16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Hiekkaesteessä vettä

Etusivu Foorumit Säännöt Hiekkaesteessä vettä

Esillä 16 viestiä, 51 - 66 (kaikkiaan 66)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Näin äkkiseltään tuntuu minusta siltä, että pelkkä pelialueeksi julistaminen ilman GURia toisi sääntöihin yhden toimintatavan lisää ja vähentäisi sääntöjen yhdenmukaisuutta.

    Entäpä jos säännöt mahdollistaisivat sen, että vain osa bunkkerista voitaisiin julistaa sekä GURiksi että pelialueeksi? Jos näin olisi, niin alkuperäisessä tapauksessa pelaajan olisi ollut pakko pelata bunkkerista ilman lisähelpotuksia, mutta veteen päätyneet pallot olisi saanut dropata bunkkerin ulkopuolelle rangaistuksetta. Aiheuttaisiko tällainen muutos sääntöihin jotakin negatiivista?

    Yritinkin jo tuoda näitä vaikutuksia esiin, vaan hukkui ”kohinaan”.

    Ensimmäinen kappale on osittain totta, mutta en usko sen olevan yhtään vaikeampaa kuin waste-alueiden käsittäminen. Tuo GURrin rajoittamista hankaloittaa mielestäni rajojen määrittely. Mutta toisaalta laajassa bunkkerissa voisi olla kuitenkin hyvä. Esim Kytäjällä SE:n 11. väylän vasemmalla puolella on iso aavikko. Jos jostain syystä sen tiin puoleinen pää lahtineen olisi märkä, niin tuntuisi ehkä väärältä myöntää vapautus griinin päässä.

    KL

    Alkuperäisessä tapauksessa pelaajalla vain kävi hyvä tuuri, ei sen enempää. Minun mielestäni tuo on pienempi paha kuin se, että jonkun pelaajan pallo vierii vauhdilla sinne vesipäätyyn ja hän joutuu tulemaan ulos bunkasta yhdellä penalla, kun kuivalla kelillä hänen pallonsa olisi jäänyt hienosti bunkkerin pohjalle hyvin pelattavaksi.

    Samoilla linjoilla ollaan, ei siinä. Tilannetta näkemättä voi hyvinkin olla, että koko bunkkerin julistaminen GUR:ksi on ollut täysin oikea ratkaisu. Helpoin ainakin. Kunhan vaan pohdiskelin, että miksei sitä olisi voinut julistaa pelkästään pelialueeksi.

    Edellisessä viestissä toitkin hyvin esille myös noita muita eroja. En myöskään ole mikään asiantuntija sääntöjen osalta, joten en osaa yhdistää, että miten pelkäksi pelialueeksi julistaminen saattaisi vaikuttaa muihin sääntöihin tai loisiko se jotenkin muuten epäreiluja tapauksia. Tässä nimenomaisessa tapauksessa maalaisjärki sanoisi, että tasapuolisin kohtelu tulisi pelkästään pelialueeksi julistamisella.

    ts

    Sabane
    Tässä nimenomaisessa tapauksessa maalaisjärki sanoisi, että tasapuolisin kohtelu tulisi pelkästään pelialueeksi julistamisella.

    Eli kaksi palloa yhtä huonosti lyötynä, molemmat bunkassa ja vajaan metrin päässä toisistaan. Toinen joutuu pelaamaan märästä hiekasta ja toinen saa vapautua väylälle. Onko tämä tosiaan mielestäsi tasapuolista verrattuna siihen, että molemmat bunkkaan lyöneet pääsevät vapautumaan ruoholle?

    Eli kaksi palloa yhtä huonosti lyötynä, molemmat bunkassa ja vajaan metrin päässä toisistaan. Toinen joutuu pelaamaan märästä hiekasta ja toinen saa vapautua väylälle. Onko tämä tosiaan mielestäsi tasapuolista verrattuna siihen, että molemmat bunkkaan lyöneet pääsevät vapautumaan ruoholle?

    Golf ei tosiaankaan aina ole tasapuolista. Joskus pallo on metsässä puunkolossa ja toinen pallo metrin päässä mättään päällä hyvin pelattavissa. Se pitää vain hyväksyä, että kävi huono tuuri.
    Alkuperäisessä tilanteessa pallo oli bunkkerissa huonossa paikassa ja vapautuminen tapahtui väylälle. Siinäkin saattoi olla toinen pallo metrin päässä väylällä ja reikäpelin ratkaisuväylä menossa. Olisiko tuo tasapuolista?

    ts

    Alkuperäisessä tilanteessa pallo oli bunkkerissa huonossa paikassa ja vapautuminen tapahtui väylälle. Siinäkin saattoi olla toinen pallo metrin päässä väylällä ja reikäpelin ratkaisuväylä menossa. Olisiko tuo tasapuolista?

    On tai ei, ainakin se on täsmälleen sääntöjen mukaista.

    Ilmeisesti toinen t on nyt joutunut mielestään vääryyden kohteeksi ja koitti täältä saada tukea näkemykselleen. Eikä tainnut olla ensimmäinen kerta kun tuosta taustasta kysymys lähtee liikkeelle. Silloin kannattaisi vänkäämisen sijaan silti hyväksyä se tosiasia, että tässäkin tapauksessa säännöt ovat ihan selkeät ja varsinkin KL:n ja minun antamat vastaukset niiden mukaisia, miellyttävät ne kysyjää tai eivät.

    Niin ja siis tuo bunkkerihan on pelistä pois jo pelaajien lyödessä palloaan, eli se on taas molemmille sama.

    KL

    Golf ei tosiaankaan aina ole tasapuolista. Joskus pallo on metsässä puunkolossa ja toinen pallo metrin päässä mättään päällä hyvin pelattavissa. Se pitää vain hyväksyä, että kävi huono tuuri.

    Tässä on nähdäkseni käynnissä keskustelu, jossa yritetään löytää uudenlainen ratkaisu nykyiselle säännölle, ts. muuttaa nykyistä sääntöä. Perusteluja on esitetty puolesta ja vastaan ja ne ovat olleet varsin asiallisia. Nykyinen sääntö on varmasti pitkän ja huolellisen pohdinnan tulos, mitä osoittaa tuo vuoden 2010 alusta voimaan tullut deccari, jonka mukaan kokonaan GURiksi määritelty bunkkeri menettää esteen statuksensa. Sitä ennen kyseinen deccari suositteli (should) toimikuntaa tekemään niin.

    Uskon tämän ohjeistuksen perustuvan nimenomaan siihen, ettei pelaaja joudu kohtuuttoman rangaistuksen eteen vain vähän sivuun harhautuneen lyönnin vuoksi. Bunkkerit ovat kuitenkin usein hyvin lähellä sitä aluetta, johon pelaaja toivoo pallonsa päätyvän ja siksi bunkkerista tulee voida pelata palloa. Toki pallo joskus päätyy niin hankalaan paikkaan bunkkerissa, ettei sieltä voi pelata palloa toivottuun suuntaan, joskus ei lainkaan. Tällaiset tilanteet eivät kuitenkaan johdu olosuhteista, vaan lyöntien erilaisuudesta. Edellisten vaikutusta voidaan tiettyyn rajaan asti tasata, jälkimmäisten ei ole edes tarkoitus.

    Henkilökohtaisesti näkisin hyvänä muutoksena sen, että vain osa bunkkeria voitaisiin julistaa pelialueeksi GURin myötä. Nykyisellään se ei tietääkseni ole sallittua. Sen sijaan tuohon ’pelialue, vaan ei GUR’ -malliin en oikein tällä syömällä lämpene.

    KL
    Henkilökohtaisesti näkisin hyvänä muutoksena sen, että vain osa bunkkeria voitaisiin julistaa pelialueeksi GURin myötä. Nykyisellään se ei tietääkseni ole sallittua. Sen sijaan tuohon ’pelialue, vaan ei GUR’ -malliin en oikein tällä syömällä lämpene.

    Miksi se pelialue ei riitä? Miksi pitää olla myös GUR? Kummassakin vapaudutaan tilapäisestä vedestä, mutta GURissa saa vapautua myös kuivasta hiekasta, vaikka se ei ole säännön tarkoitus.

    ts

    KL

    Henkilökohtaisesti näkisin hyvänä muutoksena sen, että vain osa bunkkeria voitaisiin julistaa pelialueeksi GURin myötä. Nykyisellään se ei tietääkseni ole sallittua.

    Tässä pitää lähteä miettimään asiaa sitä kautta, millaisissa tilanteissa tuota yleensä käytetään. Joko bunkkerissa tehdään isoa remonttia, tai sitten tilanne tulee eteen esim rankkasateen jäljiltä, joka taitaa olla se yleisin tapaus.

    Tuossa jälkimmäisessä tilanteessahan usein tuo vaadittu alue muuttuu jatkuvasti ja päivän aikana runsaastikin. Siksi on tasapuolisinta esim kisassa ottaa koko bunkkeri pois, eikä osa siitä. Tähän varmasti myös loordit ajattelunsa perustavat

    ts

    Tuossa jälkimmäisessä tilanteessahan usein tuo vaadittu alue muuttuu jatkuvasti ja päivän aikana runsaastikin. Siksi on tasapuolisinta esim kisassa ottaa koko bunkkeri pois, eikä osa siitä. Tähän varmasti myös loordit ajattelunsa perustavat

    Tästä olen samaa mieltä. On kuitenkin olemassa mahdollisuus, että isohkossa bunkkerissa (esim rinteessä oleva) vain ”tiiboksin päädyssä” olisi lammikko vettä ja ”lipunpuoleinen pääty” olisi ihan hyvässä kunnossa. Tällöin voisi hyvinkin soveltaa tuollaista pelialue -kikkailua. Mielestäni olisi epäreilua tällaisessa tilanteessa myöskään jättää asia sikseen (vedestä ei pääsisi ilmaiseksi pois).

    KL

    Miksi se pelialue ei riitä? Miksi pitää olla myös GUR?

    No siksi, että siihen pelialueeksi julistamiseen pitää olla jokin syy ja se syy on se, että unkkeri on kokonaan tai osittain ’abnormal ground condition’ ja sen myötä GUR.

    Kummassakin vapaudutaan tilapäisestä vedestä, mutta GURissa saa vapautua myös kuivasta hiekasta, vaikka se ei ole säännön tarkoitus.

    Ei ole säännön tarkoitus? Et ole tainnut lukea kovin ajatuksella näitä postauksia.

    ts

    se toinen t

    Miksi se pelialue ei riitä? Miksi pitää olla myös GUR? Kummassakin vapaudutaan tilapäisestä vedestä, mutta GURissa saa vapautua myös kuivasta hiekasta, vaikka se ei ole säännön tarkoitus.

    Huoh… ymmärrätkö, että tilapäisestä vedestä vapaudutaan myös bunkkerissa ja siihen kuinka se tehdään, antavat säännöt ihan yksiselitteiset ja perustellut ohjeet.

    Jos bunkkeri laitettaisiin vain pelialueeksi, se tekisi kaikesta vielä vähemmän tasaveroista. Toinen joutuisi siitä tilapäisestä vedestä edelleen droppaamaan bunkkeriin ja toisen mailanmitta riittäisikin juuri ulkopuolelle.

    On tasan tarkkaan siis säännön tarkoituksen mukaista, että jos bunkkeri on siinä kunnossa että sieltä kukaan pääsee ilman penalttia pois, silloin pääsevät kaikki. Olisi täysin säännön hengen ja kaiken järjen vastaista, että bunkkerin etulaitaan 20m lyhyemmän slaissin lyönyt pääsisi sieltä vapaasti pois, mutta pidemmälle kuivalle osalle ylettänyt joutuisi sieltä bunkasta lyömään. Siinä jos jossain ei olisi taas järjen hiventäkään.

    @Sabane: Missä vaiheessä päivää? Olennaista tuossa viestissäni oli juuri se, että aamulla tilanne voi olla aivan toinen kuin iltapäivällä. Kuka tuota rajaa kävisi siirtämässä sitä mukaa kun bunkkeri kuivuu… tai kastuu lisää. Sen vuoksi se edelleen on bunkkeri tai sitten otetaan kokonaan pelistä pois koko kisan ajaksi.

    Ja huomattavaa on vielä tässä se, että tuohan tehdään vain silloin, kun koko bunkkeri on käskyä päälle laitettaessa pelikelvottomassa kunnossa, ei silloin kun osassa sitä on vettä, vaan silloin mennään tuon postaamani 25 kohddan mukaan, oli sitten tuuri hyvä tai huono. Tilanne kuitenkin pidetään päällä samana kuitenkin kaikille, vaikka olosuhteet muuttuvat, ellei pakko toisin määrää, kuten tuolla Espanjan kisassa toissavuonna kävi.

    ts

    KL

    No siksi, että siihen pelialueeksi julistamiseen pitää olla jokin syy ja se syy on se, että unkkeri on kokonaan tai osittain ’abnormal ground condition’ ja sen myötä GUR.

    Juuri näin, eli mennään järjestyksessä, jossa ensin alueesta tulee abnormal ground condition, kuten tilapäisestä vedestä muuallakin kentän alueella. Koska kyseessä on este, siltä pitää tuossa tapauksessa poistaa esteen status, eli julistaa pelialueeksi. Ennen se piti tehdä erikseen, nykyään siitä on tehty loordien toimesta automaatti, mutta järjestys on juuri tuo.

    Miksi sääntöön 25-1 on jätetty tuo lause jolla bunkkeri voidaan jättää esteeksi vaikka se onkin GURria? Eli sama tilanne kuin ennen 2010. Missä tilanteessa näin olisi tarpeellista tehdä?

    ts

    Q8
    Miksi sääntöön 25-1 on jätetty tuo lause jolla bunkkeri voidaan jättää esteeksi vaikka se onkin GURria? Eli sama tilanne kuin ennen 2010. Missä tilanteessa näin olisi tarpeellista tehdä?

    Mistä kohti sääntöä löysit tuollaisen lauseen? Minä en mitään siihen viittaavaakaan ainakaan perussäännön kohdalta löydä. Postaatko vaikka tähän sen tekstin ja kohdan mistä löytyy.

    Dekkari 25/13, viimeinen kappale:

    If a bunker is being renovated and the Committee defines the entire bunker as ground under repair, the bunker loses its status as a hazard and is automatically classified as “through the green”. Therefore, unless a Committee specifically states otherwise, Rule 25-1b(i) applies, not Rule 25-1b(ii).

    Eli komitea voi määrätä, että bunkkerista pitää vapautua bunkkerisäännön mukaan vaikka se olisikin GURia. Tähän löytyy myös Ruotsin golfsivustolta paikallissääntömaininta http://rk.golf.se/en/start/local-rules/abnormal-ground-conditions-(gur)-rule-25-1/bunker-totally-under-repair-is-gur-but-is-not-through-the-green.aspx och på Svenska http://rk.golf.se/sv/startsida/lokala-regler/onormala-markforhallanden-(mua)-regel-25/bunker-helt-under-renovering-ar-mua-men-ar-inte-en-del-av-spelfaltet.aspx.

    Tuossa lopussa todetaan, että tätä sääntöä tulisi käyttää harvoin. Vaan ei mainita mikä se tilanne voisi olla.

    ts

    No sieelähän tuo. Itse etsin säännön alta alkuperäisen viestisi mukaan.

    Kyse on tilanteesta, jossa bunkkeri on strategisesti sellaisessa paikassa, että sillä halutaan säilyttää esteen status, jolloin siitä tuleekin vesiesteeseen verrattava paikka kentällä.

Esillä 16 viestiä, 51 - 66 (kaikkiaan 66)
Vastaa aiheeseen: Hiekkaesteessä vettä

Etusivu Foorumit Säännöt Hiekkaesteessä vettä