26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Aikataulutus golfkisassa.

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Aikataulutus golfkisassa.

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Isommissa kisoissa (FJT, Letas yms) tuomareille on tosihieno sovellus. jolla saa seurattua pelaajien aikataulussa pysymistä. Sovellus pelittää hienosti reikäkohtaisesti ja kumulatiivisesti.

    Tuli seurattua Letas kisan toimintaa ja herääsi kysymys ottaako ko. ajanseuranta kantaa olosuhteisiin, vai pitäisikö ottaa.

    Torstaina ja perjantaina kenttä oli ”kohtuullisen” märkä ja par-3 väyliä lukuunottamatta useinmilla väylillä joku ryhmän pelaajista joutui vapautumaan tilapäisestä ”kosteudesta”. Joillan väylillä (esim. Valleyn 9 )jopa jokainen 3:sta pelaajasta. Vähemmän kostean paikan löytäminen ottaa yleensä puolisen – puolitoista minuuttia aikaa, ja kun lyöntiin on varattuna se 40 sec. niin aikatauilullisesti siirtymillä pitää pitää kohtuullista menoa.

    Siirtosääntö oli myös voimassa ja puhdistaminen ja uudelleenasemointikin syö osansa siitä 40 sec. ajasta.

    Miksi asia kiinnostaa, no kun ryhmässä jota seurasin oli kohtuu nopea, hidas ja kohtuuttoman hidas pelaaja, ja pääsivät ajantarkkailun suosioon kahtena päivänä.

    ts

    Kyllähän aikatarkkailuun joutuminen toki edellyttää käytännössä sitä, että ryhmä jää muista jälkeen. Sen jälkeen tuomarin tehtävänä on selvittää syyt siihen, jonka pitäisi olla aikatarkkailun perimmäinen tarkoitus.

    40s aikarajahan on tavallaan olemassa vain rangaistuksen perusteeksi, ei sellaisenaan noudatettavaksi kaikissa olosuhteissa. Sääntöjen kannalta on vaan tärkeää että on joku eksakti luku, johon tarvittaessa voi tuomari sanktionsa perustaa.

    ts

    Kyllähän aikatarkkailuun joutuminen toki edellyttää käytännössä sitä, että ryhmä jää muista jälkeen. Sen jälkeen tuomarin tehtävänä on selvittää syyt siihen, jonka pitäisi olla aikatarkkailun perimmäinen tarkoitus.

    40s aikarajahan on tavallaan olemassa vain rangaistuksen perusteeksi, ei sellaisenaan noudatettavaksi kaikissa olosuhteissa. Sääntöjen kannalta on vaan tärkeää että on joku eksakti luku, johon tarvittaessa voi tuomari sanktionsa perustaa.

    ts
    Kyllähän aikatarkkailuun joutuminen toki edellyttää käytännössä sitä, että ryhmä jää muista jälkeen. Sen jälkeen tuomarin tehtävänä on selvittää syyt siihen, jonka pitäisi olla aikatarkkailun perimmäinen tarkoitus.

    Nimenomaan, mutta jos edeltävä ryhmä lähtee kun jänis makuulta ja ko ryhmää seuraaviin ryhmiin on kuitenkin 1-1.5 väylää välissä, niin kumpiko on tärkeämpää. se sovelluksen aikataulutus vai ettei ole kentän tukkona seuraaville ryhmille..

    ts

    MarX

    Nimenomaan, mutta jos edeltävä ryhmä lähtee kun jänis makuulta ja ko ryhmää seuraaviin ryhmiin on kuitenkin 1-1.5 väylää välissä, niin kumpiko on tärkeämpää. se sovelluksen aikataulutus vai ettei ole kentän tukkona seuraaville ryhmille..

    Aikataulu on pakko saada pitämään monestakin syystä, joista yksi on kahden tiin lähdön kisassa starttitiiden vapautuminen. Isoissakin tapahtumissa lipsumista tapahtuu enemmän sitten viikonlopun kierroksilla ja pelaajille annetaan hieman enemmän vapauksia varsinkin kärkipäässä, koska vaikutus muihin pelaajiin ei enää ole niin suuri.

    Asiansa osaava tuomari osaa kyllä tarkkailla tilannetta aikansa ennen aikatarkkailun aloittamista ja käynnistää sen vasta jos huomaa jonkun oikeasti hidas olevan.

    KL

    LETASin Hard Cardissa asia on ohjeistettu varsin kattavasti ja sen mukaan myös niitä pelaajia voidaan kellottaa, jotka ovat ryhmänsä kanssa in position, toisin sanoen ihan siinä missä pitääkin. Tällöin pelaajalla on 59 sekuntia aikaa laittaa pallonsa ilmaan sen jälkeen, kun on tullut hänen vuoronsa lyödä. Tuo 50/40 sekuntia tulee kuvaan vasta sitten, kun ryhmä on oikeasti pantu aikatarkkailuun.

    Voin kertoa noita ryhmiä kolme päivää kellottaneena, että kovin monella on vaikeuksia pysyä tuossa 59 sekunnin suorituksessa, 40 sekunnin puhumattakaan. Märästä kelistä johtuen monet joutuivat etsimään vapautusta tilapäisestä vedestä ja jokaikinen käytti siirtosääntöä. Noihin kulunut aika ei vähentänyt pelaajan lyöntiaikaa, mutta nuokaan toimet eivät oikeuta ryhmää jäämästä jälkeen edellä menevästä.

    Kisassa annettiin muutama varoitus ja yksi penalttikin hitaasta pelistä, ja nuo varoitukset tulivat järjestään puolentoista minuutin ylityksistä, joten mistään äärimmäisen tiukasta linjasta ei voida puhua.

    On muuten mielenkiintoista nähdä kuinka jotkut pelaajat osaavat heti ryhtyä etenemään ripeämmin, kun asiasta huomauttaa. Esimerkkinä muuan kokenut leidi, joka ryhtyi lukemaan muistiinpanojaan jo pallolle kävellessään. Siinä säästää ihan pirusti aikaa. Toiset taas kävelevät kyllä pallolleen odottellessaan vuoroaan, mutta ryhtyvät vasta vuoronsa koittaessa puhdistamaan palloaan ja askeltamaan etäisyyttä EDESSÄ PÄIN sijaitsevalle mittapisteelle…

    kl
    Kisassa annettiin muutama varoitus ja yksi penalttikin hitaasta pelistä, ja nuo varoitukset tulivat järjestään puolentoista minuutin ylityksistä, joten mistään äärimmäisen tiukasta linjasta ei voida puhua.

    Olisi voinut olla paljonkin tiukempi linja. Yhtä tuomareiden suosikkiryhmää jossa molempina päivinä varoitus (1,22 ja 1,10) ”seuranneena” meinasi välillä eväät loppua kun oli kaksi pelaajaa hidas ja vielä hitaampi. Tosin se kaikkein hitain selvitti cutin, joten oli kai huolellisempi kun ne nopea ja hidas.

    KL
    Esimerkkinä muuan kokenut leidi, joka ryhtyi lukemaan muistiinpanojaan jo pallolle kävellessään. Siinä säästää ihan pirusti aikaa. Toiset taas kävelevät kyllä pallolleen odottellessaan vuoroaan, mutta ryhtyvät vasta vuoronsa koittaessa puhdistamaan palloaan ja askeltamaan etäisyyttä EDESSÄ PÄIN sijaitsevalle mittapisteelle…

    Osa jopa älysi merkata ”stroke saveriin” greenin mittatiedot oikealle sivulle ennakkoon, joka nopeutti matkan laskemista.

    ps. Edelleen askarruttaa se alkuperäinen kysymys – ottaako se ihanneaikasovellus huomioon olosuhteet vai onko std. laskenta kelistä riippumatta.

    KL

    Tuli seurattua Letas kisan toimintaa ja heräsi kysymys ottaako ko. ajanseuranta kantaa olosuhteisiin, vai pitäisikö ottaa.

    Toimikunta päättää kilpailun aikataulusta ja ottaa siinä huomioon kentän vaikeuden ja kunnon, sääolosuhteet, ryhmäkoon ja jossain määrin jopa pelaajien taitotason. Kun tavoiteaikataulu on lyöty lukkoon, sitä käytetään aikaseurantaan.

    Tuomariston tavoitteena on saada kenttä rullaamaan paitsilaaditussa aikataulussa myös siten, ettei ryhmien väliin synny aukkoja. Vaikka kenttä olisi märkä tai tuulisi ja sataisi ämmiä äkeet selässä, olosuhteet ovat kaikille samat ja siten ryhmän velvollisuus on aina pysyä edellisen kannassa.

    Hyvä on myös ymmärtää, että olosuhteet voivat yhden kisapäivän aikana muuttua rajustikin ja silti käytössä on se sama aikaseurantataulukko. Vaikka tavoiteaika sään huononemisen vuoksi ylitettäisiinkin, niin ryhmät yritetään saada pelaamaan peräkanaa. Silloin ei orjallisesti tuijoteta taulukkoa, vaan keskitytään saamaan ryhmät kulkemaan ilman suurempia välejä ryhmien välillä.

    Tuomarilla pitää olla myös sen verran pelisilmää, että tietää millä reiällä kenties meneteään minuutteja ja millä niitä pitäisi saada kurottua kiinni. LETASin osalta hyvänä esimerkkinä mainittakoon rieät 5 ja 6. Vitonen oli pitkänä (390 m) parnelosena varsin haastava kahtena ekana päivänä, mutta vastaavasti kutonen lyhyenä parfemmana merkittävästi helpompi. Suurin osa ryhmistä pystyi kuromaan aikataulua kiinni noiden kahden reiän aikana.

    Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi.

    KL

    Olisi voinut olla paljonkin tiukempi linja.

    Kieltämättä, mutta kolmen tuomarin voimin tiukempi linja olisi johtanut epätasa-arvoon, koska yksittäisen ryhmän saatteleminen vie yhden tuomarin ja noita saateltavia ryhmiä oli paljon enemmän kuin tuomareita. Sen vuoksi keskityttiin niihin pahimpiin aikasyöppöihin, joista useimmat kyllä tiedettiin jo ennen kisan alkua ja heihin osattiin keskittyä alusta asti. Valitettavasti lisää hitureita sikisi suuresta tuntemattomuudesta…

    KL

    Nimenomaan, mutta jos edeltävä ryhmä lähtee kun jänis makuulta ja ko ryhmää seuraaviin ryhmiin on kuitenkin 1-1.5 väylää välissä, niin kumpiko on tärkeämpää. se sovelluksen aikataulutus vai ettei ole kentän tukkona seuraaville ryhmille..

    Tähän seikkaan yleensä ne hitaat ryhmät vetoavat, toisin sanoen ’eihän siellä takana ole ketään’. Kenties ei, mutta siellä edessä on tyhjää ihan perkeleesti, joten jossain on päässyt mättämään ja rajusti. Ryhmä on siis jo töpeksinyt ja nyt tilanne pitäisi korjata.

    Edellisestä ryhmästä jälkeen jäänyt ryhmä on tarkoitus saada takaisin ’in position’, jotta takaa tulevia voidaan myös lähteä hoputtamaan. Ryhmä voi nimittäin aivan yhtäkkiä jäädä aikataulusta 5-10 minuuttia yhden tai kahden pallon etsimisen myötä ja siinä vaiheessa siellä takana onkin jo ruuhka.

    Ryhmän tehtävänä on pysyä edellisen kannassa. Tästä periaatteesta ei yhdenkään pelaajan pidä tinkiä eikä etenkään tehtävässään epäonnistumisen jälkeen ruveta ihmettelemään, jos tuomari sattuu tulemaan paikalle hoputtamaan. Itse asiassa, moisen ryhmän pitäisi jo alkaa henkisesti valmistautua kohtaamaan tuomari, koska niin tulee väistämättä käymään, ellei ryhmä pääse takaisin ’in position’, ts. edellisen ryhmän kantaan.

    Mainittakoon vielä, että kummasti ryhmien peli alkaa nopeutua, kun asiasta huomautetaan tai peräti varoitetaan ja ryhdytään saattamaan ryhmää kello kädessä eteen päin. Jotenkin ne mahdolliset seuraamukset penalttien muodossa alkavat konkretisoitua pelaajien aivoissa, kun tuomari on siinä lähes iholla.

    KL

    Kiitos hyvistä selvityksistä. Toivottavasti ne ”saavuttavat-luettuna” myös ne muutamat pelaajat(hidas ja kovin hidas) ja ”kädin” sekä muutaman pelaajan vanhemmat, jotka purnasivat kovasti juuri noita asioita kisan aikana ja sen jälkeen.

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Aikataulutus golfkisassa.

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Aikataulutus golfkisassa.