16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Vihdoinkin ruotsalaisvoitto!

Vihdoinkin ruotsalaisvoitto!

Ruotsi on jo pitkään ollut paras golfmaa ilman miesten Major -voittoa. Saatoin hyvin kuvitella maan erinomaisten miesgolfarien  turhautuneisuuden, varsinkin kun maan naisille on niitä kertynyt vuodesta 1988 lähtien jo peräti 13 kappaletta.

The Open’in tähän asti komeimpana päätös päivänä on jo 39-vuotta pidetty Jack Nicklaus’in ja Tom Watsonin kamppailua – ”Duel in the sun” – Turnberryssä vuonna 1977. Miehet lähtivät viimeiselle kierrokselle tasatilanteesta ja kävivät huiman kamppailun voitosta, joka sillä kertaa päättyi Tom Watsonin lyönnin voittoon, kierrostulosten ollessa 65 ja 66. Ja aivan kuten tälläkin kertaa, muut pelaajat olivat pelkkiä statisteja jossain 10 lyönnin takana.

Vaikkei  aurinko nyt paistanutkaan ylitti eilinen finaali mielestäni sekä laadussa, että jännittävyydessä tuon vanhan muiston. Oli upeaa katsella kuin voittaja Henrik Stenson ”sulloi” pitkiä rautalyöntejään järkähtämättä lipun juureen, kerta toisensa jälkeen. Tyytyväisempää ”häviäjää” kuin Phil Mickelson eilen oli, on myös vaikea löytää. 65 lyöntiä ilman ainuttakaan ”poksua” on saavutus joka ei varmasti tule viemään hänen yöuniaan.

Henrik Stensonin rooli, kuukausi aikaisemmin pelatusta edellisestä Majorista, (U.S.Open) muuttui kokolailla. Siellähän kilpailun toinen kierros jäi sääolosuhteiden takia monilta, Stenson mukaan lukien, kesken. Häneltä jäi kaksi reikää pelaamatta ja cut -raja oli jo karannut. Niinpä mies pakkasi kamppeensa, jätti pelin sikseen ja ”karkasi” saman tien kotiin Eurooppaan. Nyt karkurista on tullut suuri sankari ja uskon myös, että kävipä olympialaisissa miten tahansa, Ruotsin vuoden urheilija on nyt jo selvillä.     

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje