Olisiko niin, että maailmanhuiput ovat golfissa nykyään liian hyviä? Jotta heidät saataisiin pysymään aisoissa ja klassikkokenttien kierrosennätykset järkevissä rajoissa, vaaditaan jo naurattavuuksiin asti menevää kentänvirittämistä. Se tapahtuu lähes aina viheriöllä.
Viime viikonloppuna pelatussa The Players Championshipissä tässä mentiin äärimmäisyyksiin. Kentän viheriöt oli lauantaina viritetty niin vaikeiksi, että pelaajat käyttivät niistä kuvauksia, teflon, muovimatto, jää ja tanssilattia.
Yhdysvalloissa pelattavissa majoreissa ylinopeista ja kivikovista viheriöistä on tullut jo käsite. Masters ja etenkin U.S. Open saavat välillä koomisia piirteitä, kun puttialusta on hiottu ruohon sijasta parkettimaiseen muotoon. Miten se palvelee golfia? Eikä kenttää voida virittää hankalammaksi maailmanhuipuille, väyliä kaventaa ja raffia pidentää, tai etsiä muita järkeviä tapoja rauhoittaa tulostehtailua?
Ja onko oikein tai tarkoituksenmukaista, että maailmanhuiput laitetaan puttaamaan alustalle, joka ei enää juuri millään tavalla muistuta normaalia viheriötä – välttämättä edes värinsä puolesta, niin paljon ruskea maa paistoi läpi minimaalisen lyhyeksi trimmatuilla viheriöillä TPC Sawgrassilla menneenä viikonloppuna.
Surullisen hahmon ritarin viitan sai tällä kertaa harteilleen Sergio Garcia, joka otti kuusi puttia lauantaina Sawgrassin viidennellä reiällä. Teknisesti putteja lasketaan viisi, sillä ensimmäinen lähti varsinaisen viheriöalueen ulkopuolelta.
Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että eräs maailman parhaista pelaajista sortui käyttämään putteriaan kuudesti tällä reiällä.
Tragikoomisuutta lisää se, että toinen ja neljäs putti olivat jo pudota reikään kierähtääkseen viime hetkellä sieltä ulos. Molemmat valuivat kuitenkin yli puolentoista metrin päähän kupista.
Garcialla on taatusti peiliin katsomisen paikka, mutta oman osansa surkuhupaisasta episodista saa kontolleen kenttä ja sen viritys. Osaltaan kyse oli olosuhteista. Kahden ensimmäisen päivän ajan kenttä oli hieman märkä, mutta kuivui auringon ja tuulen ansiosta lauantaiksi. Tämä olisi tietenkin pitänyt järjestäjien huomioida, tai ehkä sitä ei vain haluttu tehdä. PGA Tour sanoi virallisessa lausunnossaan, että kyseessä oli vahinko. Uskokoon ken haluaa.
Liput olivat lauantaina poikkeuksetta vaikeissa paikoissa, viheriöt oli leikattu ja jyrätty kahdesti perjantain jälkeen. Hankalaa nähdä, että kyseessä oli vahinko.
Hyvän kuvan viheriöiden vaikeudesta saa vilkaisemalla tilastoihin. Kun 144 pelaajaa kahden ensimmäisen pelipäivän aikana otti 122 kertaa vähintään kolme puttia, oli määrä lauantaina 76:den cutin läpäisseen pelaajan osalta 149.
Kolmannen kierroksen tuloskeskiarvo oli 75,59 lyöntiä: kolme ja puoli lyöntiä yli parin ja yli neljä lyöntiä huonompi kuin kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä.
”Se oli lähellä epäreilua muutamalla reiällä. Muutama lipun paikka oli töyräällä, ja jos puttasit hiemankin pitkäksi, oli pallo välittömästi kahden metrin päässä reiästä”, Rory McIlroy kommentoi.
”Pallo liukui viheriöllä sen sijaan, että se olisi pyörinyt”, kuvaili Justin Rose, joka teki lauantaina kolme tuplaa takaysillä.
Sunnuntaina viheriöt olivat edelleen jäätävän vaikeat, mutta eivät sentään enää epäreilut. Toivottavasti läksy opittiin niin perusteellisesti, ettei moista episodia enää jouduta todistamaan.
Huippugolfin kohdalla puhutaan paljon siitä, että kyseessä on liiankin leimallisesti puttikisa. Monen mielestä ongelma on siinä, että kaikki pelaajat ovat niin hyviä, että he selviytyvät viheriölle pääsääntöisesti vaivatta ja peli ratkeaa vasta griinillä.
Eikö siis olisi loogista pyrkiä vaikeuttamaan tietä viheriölle ja antaa pelaajille reilu onnistumisen mahdollisuus putterin varressa?
Tällä kertaa taisi käydä niin, että olosuhteet poikkesivat ennustetusta sen verran enemmän, että lopputulos oli häkellyttävä myös green keeperin mielessä.
Eli tarkoitus oli vaikeuttaa asteittain sunnuntaita kohti, mutta, kuten Kuchar haastattelussa totesi, jäi ”lauantain keli” välistä pois. suuri vaikeus tuli hänen mukaan siitä, että lähestyessä ja edellisinä päivinä myös putatessa pystyi olemaan agressiivinen, mutta lauantaina joutui sekottamaan agressiivisen lähestymisfilosofian varovaiseen puttaamiseen, mikä ei selvästi onnistunut kaikilta. Joltain kuitenkin onnistui, kuten Ken Duke osoitti pelaamalla 65.
Mielestäni on ihan OK, että joskus tällainen ”epäoikeudenmukaisuus” tapahtuu ja osoittaa myös meille taatelin polkijoille, että ihmisiä ne ovat proffatkin, kun vastaan tulee olosuhde, joka poikkeaa siitä, mihin he ovat tottuneet. Tavanomaisestihan puttaaminen näyttää naurettavan helpolta kärkikymmenikön osalta.
Nyt tilanne vastasi klubikentän kesäkelin vaihtumista mestaruuskisaviikonlopuksi yhtä päivää liian aikaisin. Mukavaahan se ei tietenkään pelaajan kannalta ole, mutta itse ainakin koin myötätuntoa metristä huti puttaavien ammattimiesten puolesta.
Hiukan ihmetyttää toki se, että nämä katastrofit sattuu toistuvasti samoille puttaajille, kuten nyt Sergio Garcialle. Edellinen kompuroija oli Els, jolla myös on tunnetusti ollut vaikeuksia puttaamisensa kanssa.
Mutta olosuhteethan olivat kaikille samat !