16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sanna Nuutinen

Painajainen vain jipsi?

Pallo ei pysy tiin päällä. Tiiaan sen aina uudelleen, mutta se tippuu, kun pääsen alkuasentoon. En saa otetta mailasta, koska sormet eivät tottele. Ikään kuin niissä ei olisi yhtään puristusvoimaa. Yritän tehdä backswingiä, mutta taakseni on ilmestynyt tiiliseinä enkä mahdu swingaamaan. Tuomari ajaa golfautolla viereeni sekuntikello kädessä. Nyt on kiire!

Tyypillinen golfpainajainen, jonka näen silloin tällöin. Olen jutellut muiden golfareiden kanssa ja on selvinnyt, että moni kollegani näkee samantyylisiä painajaisia. Golfversio siitä unesta, jossa yrität juosta pakoon, mutta jalkasi eivät toimi.

En ole unitutkija, mutta tuon tyyppiset painajaiset ehkä heijastavat jotain alitajunnasta. Epäonnistumisen pelko? Onni on, että kun painajaisesta herää ja lähtee pelaamaan, pallo pysyykin tiin päällä ja svingaaminen on sujuvaa.

Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Kirjoitin viimeisimmässä Golflehdessä jipsistä, jonka voisi määritellä näin: “Kramppi aivoissa, joka esiintyy tahattomina ja häiritsevinä käsien liikkeinä lyöntisuorituksen aikana. Se vaikeuttaa sulavan ja tasainen, hienomotoriikkaa vaativan lyöntisuorituksen toteuttamista. Nämä tahattomat nykivät tai työntävät liikkeet vaikeuttavat etenkin lähipelilyöntejä, jotka ovat täyttä lyöntiä pienempiä ja hitaampia.”

Jipsi on varmasti harvinaisempi kuin luulla saattaa, sillä monella sitä ei ole, vaikka he niin väittäisivät. Puute taidoissa tai huono kausi putterin kanssa on helppo nimetä jipsiksi. Pahin virhe kuitenkin on se, että nimeät jipsin itsellesi. Siitä tulee pian itseään toteuttava ennuste. Sanomalla, että “minulla on puttijipsi” on helppo keino selitellä epäonnistumiset, mutta se on myös tapa lisätä niitä.

Osa tutkijoista väittää, että jipsin aiheuttaa häiriö aivojen ja lihasten välisissä yhteyksissä. Aivan kuin golfpainajainen! Koitat lähettää viestin käsien lihaksille, että grippaa maila, mutta kädet eivät tottele. Tai klassinen uni, jossa yrität juosta pakoon, mutta jalat eivät toimi.

Kilpailupaineet, jännittäminen ja pelko muiden edessä mokaamisesta voivat aiheuttaa jipsin tai painajaisen kaltaisia tuntemuksia. Minulla ovat kädet tärisseet kilpailujännityksestä johtuen monesti putatessa. Mitä hermostuneisuus oikeastaan aiheuttaa, on täysi vastakohta sulavasta ja rennosta puttiliikkeestä. Kädet eivät toteuta haluttua liikettä. Kyseessä ei silti todennäköisesti ole jipsi. Kaikki jännittävät ja hermoilevat ja se on ihan sallittua. On vain opittava tuntemaan omat tavat reagoida jännittämiseen ja etsittävä keinot jännityksen hallitsemiseen.

Jos pelkkä jännittäminen olisi jipsin aiheuttaja, miksi se vaikuttaa vain tiettyyn lyöntiin kuten puttiin? Lyöminen voi edelleen olla normaalia. Entä pelaajat, jotka pelaavat vahvasti kilpailuiden avauspäivät, mutta “jäätyvät” kerta toisensa jälkeen viimeisenä päivänä, jolloin pitäisi venyä parhaaseensa voittaakseen kilpailuja? Onko kyseessä voittojipsi?

Aikaisemmat negatiiviset kokemukset, epäonnistumiset, vaikuttavat jipsin muodostumiseen. Aloittelija tuskin voivottelee chippijipsiä. Ei aikaisempia huonoja kokemuksia, pelkkä odottava ja avoin mieli. Ei turhia luuloja itsestään tai “must-make” putteja.

Netistä löytyy kymmeniä vinkkejä jipsin parantamiseksi puttiotteen vaihtamisesta aina mentaalipuolen vinkkeihin asti. Omaa kokemusta jipsistä ei ole, vaikka välillä sen olisin voinut itselle nimetä vaikeimpina puttipäivinä. Painajaisia silti näen (vaikkakin harvoin) ja tulen varmasti näkemään niin kauan kuin golf on yksi elämän tärkeimmistä asioista. Onneksi niiden vastapainona on myös ihanat päiväunet, joissa upotan kaikki putit, voitan olympiamitaleja ja pystyn juoksemaan kevyellä askeleella nopeammin kuin kukaan muu.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje