16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Arto Teittinen - Arto Teittinen

Karsinta Euroopan Tourille on tylyä touhua

Pahimmillaan siinä on kolme vaihetta, kolme eri ajankohtaa ja kaikkiaan 14 kierrosta kilpagolfia. Mukana on satoja yrittäjiä ja paikka auringossa (kortti Euroopan Tourille) jaetaan vain 25 parhaalle. Euroopan Tourin karsintojen ensimmäinen vaihe on ohi ja nyt ollaan siirrytty karsintojen toiseen vaiheeseen, johon ovat päässeet suoraan joidenkin satelliittikiertueiden parhaat sekä Challenge Tourilla hieman huonommin menestyneet pelurit. Toisen vaiheen neljältä karsintakentältä jatkaa kuuden kierroksen karsintafinaaliin noin kaksikymmentä pelaajaa kultakin. Tuonne karsintafinaaliin tulevat lisäksi suoraan mukaan Challenge Tourin parhaimmisto ja Euroopan Tourin ne pelaajat, jotka eivät menestyneet riittävän hyvin korttinsa säilyttämiseksi (mm. Roope Kakko).

Karsinnan toiseen vaiheeseen neljälle Espanjan kentälle on päässyt mukaan yhdeksän suomalaista, joista osa on selvittänyt ensimmäisen vaiheen kunniakkaasti, osa tulee Challenge Tourilta ja yksi, Oliver Lindell, sai paikkansa sijoittumalla toiseksi Nordic Leaguessa.

Toimin tämän viikon Oliverin caddiena Panoramican kentällä, jolle on arvottu pelaamaan myös hattu-Tapio Pulkkanen ja Mikael Salminen. Pulkkanen tulee suoraan toiseen vaiheeseen Challenge Tourin kautta, kun taas Salminen on ansainnut paikkansa ensimmäisen vaiheen läpäisemällä ja hienosti läpäisikin. Hän voitti oman karsintakilpailunsa. Panoramican kolme suomalaista tulevat siis kaikki eri lähtökohdista, mutta kaikilla on sama tavoite, pelata riittävän hyvin, jotta paikka päätöskarsintaan aukeaa, sijoituksella ei niin väliä. Sijoituksella ei tosiaan ole juurikaan väliä, sillä palkintorahaa on jaossa vain viidelle parhaalle, parhaan kuitatessa 1800 euroa ja viidennelle ojennetaan 450 euroa. Rahapalkinnot ovat siis pienempiä kuin kotoisella Finnish Tourilla.

Pienistä palkintorahoista huolimatta paineet ovat pelaajilla kovat. Epäonnistuminen tässä kilpailussa siirtää unelmaa taas yhdellä vuodella eteenpäin ja edessä on paluu pienempiin piireihin pienempien palkintojen pariin. Yhteistyökumppanitkin kenties jo odottavat nousua ”pääsarjaan” ja epäonnistuminen nyt voi merkitä uusien yhteistyökumppanien etsimistä. Tämä paine näkyy jo harjoituskierroksellakin. Irlantilainen pelikaverimme paiskoi mailojaan kuin nuoret juniorit konsanaan ja äksyili caddielleen huonojen lyöntien jälkeen. Huono peli meni ilmeisesti ihon alle, kun hän päätti yllättäen yhdeksännen väylän jälkeen siirtyä harjoituskentälle hiomaan lyöntiään. Näinköhän lyönti löytyy ja kiuas jäähtyy ennen ylihuomista starttia.

Suomalaisten tunnelmat ovat tässä vaiheessa hyvinkin rentoja. Pulkkasella on kokemusta karsinnoista samaiselta kentältä jo viime vuodelta ja vaikka Mikael Salmisella ei ole ollut koskaan Challenge Tourinkaan korttia, on hänkin niin kokenut pelaaja, että tietää, ettei vielä kannata murehtia. Oliver Lindellillä ei varsinaisesti ole huolen häivää karsinnoista, sillä menestyminen Nordic Leaguessa takasi hänelle jo kortin ensi kauden Challenge Tourille. Tosin näiden pienemmiltä kiertueilta saavutettujen korttien keskinäinen järjestys ratkotaan näissä karsinnoissa eli kaikilla lyönneillä on merkitystä.

Rentous paistoi harjoituskierroksella Oliverin otteista, kun pallot lähtivät varsin vaivattomasti haluttuun suuntaan kenttään tutustuttaessa. Mitatkin olivat caddien kanssa sen verran hallussa, että puolisen tusinaa birdietäkin taisi syntyä hyvien puttien ansiosta. Näitähän ei tietenkään huomioida kisoissa, mutta kun molemmat miehet ovat kunnossa, kenttä kunnossa, viheriöt virheettömiä pinnoiltaan ja mieli virkeänä, voivat Oliverin mailatemput muuntua korttitempuksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)