelpaa. Opetelkaa pelaamaan, niin ei tarvi syyttää griinin kuntoa siitä, että ette osu reikään

    Jopas oli avautuminen…

    Itselläni on tapana on poimia tiiauspaikoilla lojuvat tiin pätkät ja laittaa ne sitä varten tarjolla olevaan kuppiin. Ja niitähän riittää, en muista, koska viimeksi olen nähnyt pätkättömän tiiauspaikan. Samoin noin joka toisella griinillä löydän paikattavaksi edellisiltä ryhmiltä jääneen tuoreen pallokuopan.

    Mitä mieltä olette noista tiinpätkistä? Aika monella kentällä ei ole kuppia tiinpätkille, jolloin tiinpätkiä on aika paljon siellä täällä. Minua kuitenkin häiritsee eniten pystyyn jätetyt tiit ja kaikkein pahimpia ovat maahan painetut tiit. Minä en pysty tiiaamaan, jos pallon vieressä on maahan tallottu tiitikku. Se on pakko kaivaa griinihaarukalla pois, ettei häiritse tiiaamista. Osa pelaajista ihan tarkoituksella polkaisevat tiitikun maahan ja minua se risoo.

    Minusta siis parempi on, jos tiitikut ovat levällään, kunhan eivät maahan tallottuja. Mitäs mieltä muut?

    ”Minusta siis parempi on, jos tiitikut ovat levällään, kunhan eivät maahan tallottuja. Mitäs mieltä muut ?”

    Epäkollektiivisena tämä epämääräinen maassa lojuva katkenneiden tiitikkujen lajitelma on hyväksi, sopivan lyhyen taittuneen löytää helposti, joka sopii hyvin puu-3 avauksiin.
    Maahan painunut tikku on hankalampi, ei heti näe onko se pitkä vai liian lyhyt. Joskus voi löytää painuneen muovisen taipuisan tikun, joka sopivan sitkeänä ei katkea, joka onkin lopuksi monikertakäyttöisenä ekologisempi lähes kertakäyttöisten puutikkujen sijaan.
    Sekava lajitelma lojuvia tikkuja on kyllä esteettinen epäkohta, mutta ehkä keräysastian koko on liian pieni, ja sinne tarkoitettujen heittojen osumaprosentti jää liian pieneksi.
    Kollektiivinen välinpitämättömyys delegoi asian eteenpäin. Vastuussa on anonyymi Joku Muu.

    No mutta … jokaisella on 1 teetikku mennessään teeboxiin. Mites jos jokaisella olisi 1 teetikku sieltä pois astelleessa? Olisiko liikaa vaadittu? Pysyisi se teeboxalue siistinä – vai kuinka? Ei tarvita mitään kuppia siellä! Samoin kun jokainen tuo eväänsä kierrokselle mukaansa kotoa tai lähikaupasta tai mistä nyt tuokin ja mitä se kullakin sitten on niin miksei niitä kääreitä sitten saada takaisin vietyä? häh? kysyn vaan …. Kun sen patukan syöt ja se missä kohtaa se loppuu niin jos siinä ei sitten ole roskista niin onko oikeutettua heittämään kääre siinä kohtaa maahan?

    Mikä ongelma tuossa on – osakkaathan maksaa hoitovastiketta, eikö henkilökunta pelien jälkeen jaaamuisin käykään paikkaamassa pelaajien aiheuttamat jäljet ja hoida kenttää taas priimakuntoon.

    Kyllä minun entinen opettaja kertoi että siksi se hoitomaksu maksetaan ettei itse tarvitse tiitikkuja ja pallonjälkiä korjailla. Usealla kentällä tiitikut ei ole ongelma koska sennut kerää ne pois jopa sieltä mahdollisesta purnukasta.

    GF pelaaine maksuja on selvästi syytä nostaa jos nuo hoitovastikkeet ei kata heidän aiheuttamia ”tuhoja”

    KL1

    Mikä ongelma tuossa on – osakkaathan maksaa hoitovastiketta, eikö henkilökunta pelien jälkeen jaaamuisin käykään paikkaamassa pelaajien aiheuttamat jäljet ja hoida kenttää taas priimakuntoon.

    Näinhän se oli Kytäjällä silloin alkuaikoina. Aasialaiset naiset kitkivät rikkaruohoja saksilla ja paikkasivat pallonjälkiä griineillä aamuisin, jotta ökyihmiset pääsivät pelaamaan virheettömillä alustoilla ne sadan lyönnin kierroksensa.

    Sen sijaan normaalien ihmisten pyörittämillä ja käyttämillä kentillä pelaajat noudattavat golfin etikettiä ja korjaavat aiheuttamansa jäljet takanaan tulevia pelaajia varten.

    On perin ikävää, että niille normaaleillekin kentillä on eksynyt niin viljalti niitä epänormaaleja pelaajia, joilla ymmärrys ei riitä toimimaan etiketin edellyttämällä tavalla. Heitä varten pitäisi varmaankin perustaa sellaisia forumilta jo edesmenneen Golfjumalan mieleen olevia kenttiä, joilla jälkiä ei korjata, vaan sen sijaan opetellaan pelaamaan, jotteivät ne jäljet vaikuta tulokseen.

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Kollektiivinen välinpitämättömyys

Etusivu Foorumit Yleistä Kollektiivinen välinpitämättömyys